• Pelastusarmeijan Joulupata keräsi koronavuonna ennätyslahjoitukset

    Osa varoista jaetaan ennen joulua, osa seuraavan vuoden aikana. Paikallisiin patoihin tehdyt lahjoitukset käytetään sen alueen ihmisten auttamiseen, jossa keräys toteutettiin.
    Vuonna 2020 Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen tuli lahjoituksia ennätykselliset 1 250 000 euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
    Vuonna 2020 Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen tuli lahjoituksia ennätykselliset 1 250 000 euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuva: Juho Leskinen
    Lukemisto
    12.3.202109:15
    Katja Lamminen

    Koronavuosi 2020 näkyi Pelastusarmeijassa paitsi avustettavien määrän kasvuna, myös lahjoittajien lisääntyneenä haluna auttaa kotimaan hätää kärsiviä.

    Pelastusarmeija tiedottaa, että Joulupata-keräykseen tuli lahjoituksia ennätykselliset 1 250 000 euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Rahan lisäksi ihmiset lahjoittivat ruokaa ja tavaroita.

    Joulupadasta saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina. Varoja osoitetaan myös erilaisiin tukitoimiin, kuten leireihin ja kerhotoimintaan.

    Osa varoista jaetaan ennen joulua, osa seuraavan vuoden aikana. Paikallisiin patoihin tehdyt lahjoitukset käytetään sen alueen ihmisten auttamiseen, jossa keräys toteutettiin.

    Nettilahjoituksia voidaan käyttää valtakunnalliseen auttamiseen. Korona-aikana kasvua toivat juuri lisääntyneet netti- ja yrityslahjoitukset.

    Pelastusarmeija järjesti maamme pitkäaikaisimman joulukeräyksen ensimmäisen kerran vuonna 1906.

    Lue myös:

    Poikkeusvuosi herätti ihmisten halun auttaa etenkin kotimaassa – Suomessa rahankeräyslupa on yli 500 järjestöllä

    Artikkelin aiheet
    Pelastusarmeija
    joulupata
    koronaviruksen vaikutukset
    lahjoitus
    hyväntekeväisyys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan