• Grillausta satuhahmojen kanssa ja taideteoksia hedelmistä – Katin kokkikerhossa ohjaajakin saa hassutella

    Cosplayta harrastavan 4H-ohjaajan kerholaisten suosikkiresepti on perinteiset lihapullat.
    Cosplay on Kati Tuomiston toinen rakas harrastus. Joskus kokkikerhossakin on nähty ohjaajat hahmoina.
    Cosplay on Kati Tuomiston toinen rakas harrastus. Joskus kokkikerhossakin on nähty ohjaajat hahmoina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    25.7.201921:00
    Terhi Torikka

    4H:n kokkikerhossa Loimaalla opetellaan tuntemaan erilaisia ruoka-aineita ja ruuanlaitto­taitoja, mutta aihetta ei silti oteta liian vakavasti.

    ”Lapsista on hauskaa esimerkiksi nimetä ruokia satuhahmojen mukaan, kuten Elsan salaatti­yllätys tai Timonin ja Pumban hedelmätaideteos”, kerhonohjaaja Kati Tuomisto kertoo.

    Kerholaisten suosikkireseptiksikin on valikoitunut Pelle Pelottoman herkkulihapullat, resepti joka on peräisin Tuomiston lapsuusajan suosikista, Aku Ankan keittokirjasta.

    ”Lihapullia tehtiin kaikkiaan viisi tai kuusi kertaa vuoden aikana erilaisina versioina.”

    Lihapullien etu on myös niiden kypsyminen uunissa.

    ”Paistumista on kiva odottaa ja seurata. ”Sillä välin lapset saivat esimerkiksi piirtää.

    ”Minulle kertyi vuoden aikana melkoinen nippu hienoja piirustuksia.”

    Kokkaukset, joissa saa käyttää omaa luovuuttaan, ovat myös lasten suosiossa. Sellaisiin kuuluvat esimerkiksi hedelmätaideteokset.

    Tuomisto itsekin heittäytyy välillä leikkiin. Hän harrastaa cosplayta, eli pukeutumista vaikkapa satu- tai sarjakuvahahmoksi.

    ”Viimeisellä kerhokerralla veimme lapset grillaamaan, ja pukeuduimme ystäväni kanssa eläinasuihin.”

    Myös lapset saavat osallistua kerhon suunnitteluun. Suosikkitoiveita ovat olleet lihapullien lisäksi karkit ja joulu­herkut.

    25-vuotias Kati Tuomisto innostui 4H-toiminnasta lapsuuden jälkeen uudelleen viime syksynä.

    ”Huomasin, että kokki­kerholle etsittiin ohjaajaa, ja otin yhteyttä. Kivaa on ollut, mielelläni jatkan, jos pyydetään.”

    Kerhossa käy 7–11-vuotiaita lapsia noin 10–20 yhtä aikaa, joten vilinää riittää.

    ”Minulla on onneksi apu­ohjaajia”, Tuomisto hymyilee.

    Hän on opiskellut sekä kokiksi että puutarhuriksi ja ollut aina innostunut ruuanlaitosta.

    ”Lapsena parasta oli, kun sai auttaa äitiä kokkaamaan.”

    Puutarhurina hän on perehtynyt myös ruuan kasvattamiseen ja valitsee tarkasti laadukkaita, hyvin säilyviä raaka-­aineita. Ohjaajalle on myös tärkeää, että jokaisen kerho­kerran resepti on sovellettavissa myös allergisille.

    ”Kaikille pitää olla syötävää, ettei tule paha mieli.”

    Muutenkin Tuomisto soveltaa ja kokeilee mielellään reseptejä. ”Lisään monesti esimerkiksi sieniä ja kasviksia, ja merkitsen reseptiin muistiin, sopiko lisäys vai ei.”

    Ruuan valmistuksen lisäksi Tuomisto on opettanut lapsia käyttämään erilaisia ruuan­laiton työvälineitä sekä kierrättämään ja tiskaamaan käsin.

    ”Monella on kotona tiski­kone, mutta olen muistuttanut, että ensimmäisessä omassa asunnossa sitä ei välttämättä ole.”

    Ilokseen ohjaaja on huomannut, että moni kerholainen innostuu kokeilemaan reseptejä myös kotona ja kertoo onnistumisesta myöhemmin kerhossa.

    Muutenkin lasten ohjaaminen antaa hyvää mieltä.

    ”Kokkaus innostaa heitä, eikä ole pakkopullaa. Se ilahduttaa joka kerta.”

    Artikkelin aiheet
    kokkikerho
    ruoanlaitto
    Cosplay
    lihapullat
    Loimaa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”