• Kirja-arvio: Hyvästi hiihtäminen, tervetuloa koko talven kestävä marraskuu

    On vastuutonta ajatella, että Suomi hyötyisi ilmastokriisistä. Meteorologi Kerttu Kotakorven kirjasta voi lukea, miksi
    Kuva: Kirjailijan Jarkko Sirkiä
    Lukemisto
    13.4.202109:00
    Katja Lamminen

    ”Kivahan se on, jos kesät pitenevät ja lämpenevät.”

    Onneksi yhä harvemmalla on harhaisia kuvitelmia ilmaston lämpenemisestä. On vastuutonta ajatella, että Suomi hyötyisi ilmastokriisistä.

    On totta, että puuston kasvu voi paikoin kiihtyä ja kasvukausi pitenee. Kolikon kääntöpuolella ovat lisääntyvät tuhohyönteiset ja kasvitaudit, jotka epäsuotuisiin ajankohtiin osuvien kuivuus- ja sadekausien sekä voimistuvien myrskyjen ohella kurittavat maa- ja metsätaloutta.

    Tulevaisuudessa hyönteistuhot voivat verottaa metsänomistajien kukkaroita vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla.

    Talvista tulee pimeitä ja märkiä. Kuin monta kuukautta kestävä marraskuu, jollaisesta on jo saatukin esimakua. Siinä eivät paljon vesimelonin kasvatusmahdollisuudet lohduta.

    ”Sateet synnyttävät isoja mutaisia lampia pelloille. Ei tiedä hyvää syysviljoille. Pellon reunassa oja tulvii polulle. Taukoamattomat sateet huuhtovat lumetonta maata ja keräävät veden mukaan maasta ravinteita ja humusta, joka kulkeutuu sameana massana vesistöihin. Pajut ojanpenkalla puskevat pajunkissoja talven ympäri, kun eivät raukat osaa enää erottaa vuodenaikoja toisistaan. Talitiaiset kyyhöttävät puiden oksilla pörhistellen kastunutta höyhenpeitettään. Ne varmaan ajattelevat samaa – kevääseen on vielä ikuisuus.”

    Näin ankean kuvan Suomen ilmastosta maalaa meteo­rologi Kerttu Kotakorpi teoksessaan Suomen luonto 2100. Suosittelen kaikille, joilla on hyötymis­harhoja ilmastonmuutoksesta.

    Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100 – tutkimusretki tulevaisuuteen. 256 sivua. Bazar.

    Lue myös:

    ”Mihin katosi se ajatus että, jos et tiedä mistään mitään, niin ole hiljaa" –Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi ihmettelee somen kiivasta ilmastokeskustelua

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    Suomen luonto
    kirja-arvio
    Kerttu Kotakorpi
    ilmastokriisi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”