• Sijaissynnytykset tulisi sallia määrätyin edellytyksin, katsoo Väestöliitto

    Tällä hetkellä hedelmöityshoitolaki kieltää sijaissynnytyksen Suomessa.
    Väestöliitto tähdentää, että sijaissynnytys olisi ei-kaupallista toimintaa, eli siitä ei maksettaisi synnyttäjälle palkkaa tai palkkiota. Perustana olisi halu auttaa lasta toivovia.
    Väestöliitto tähdentää, että sijaissynnytys olisi ei-kaupallista toimintaa, eli siitä ei maksettaisi synnyttäjälle palkkaa tai palkkiota. Perustana olisi halu auttaa lasta toivovia. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto
    21.9.202116:05
    STT

    Väestöliitto kannattaa sijaissynnytysten sallimista Suomessa. Tämä edellyttäisi liiton mukaan sitä, että niiden edellytykset, noudatettava menettely sekä yhteiskunnan eri toimijoiden vastuunjako määritellään säädöksin.

    Tällä hetkellä hedelmöityshoitolaki kieltää sijaissynnytyksen Suomessa.

    Väestöliitto tähdentää, että sijaissynnytys olisi ei-kaupallista toimintaa, eli siitä ei maksettaisi synnyttäjälle palkkaa tai palkkiota. Perustana olisi halu auttaa lasta toivovia.

    Sijaissynnyttäjälle tulisi Väestöliiton mukaan kuitenkin korvata asiasta hänelle aiheutuneet kulut.

    Liiton mukaan yhdenvertaisuuden tulee olla sijaissynnytyksissä kantava periaate. Näin ollen kaikkien niiden henkilöiden kohdalla, joille raskaaksi tuleminen ja tai synnyttäminen ei ole mahdollista, on voitava harkita tätä mahdollisuutta. Oikeus koskisi Väestöliiton mukaan myös itsellisiä naisia ja itsellisiä miehiä eli niitä, jotka elävät ilman kumppania.

    Isyyden ja äitiyden tunnustaminen sijaissynnytysten yhteydessä olisi liiton mukaan tarpeen ohjata vastedes kulkemaan lastenvalvojan kautta, jotta prosessin vaatima asiantuntemus turvataan.

    Väestöliitto ehdottaa, että sijaissynnytystä hakeva pari tai henkilö etsisi lähtökohtaisesti itse sijaissynnyttäjän ja myös tämä osallistuisi neuvontaan.

    Liitto katsoo, että sijaissynnytyksestä pitäisi laatia sopimus, jossa määriteltäisiin järjestelyn sisältö. Keskeistä olisi turvata sopimuksella sijaissynnyttäjän itsemääräämisoikeus, terveys ja hyvinvointi sekä syntyneen lapsen etu ja oikeudet. Sopimuksen tulisi niin ikään vahvistaa tarkoitus antaa lapsi synnytyksen jälkeen aiotulle vanhemmalle tai aiotuille vanhemmille.

    Raskauden ja synnytyksen lääketieteellisten hoitojen ja muiden sosiaali- ja terveydenhuollon tukitoimien tulisi edetä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon säädettyjen vastuiden mukaan.

    Sijaissynnytysten perustana olisivat myös synnyttäjän ihmisoikeudet, kuten itsemääräämisoikeus ja seksuaalioikeudet. Tämä tarkoittaa täyttä vapaaehtoisuutta.

    YK:n erikoisraportoija on painottanut, että sijaissynnyttäjän päätöksen lapsen luovuttamisesta tulee perustua hänen synnytyksen jälkeiseen tahtoonsa, ei juridiseen tai sopimusvelvoitteeseen.

    Adoption ja sijaissynnytyksen erona on se, että adoptiossa lapselta puuttuu oma perhe, kun taas sijaissynnytyksen tarkoituksena on juuri lapsen saaminen perheeseen. Aiottujen vanhempien soveltuvuutta huolehtimaan lapsen edusta voitaisiin ensi sijassa arvioida vastaavalla tavalla kuin hedelmöityshoitolain mukaan arvioidaan perheen mahdollisuuksia turvata lapsen tasapainoinen kasvu ja kehitys.

    Artikkelin aiheet
    sijaissynnytys
    Väestöliitto
    hedelmöityshoitolaki
    yhdenvertaisuus
    ihmisoikeus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä