Opettajien hyvinvointi ja palkkatason jumiutuminen huolestuttavat OAJ:n johdosta sivuun astuvaa Olli Luukkaista – "Suomen asemaa koulutuksen huippumaana pidetään liian itsestään selvänä"
Olli Luukkainen toimi 12 vuoden ajan Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtajana. Keväällä edessä on yhden aikakauden loppu, kun hän ei enää asetu ehdolle seuraavissa puheenjohtajavaaleissa.Tilaajalle
Olli Luukkainen on asunut Helsingin Lauttasaaressa yli 20 vuoden ajan. Taustalta löytyvät savolaisjuuret, sillä mies on kotoisin Savonlinnan kupeessa sijaitsevasta Säämingistä. Kuva: Kari SalonenOpetusalan Ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävässä yli vuosikymmenen ajan istunut Olli Luukkainen ei asetu enää keväällä ehdolle järjestön puheenjohtajavaaleissa.
”Täytän 65 vuotta samoihin aikoihin kuin tämä kausi päättyy. Nyt on toisten vuoro.”
Luukkaisen puheenjohtajakauden aikana OAJ ja Suomen koulukenttä on kohdannut monia mullistuksia. Mitä vuosikymmenen aikana on saavutettu ja mitä pitäisi vielä saavuttaa?
Luukkainen on kotoisin nykyisin Savonlinnaan kuuluvasta Säämingistä. Kansakoulun jälkeen Luukkaisella oli kova halu jatkaa opintoja. Suvussa lukioon lähteminen ei kuitenkaan ollut mikään yleinen vaihtoehto.
”Asiasta väännettiin aika paljon kotona: Olin vanhin poika ja oli ajatusta, että jäisin pitämään perheen maatilaa.”
Nuoruusiällä kehkeytynyt pölyallergia ratkaisi väännön lopulta opintojen hyväksi. Lukion jälkeen matka jatkui armeijan kautta Savonlinnan opettajankoulutuslaitokseen.
Valmistustuttuaan luokanopettajaksi Luukkainen työskenteli opettajana Kinnulan kunnassa kolmen vuoden ajan. Kun opettajakoulutusta Savonlinnassa myöhemmin laajennettiin, päätti hän hakeutua opettajankouluttajaksi.
”Siellä olin 12 vuotta, jonka jälkeen olin vuoden Kokkolassa opettajien täydennyskoulutusta kehittämässä ja myöhemmin Hämeenlinnassa normaalikoulun reksinä.”
Usean pestin ja tohtorin papereiden kautta Luukkainen päätyi lopulta OAJ:n kehittämispäälliköksi vuonna 2007. Vuonna 2009 hän siirtyi vielä järjestön koulutuspoliittisen päällikön paikalle, kunnes lopulta järjestön entisen puheenjohtajan Erkki Kangasniemen jäätyä eläkkeelle vuonna 2010 Luukkainen valittiin hänen tilalleen.
Puheenjohtajana Luukkainen asetti omaksi tavoitteekseen saada OAJ vahvemmin mukaan koulutuspoliittiseen keskusteluun. Hänen mielestään järjestö keskittyi liikaa työmarkkinataisteluun, eikä ollut mukana pöydissä, missä koulutuspoliittisia päätöksiä tehtiin.
”Vastaus kaikkiin kysymyksiin tuntui olevan, että opettajilla on liian huonot palkat. OAJ:n kuvaa piti laajentaa. Ei pitänyt puhua pelkästään palkkapolitiikasta, vaan piti mennä ryminällä koulutuspolitiikan kentälle.”
Tässä onkin hänen mielestään onnistuttu. Luukkaisen mukaan voi röyhistelemättä sanoa, että suomalaisessa koulutuspolitiikassa ei tehdä enää mitään OAJ:ltä kysymättä.
”Tämä ei tarkoita sitä, että aina tehtäisiin kuten me haluamme.”
Viimeisen neljän vuoden aikana aktiivisesta otteesta on kuitenkin jouduttu tinkimään kahden suuren koulutusmullistuksen, eli koronapandemian ja koulutusuudistuksen takia.
OAJ:sta tuli muutosten keskellä monella tapaa reaktiivinen toimija, minkä Luukkainenkin myöntää.
”Olisi voitu mennä vielä rohkeammin eteenpäin.”
Pelkästään koronan piikkiin liikkeen pysähtymistä Luukkainen ei ole valmis laittamaan. Osittain syynä on miehen mukaan myös opettajakunnan oma muutosvastaisuus.
”Sanotaan, että ammattijärjestöt ovat jähmeitä ja hyytyneitä. Olen tästä osittain samaa mieltä.”
Esimerkiksi Luukkaisen mielestä tarvittavia hallinnollisia uudistuksia ammattijärjestön toimintaan ei järjestön sisältä tulleen vastustuksen takia saatu vietyä läpi. Tässä kohtaa puheenjohtajalla on peiliin katsomisen paikka.
”Jossakin määrin koen tämän myös omana epäonnistumisena.”
Hallintomuutosten kariutumisen ohella mielessä painaa oman jäsenkunnan hyvinvointi. OAJ:n viime syksynä teettämän kyselyn mukaan 57 prosenttia opettajista oli harkinnut kuluneen vuoden aikana alanvaihtoa.
Etenkin työn kasvanut kuormitus on laittanut opettajat koville. Luukkaisen mukaan opiskelijahuollollisten tehtävien, kuten erilaisten kirjallisten suunnitelmien laatimisen määrä on kasvanut, mutta samalla myös opettamiseen käytettävä aika on pysynyt ennallaan. Ongelma korostuu, jos oppilaat tarvitsevat lisätukea.
”Opettajat kokevat, että heillä ei ole riittävästi aikaa auttaa lasta. Paperinteosta pitäisi saada lisää aikaa henkilökohtaiseen kohtaamiseen.”
Myös palkkatason jumiutuminen etenkin uraansa aloittelevilla opettajilla on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Lopulta ongelmista kärsii Luukkaisen mukaan koko ammatin vetovoima.
Hän ei suljekaan pois vaihtoehtoa, että edessä olisi lähitulevaisuudessa työtaistelu. Ehkä jopa jo tälläkin hetkellä käynnissä olevalla neuvottelukierroksella.
Viime kuukausina työtaisteluita on valtakunnallisesti nähty etenkin metsäteollisuuden puolella. Osittain osapuolten välinen dialogi on siirtynyt sosiaalisen median areenoille, missä kannanotot ovat hyvinkin kärkkäitä.
Luukkainen kommentoi itsekin aktiivisesti Twitterissä oman ammattiryhmänsä asioita. Julkisuuskuvan hallinnalla yritetään luoda omalta kannalta positiivista painetta neuvottelupöytään. Neuvottelujen sujumisesta saa kuitenkin väärän kuvan vain sosiaalista mediaa seuraamalla.
”Se on sen verran kova maailma, että siellä sillä some-paineella ei ole paljoakaan merkitystä. Siellä väännetään ja katsotaan kuinka tosissaan naapuri on.”
Erittäin taitavaksi neuvottelijaksi työnantajapuolelta Luukkainen nimeää Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien toimitusjohtaja Markku Jalosen.
”Hän katsoo asioita hyvin laaja-alaisesti ja pragmaattisesti, mutta on ratkaisuhakuinen.”
Työmarkkinaratkaisujen lisäksi Luukkainen on ollut neuvottelemassa myös monien oppilaitosten kohtalosta.
Esimerkiksi Savonlinnassa opettajankoulutus, jonka Luukkainen itse kävi ja jossa hän myös toimi myöhemmin opettajana, lakkasi vuonna 2018.
Lakkauttaminen oli monta kertaa lähellä jo aikaisemmin. Esimerkiksi 1990-laman aikana Esko Ahon hallitus etsi säästökohteita kaikkialta mistä pystyi. Leikkuulaudalle päätyi myös koko harjoittelukoulujärjestelmä ja osa opettajankoulutuslaitoksista, joita Luukkainen oli Suomen Harjoittelukoulujen Opettajat ry:n puheenjohtajan roolissa mukana puolustamassa.
”Tapasin kaikki silloisen hallituksen ministerit Paavo Väyrystä lukuun ottamatta. Hän oli ulkoministeri ja Paavo sanoi, että asia ei hänelle kuulu”, Luukkainen naurahtaa.
Silloin taistelu vielä voitettiin. Hiljalleen opettajakoulujen verkko alkoi kuitenkin harveta. Ensin meni Hämeenlinna, sitten Kajaani ja lopulta myös Savonlinnan taival päättyi.
”Se oli paikkakunnalle hirmuinen isku, eikä siitä olla vieläkään toivuttu.”
Luukkainen kertoo ymmärtävänsä, että koulutuksen keskittämisellä on hyvätkin puolensa. Sivupisteissä opettajien vaihtuvuus oli voimakasta, mikä osaltaan vaikutti koulutuksen laatuun.
”Sivupisteiden kehittymisen välttämätön ehto olisi ollut vahvan oman profiilin löytäminen.”
Toisaalta hajautunut koulutus veti puoleensa opiskelijoita laajemmalta kirjolta. Keskittämisen uhkana on Luukkaisen mukaan se, että vain akateemisesti lahjakkaimmille riittää opiskelupaikkoja.
”Koulussa pärjääminen ei tietenkään saa olla miinus opettajakouluun pääsemiseen.”
Olli Luukkaisen osalta työmarkkinataistelut ja koulutuspolitiikka jäävät ainakin OAJ:ssa taakse tulevana keväänä.
”Olen saavuttanut sen, mitä omalta osalta saavutettavissa on.”
Seuraajan tehtäväksi jää ylläpitää opettajien etuja maassa, joka käy puolustustaistelua kansainvälisten oppimistulosten kärkipaikoista.
”Suomen asemaa koulutuksen huippumaana pidetään liian itsestään selvänä. Koulutus vaatii jatkuvaa kehittämistä ja panostamista.”
Tulevalle puheenjohtajalle Luukkaisella on yksinkertainen neuvo.
”Kuuntele, liiku ja verkostoidu, mutta ole itsenäinen ja vahva.”
Olli Luukkainen
- Syntynyt vuonna 1957 Säämingissä Etelä-Savossa
- Asuu nykyisin Helsingin Lauttasaaressa
- Koulutukseltaan kasvatustieteiden tohtori
- Toiminut vuodesta 2010 asti Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtajana
- Perheeseen kuuluu vaimo, kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
