• Juha Vidgrén valittiin vuoden Maaseutukasvoksi – ”Jokaisella yliopiston tiedekunnalla tulisi Suomessa olla oma maaseutupitäjä kummina”, Ponssen omistaja ehdottaa

    Vuoden Paikallistoimijaksi valittiin Pirkan Helmi ry:n toiminnanjohtaja Eliisa Vesisenaho. Vuoden Leader-Kylähanke 2023 on puolestaan Jäppilän taidekätköt -hanke.
    Juha Vidgrén asuu Vieremällä Pohjois-Savossa ja puhuu avoimesti maaseudun puolesta eri tilaisuuksissa.
    Juha Vidgrén asuu Vieremällä Pohjois-Savossa ja puhuu avoimesti maaseudun puolesta eri tilaisuuksissa.  Kuva: Ville Toivonen
    Lukemisto|Kulttuuri
    31.8.202319:00
    Juho Mäkelä

    Suomen Kylät ry on valinnut vuoden 2023 Maaseutukasvoksi Ponsse Oy:n omistajana ja hallituksen jäsenenä tunnetun Juha Vidgrénin. Arvonimi myönnetään henkilölle, joka on esimerkillisellä tavalla tuonut maaseutua myönteisesti esiin julkisuudessa.

    Tunnustus luovutettiin Vidgrénille Salossa järjestetyssä KyläAreena-tapahtumassa.

    Juha Vidgrén asuu Vieremällä Pohjois-Savossa ja puhuu avoimesti maaseudun puolesta eri tilaisuuksissa.

    Vidgrén on toiminnallaan edistänyt paikallista yhteisöllisyyttä ja luonut uudenlaista talkoohenkeä koko yhteisön hyväksi. Vidgrén on tukenut aktiivisesti kylän toimintaa muun muassa rakennuttamalla Rientolan kylätalon Viremällä.

    ”Otan tunnustuksen nöyränä ja kiitollisena vastaan. Olen asunut varhaislapsuuteni isovanhempien pienviljelijätilalla Vieremän Niemisen kylällä 1970-luvulla ja nuoruuteni kirkonkylällä Vieremällä. Armeijan ja opiskelujen jälkeen muutin jälleen perhetilalle Niemisille, jossa olen asunut puolisoni kanssa vuodesta 2000”, Vidgrén sanoo tiedotteessa.

    Työrupeama Ponssen metsäkoneiden parissa on kestänyt jo 25 vuoden verran. Hän muistuttaa, että maaseutu muuttuu koko ajan.

    ”Uusia eläinlajeja on tullut vastaan viime vuosina – ahman ja peuran saattaa nähdä meidän kulmillamme jo aiempaa useammin. Samoin kylänraitille saattaa löytyä uusia asukkaita”, Vidgrén iloitsee.

    Maaseudulla tunnetaan naapurit ja vuoden aikana kotikonnuilla pyörähtävät lomalaiset. Se luo turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta.

    Perheille on ollut töitä tarjolla esimerkiksi Ylä-Savon alueella ja asumista katsotaan nyt maaseudun pienistäkin kylistä. Etäisyydet eivät ole Juha Vidgrénin mukaan ongelma, kunhan päivähoito ja koulut löytyvät lapsille järkevän etäisyyden päästä.

    ”Maaseudulla tunnetaan naapurit ja vuoden aikana kotikonnuilla pyörähtävät lomalaiset. Se luo turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Se on meille arvokas asia, jota pyrimme vaalimaan.”

    Ponssen omistajalle kotikylän lavatanssien parasta antia on saada vaihtaa ajatuksia naapureiden kanssa kiireettömässä ja leppoisassa ilmapiirissä. Lavatanssien perinnettä tulisi nostaa koko Suomessa myös uudelle, nuoremmalle sukupolvelle.

    Vidgrénin mielestä maaseudun tulisi saada luotua verkostoa, jossa voitaisiin hyödyntää suomalaisen ammattikorkeakoulujen ja yliopistomaailman tutkimusta ja työpajoja joko kyläkouluilla tai kylätaloilla.

    ”Meidän pitää luoda olosuhteita, joissa voimme vaikka viikonlopun workshopin kautta tuoda opiskelijoita, tutkijoita ja maaseudun toimijoita yhteen – tutkittiin sitten biologiaa, kemiaa, kauppatieteitä tai matkailua”, hän esittää.

    Juha Vidgrén haluaisi kehittää verkostoa, joka tukisi suomalaisen maaseudun vahvuuksia; maatilamatkailun mahdollisuudet, vaellusreitit, puhdas luonto, kalastus, vesistöt, eläintenhoito ja ruuantuotannon osaaminen ja omavaraisuus.

    Jokaisella yliopiston tiedekunnalla tulisi Suomessa olla oma maaseutupitäjä kummina, jonne voisi luoda kontaktit ja toiminnallisuuden, Vidgrén toivoo.

    Vuoden Nuori Paikallistoimija on Ida Björkman Björköbyn kylästä Pohjanmaalta.

    Vuoden Paikallistoimijaksi valittiin Pirkanmaalla toimivan Leader-yhdistys Pirkan Helmi ry:n toiminnanjohtaja Eliisa Vesisenaho.

    Vesisenaho on työskennellyt Pirkan Helmessä vuodesta 2007 alkujaan hankeneuvojana, sittemmin paikalliskehittäjänä ja vt. toiminnanjohtajana sekä nykyisin kuudetta vuotta toiminnanjohtajana.

    Vesisenaho on vahvasti sitoutunut Leader-työhön ja tarttuu innokkaasti uusiin mahdollisuuksiin sen eteenpäin viemiseksi.

    Vuoden paikallistoimija on henkilö, joka on panoksellaan ollut kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa, ja joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti Leader-toiminnassa, kylätoiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä.

    Vuoden Nuori Paikallistoimija on Ida Björkman Björköbyn kylästä Pohjanmaalta. Ida on toiminut pitkään vapaaehtoisena yhdistystoiminnassa ja puheenjohtajana nuorisoseurassa, tehnyt paljon näkyvää kehittämistyötä yhdistyksen ja asuinalueen hyväksi. Vuoden Nuori Paikallistoimija kunniamaininnat luovutettiin Vilhelmiina Valtaselle Varjakan kylään Pohjois-Pohjanmaalle ja Joel Svenlinille Bosundiin Pohjanmaalle.

    Vuoden Leader-Kylähanke 2023 on Etelä-Savossa Jäppilässä Pieksämäellä sijaitseva Jäppilän taidekätköt -hanke. Hankkeessa toteutettiin uudeksi retkeily- ja matkailukohteeksi taidekätköjen kokonaisuus Jäppilän alueelle. Projektin aikana yhteisöllisesti toteutetut taideteokset sijoitettiin geokätkötyyppisesti eri puolille Jäppilää. Hankkeen ovat ideoineet ja toteuttaneet kyläläiset itse.

    Salon Lehmirannan lomakeskuksessa järjestetyssä KyläAreena-tapahtumassa kukitettiin myös Suomen Vuoden Kylä 2023 Kangasniemen kunnan pohjoisilla kylillä sijaitseva Koittilan seutu ja kunniamaininnan saajat Keski-Suomessa Jämsässä sijaitseva Suinulan kylä ja lisäksi Kymenlaaksossa Kouvolassa sijaitseva Sippolan kylä

    Lisää aiheesta
    • Juha Vidgrénin (oikealla) ja ruotsalaisvalmentaja Mattias Djusen yhteistyö on jatkunut jo useita vuosia. Kesällä 2018 Djuse kävi kilpailemassa Vidgrénien kotiradalla Vieremällä.

      Ravit | Ponssen Vidgrénien rakkaus raviurheiluun roihuaa vuosikymmenestä toiseen – tänä kesänä menestystä odotetaan Suomesta, Ruotsista ja ehkä Italiastakin

      Tilaajalle
    • Juha Vidgrén satsaa raviurheiluun sekä Suomessa että Ruotsissa.

      Ravit | Juha Vidgrén tyytyväinen talven menestykseen Ruotsissa ‒ ei poissulje filiaalin avaamista uudelleen

    • Einari Vidgrén tunnettiin lupsakkana savottajätkänä. Rehevänä jutunkertojana hän oli Ponsselle mitä parhaimmat kasvot.

      Savottajätkästä patruunaksi: Metsäkonejätti Ponssen loi mies, jolla oli sydämen sivistystä – murheistaan Einari Vidgren ei kertonut edes perheelleen

    • Suomen Leijonan ritarikunnan komentaja Juha Vidgrén.

      Juha Vidgrénille Suomen Leijonan komentajamerkki - "tämä on meille kaikille Ponssen tarinan tekijöille"

    Artikkelin aiheet
    Juha Vidgrén
    maaseutukasvo 2023
    Ponsse
    maaseutu
    KyläAreena
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta