• Herkkuja kesäisistä raaka-aineista

    Lukemisto
    24.7.201516:00
    Maikki Kulmala

    Ruokatoimittaja ja -blogisti Mari Moilanen on toisessa Sitä parempi soppa -kirjassaan nostanut pöytään 21 pääraaka-ainetta. Niistä hän rakentelee sekä perinteisiä että yllättäviä yhdistelmiä.

    Esimerkiksi kauraan liittyvät ohjeet suklaaraakakakku, mustikka-kaurakakku, kaakaonibsiskonssit ja banaanipannarit. Myös puolukka-kaurapaistoksen ohje kirjasta on. Kauraa on näissä käytetty joko jauhoina tai hiutaleina.

    Vastaavasti

    nokkosesta ovat mukana reseptit friteerattu nokkonen, nokkos-minttupesto, nokkos-pekonirisotto ja villikeitto.

    Kokeiltavaksi kirjan resepteistä nostan mustikkakakun, koska siinä pääsee käyttämään juuri nyt ajankohtaisia tuoreita mustikoita.

    Kirjan kuvitus kiusaa minua. Voi olla, että ruosteiset purkit, lohkeilleet emalit ja syöpyneet aterimet ovat viehättävän näköisiä, mutta ruokaan niitä ei kyllä missään tapauksessa pitäisi yhdistää edes kuvissa.

    Maikki Kulmala

    Mari Moilanen: Sitä parempi soppa 2 – Puoli kuuta nokkosesta,

    perunasta ei päivääkään. 188 sivua. Lasten Keskus ja Kirjapaja.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Mari Moilanen
    Sitä parempi soppa
    kesäiset raaka-aineet
    nokkosreseptit
    mustikka
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan