Koirapuistoissa ramppaaminen oli virhe – Maalla koirasta kasvoi sosiaalisempi, vaikka lajitovereita on vähemmän

Taas näitä päiviä.

Istutan perennoja mullantuoksusta huumaantuneena, kun yhtäkkiä tajuan koiran häipyneen. Luulin, että päivä olisi liian kuuma karkureissulle.

Nousen, kierrän talon, kävelen metsänreunaan. Vihellän ja huutelen. Hiljaisuus.

Sitten tulee whatsapp-viesti naapurilta: Täällä se on. Säpinää kaipaava puuhkahäntä on jälleen lähtenyt tiehensä ja ryöminyt aidan ali leikkiäkseen naapurin koiran kanssa.

Mokoma piski on ekstrovertin perikuva. Jos se osaisi puhua, se todennäköisesti lörpöttelisi kaikkien ohikulkijoiden kanssa.

Se ei karta happamia narttuja, pihiseviä töppöjalkoja tai romuluisia laumanvartijoita.

Vasta kaupungissa käydessä tajuan koiran maalaisuuden: jokainen vastaantuleva ihminen ja lemmikki on isolla kirkollakin yritettävä tervehtiä. Se on juntti, mutta onnellinen juntti.

Jos tutkimustietoa on uskominen, se voi olla myös hitusen onnellisempi kuin kaupunkilaisserkkunsa.

Muutama vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan kaupunkilaiskoirat ovat pelokkaampia kuin maaseudulla elävät lajitoverinsa.

Myös sukupuoli ja rotu vaikuttivat asiaan. Nartut ja erityisesti leikatut nartut olivat uroksia varautuneempia tuntemattomia ihmisiä, ääniä ja koiria kohtaan.

Hannes Lohen tutkimusryhmä selvitti asiaa Helsingin yliopistossa 6 000 koiraa käsittävän aineiston avulla.

Oma kokemukseni on samansuuntainen: kaupungissa olen elänyt koirien kanssa, jotka ovat laumansa kanssa lauhkeita, mutta ohitustilanteissa nousee toisinaan hiki.

Muuta syytä rähinään en keksi kuin epävarmuuden, sillä aggressiivisia nuo koirat eivät ole olleet.

Mutta miksi? Olen tehnyt oman, varsin reilun osuuteni virheistä eläinten kanssa. Yksi noista virheistä on ollut ahkera käynti koirapuistoissa.

Pennunomistajia kannustetaan tarjoamaan pennuille erilaisia kokemuksia.

Kaupungissa koirapuisto on ruuhka-aikaan kuitenkin kuin keskustabaarin tiski ennen pilkkua. Karvainen öykkäri änkeää iholle, joku läähättää jonossa korvaan.

Sitten joku kiilaa ja rähinä on valmis.

Muutaman huonon kokemuksen jälkeen omistajan stressitaso alkaa nousta jo siinä kohtaa, kun uusien tuttavuuksien kuonot kohtaavat.

Maalla koirakontaktit ovat rajatumpia, mutta niitä on helpompi hallita. Kun tilaa kohtaamisille on enemmän, mahtuu muita myös väistämään.

Kaupungissa koirille on tarjolla sosiaalisuuden hyökyaalto. Iholle tunkee jatkuvasti uusia tuttavuuksia.

Toisaalta mihinkään koiraa ei ole niin helppoa unohtaa, kuin louskuttamaan maalaistalon takapihalle häkkiin tai narun nokkaan.

Kun kerrostalossa postiluukusta tunkee heippalappuja ja huonekalut saavat uuden pintakäsittelyn käy nopeasti selväksi, että koira tarvitsee enemmän toimintaa.

Kaikkein rohkeimmiksi tutkimuksessa osoittautuivatkin yksilöt, joiden kanssa harrastettiin aktiivisesti.