Rusakkoemoa ei palkita vuoden äitinä, eivätkä paistumista paenneet lokinpoikaset ole välttämättä pulassa – Tunnistatko villieläinten avuntarpeen?

Eläinsuojelulaissa sanotaan, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Kysymys kuuluukin, milloin luonnonvarainen eläin on siinä tilassa, että ihmisen avusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vastauksia on lähes yhtä monta kuin tapauksiakin, kertoo Korkeasaaren eläintarhan kuraattori Ville Vepsäläinen. Eläinlajin lisäksi merkitystä on muun muassa sillä, onko kyseessä poikanen vai täysikasvuinen eläin.

Esimerkiksi useiden lintulajien maastopoikaset lähtevät pesästä ennen kuin osaavat lentää. Pääkaupunkiseudulla huolta herättävät vuosittain erityisesti kalalokinpoikaset, jotka näyttävät ihmisten silmissä pesästä pudonneilta.

”Käytännössä lokinpoikasten on pakko lähteä pesästä, jotta ne eivät paistu katolla”, Vepsäläinen tiivistää.

Suomen eläinsuojelun (SEYn) vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Petri Grönroos vastaa villieläimiin liittyvästä neuvonnasta ja hoidosta Satakunnan alueella ja Pirkanmaan Sastamalassa. Hän on huomannut, että lintujen maastopoikasten lisäksi varsinkin rusakonpoikasista ollaan usein turhaan huolissaan.

”Sanon aina, että rusakkoemo ei saa koskaan Vuoden äiti -palkintoa, sillä se käy ruokkimassa poikastaan vain kerran–kaksi vuorokaudessa.”

Kun kyseessä on täysikasvuinen, luonnonvarainen eläin, Vepsäläinen antaa peukalosäännön eläimen avuntarpeesta.

”Jos täysikasvuinen lintu tai nisäkäs päästää lähelle eikä lähde karkuun, eläin on erittäin todennäköisesti avun tarpeessa. Itsestäänselvästi eläin tarvitsee apua, jos siinä on haavoja tai jalassa tai siivessä on vamma.”

Ihminen aiheuttaa eläimille monenlaisia vaaratilanteita, Vepsäläinen huomauttaa. Tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä eläimet törmäilevät ikkunoihin ja liikennevälineisiin. Vaaranpaikkoja syntyy myös esimerkiksi siimoista, uistimista, siimaleikkureista sekä vapaana liikkuvista kissoista ja koirista.

Korkeasaaren Villieläinsairaalaan tuodaan hoitoon vuosi vuodelta enemmän eläimiä. Tähänastinen ennätys on vuodelta 2020, jolloin Korkeasaaressa oli hoidossa yli 1 700 eläintä. Vuonna 2021 eläimiä hoidettiin lintuinfluenssariskin vuoksi hieman vähemmän.

Vepsäläinen arvelee, että korona-ajan ulkoiluinto on osaltaan vaikuttanut siihen, paljonko ihmiset havaitsevat avun tarpeessa olevia eläimiä maastossa. Valtaosa Korkeasaareen hoitoon tuotavista luonnonvaraisista eläimistä on löydetty pääkaupunkiseudulta. Helsingissä toimii myös Suomen ainoa pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö.

Korona-aika on näkynyt myös SEYn eläinsuojeluneuvojana toimivan Grönroosin elämässä. Ennen koronapandemiaa hän vastasi keskimäärin 2 000 villieläinaiheiseen puheluun vuodessa, mutta vuonna 2020 puhelujen määrä tuplaantui yli 4 000 soittoon. Viime vuonnakin puheluja tuli hurja määrä, noin 3 500 kappaletta.

SEYn eläinsuojeluneuvojat toimivat vapaaehtoispohjalta, ja heitä on valtaosassa Suomen kuntia. Villieläimiin erikoistuneiden eläinsuojeluneuvojien toimialueet voivat olla hyvinkin laajoja.

Grönroos asuu ja hoitaa eläimiä Satakunnan keskiosassa Harjavallassa.

”Joskus tulee soittoa 100 kilometrin päästä, joten kerron, että sinne kestää tunti ajella. Silti soittaja saattaa soittaa kahden minuutin päästä uudelleen ja kysyä, missä viivyn. Tiedän ja ymmärrän, että apua odottavan aika on pitkä”, Grönroos kertoo.

Hänellä on vajaan vuosikymmenen aikana ollut hoidossa sen verran monenlaisia eläimiä, että hänen on helpompi luetella, mitä eläimiä ei ole tullut vielä hoidettua: karhua, hirveä, sutta, ilvestä tai ahmaa.

Eläimet pääsevät takaisin luontoon heti, kun niiden vointi sallii. Grönroosin pitkäaikaisin hoidettava on hoidossa parhaillaan. Kyseessä on tammikuun alkupuolella hoitoon tullut maakotka, jonka jalat eivät kantaneet eivätkä varpaat toimineet lainkaan hoitoon tullessa. Kotka on vähitellen kuntoutunut niin, että se pystyy seisomaan orrella ja pitämään varpaillaan ”saaliista” kiinni syödessä.

Sekä Vepsäläinen että Grönroos kehottavat ottamaan asiantuntijaan yhteyttä matalalla kynnyksellä, ennen kuin ottaa luonnonvaraista eläintä haltuunsa.

Vepsäläinen huomauttaa, että varsinkaan kesäaikaan Korkeasaaren eläintenhoitajat eivät aina ehdi vastata heti puhelimeen, sillä avun tarvitsijoita on paljon. Korkeasaari on eläinmäärältään suurin yksittäinen villieläinten hoitopaikka Suomessa.

Vaikka eläinsuojelulaki määrää, että avun tarpeessa olevaa luonnonvaraista eläintä pitää auttaa, käytännössä lain valvonta ja hoitolatoiminnan koordinointi ei ole minkään viranomaisen vastuulla. Vepsäläinen toivoo, että tähän tulee muutos.

”Villieläimiin liittyvän koulutuksen tai asiantuntevan perehdytyksen saaneet ovat asia erikseen, mutta kaikissa hoitopaikoissa ei osata aina antaa riittävän laadukasta hoitoa. Valitettavasti osa myös pitää villieläimiä itsellään lainvastaisesti pysyvässä hoidossa, eli lemmikkeinä, eikä päästä niitä takaisin luontoon.”

Lisätietoa luonnonvaraisten eläinten auttamisesta on saatavilla Korkeasaaren ja SEYn verkkosivuilla.

Lue myös: Itsekseen kyyhöttävällä rusakonpoikasella on harvoin mikään hätänä, jätä luonnoneläinten poikaset rauhaan