• Annalan kotiseutumuseo Pyhäjoella on Maatalousmuseo Saran tämän kesän kumppani ‒ 22 rakennusta ja liki 8 000 esinettä kertovat maatalouden kehityksestä Pohjois-Pohjanmaalla

    Suomen maatalousmuseo Sarka valitsee vuosittain kesäkohteen.
    Annalan kotiseutumuseo esittelee pohjoispohjanmaalaista maalaiselämää ennen traktorien valtakautta.
    Annalan kotiseutumuseo esittelee pohjoispohjanmaalaista maalaiselämää ennen traktorien valtakautta. Kuva: Tiina Tiirola
    Lukemisto|Historia ja perinne
    18.6.202217:00
    Kaijaleena Runsten

    Annalan kotiseutumuseossa Pyhäjoella sijaitsee 22 rakennusta ja niistä löytyy liki 8 000 esinettä. Museon sydämen ja toiminnan keskuksen muodostaa kahden päärakennuksen rajaama pihapiiri.

    Museoalueella voi tutustua pohjoispohjalaiseen maalaiselämään ennen traktorien valtakautta näyttelyiden, miljöön ja kokoelmien kautta, kertoo Suomen maatalousmuseo Sarka, joka valitsi Annalan tämän vuoden kesäkohteekseen.

    Annalan alue ja sen rakennukset ovat avoinna kesäkaudella ja museolla on myös monipuolisia tapahtumia, mikä painoi valinnassa.

    Jos ei pääse paikalle tai haluaa ennakkotietoa retkelle, Annalan kokoelmia voi katsella Googlen kuvapalvelusta.

    Sarka valitsee vuosittain ansioituneen maatalousaiheisen toimijan kesäkohteekseen. Annala saa oman näyttelyn Sarka-museon ravintosaliin Loimaalle 4.9. asti.

    Lisätiedot:

    Annalan kotiseutumuseo, avoinna 14. elokuuta asti, os. Annalantie 20, Pyhäjoki

    Sarka, os. Vanhankirkontie 383, Loimaa

    Artikkelin aiheet
    Annalan kotiseutumuseo
    Suomen maatalousmuseo Sarka
    Pyhäjoki
    maatalous
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää