Entä jos kutsuisin asuntoa kodiksi?

Muutin kolme vuotta sitten pois lapsuudenkodistani opiskelemaan ensin Tampereelle. Vuoden opintojen jälkeen suunta vaihtuikin Turkuun, ja opinnot jatkuivat Suomen entisessä pääkaupungissa.

Pienessä kylässä kasvaneena olen tottunut siihen, että kaikkia tervehditään ja hieman tuntemattomammankin henkilön kanssa voi jäädä juttelemaan. Sellaista perinnettä ei ilmeisesti kaupungissa harrasteta.

Molemmissa suurissa kaupungeissa asuessani oloni on alusta asti ollut melko epämukava. En ole pystynyt tarttumaan mihinkään eikä olo ole kotoisa. Kauppareissulla ei ole ketään, jota tervehtiä. Tuntuu, kuin ihmiset eläisivät vain omassa kuplassaan eivätkä huomaa muita. Napit korvilla, katse kohti seuraavaa päämäärää.

Mietin paljon, tuntevatko kaikki uudelle paikkakunnalle muuttavat näin? Ja jos tuntevat, miksi?

Olen kotoisin Punkalaitumelta ja ylpeä siitä. Punkalaidun on neljän maakunnan rajalta, Pirkanmaan reuna-alueilta. Ei siis mikään varsinainen kasvukeskus.

Kunnassamme on hieman alle 3 000 asukasta ja ikärakennekin hieman päälaellaan. Punkalaitumen kirkkopitäjän perustamiskirjan allekirjoitti Pietari Brahe 31.7.1639. Siitä lähtien kuitenkin kunta on porskuttanut eteenpäin tarmokkaasti ja sitkeällä sisulla.

Erikoisen kevään vuoksi olen myös täysipäiväisesti maaliskuusta lähtien jälleen asunut lapsuudenkodissani, vaikka opiskeluaikanakin kotipaikkani on aina ollut Punkalaidun.

Täällä maaseudun rauhassa tuntuu siltä, että on kotona. Juuret ovat syvästi mullassa ja elämän eväät on kerrätty näiltä kuoppaisilta teiltä ja möykkyisiltä metsäpoluilta.

Vaikka olen asunut kaupungeissa, kumpikaan niistä ei ole tuntunut kodilta. Ei siltä, että olisin pystynyt asettumaan jäädäkseni. Minulla on ollut aina kova kaipuu kotiin, maaseudulle.

Onko tuollainen tunne sitä, että on kasvattanut lapsuuden kotiseutuunsa niin syvät juuret, ettei niistä malta luopua? Ei halua yrittää edes kotiutua?

Tätä asiaa olen miettinyt paljon. Olisinko voinut tehdä jotain toisin, että kerrostaloyksiöni olisi kodikkaampi? Olisinko voinut tutustua useampaan ihmiseen? Entä jos ryhdyn vain kutsumaan asuntoani kodiksi niin ehkä se alkaa siltä vähitellen tuntumaankin?

Mutta ei.

Olen pitkin pohdintojen ja yritysten jälkeen tullut siihen johtopäätökseen, että kotini on maaseudulla. Haluan kohdata ihmisiä, keskustella heidän kanssaan säästä tai ohi ajavasta traktorista. Haluan olla läsnä ja tunnen, etten sitä voi enkä pysty kaupungissa olemaan, vaikka haluaisin.

Juureni ovat siis syvällä pirkanmaalaisella maaseudulla.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

En ole pystynyt tarttumaan mihinkään eikä olo ole kotoisa. Kauppareissulla ei ole ketään, jota tervehtiä.