• Täällä sijaitsee alkuperäinen Taka-Hikiä – Jaakkolan historiallisella tilalla Kekkonen kävi jahdissa ja Juhani Aho pyöritti naisia

    Jaakkolan tilalla on monipuolinen kotiseutumuseo, ja siellä on harjoitettu myös yli 50 vuotta koeviljelyä.
    Tilaajalle
    Kuvassa on Jaakkolan tilan emäntä ja agronomi Anna-Kaarina Jaakkola. Hän on toiminut yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä muun muassa MTK:ssa ja kolme kautta Hausjärven kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
    Kuvassa on Jaakkolan tilan emäntä ja agronomi Anna-Kaarina Jaakkola. Hän on toiminut yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä muun muassa MTK:ssa ja kolme kautta Hausjärven kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Kulttuuri
    6.4.202419:00
    Juho Mäkelä
    Hausjärvi

    Jaakkolan tila Hausjärvellä pursuaa historiaa. On presidentti Kekkosen jahteja ja Juhani Ahon perheen kolmiodraamaa. Täältä löytyy myös vastaus siihen, missä sijaitsee kuuluisa Taka-Hikiä.

    Lähdetietojen mukaan Karhin kylällä on ollut asutusta jo 1300-luvulta lähtien, ja Karhinraitti oli osa vanhaa Helsinki-Hämeenlinna maantietä.

    Antti ja Anna-Kaarina Jaakkolan tilalla on myös kiehtova maatalousaiheinen kotimuseo, jossa riittää ihmeteltävää moneksi tunniksi.

    Museossa on esillä esimerkiksi mittava mitalikokoelma, vanhoja maatalousesineitä, toimiva raamisaha 1920-luvulta, isännän maanäytteitä vuosikymmenten ajalta sekä edullisia vintage-vaatteita.

    Taidegalleriassa voi tutustua Anna-Kaarina Jaakkolan ja hänen tyttärensä Maria Jaakkolan akvarelleihin ja piirustuksiin. Gallerian seinille on ikuistettu esimerkiksi Suomen kuuluisin sonni, Liekki ja paljon erilaisia hevosia.

    Jaakkolat ottavat mielellään vastaan tilalle myös pieniä koululaisryhmiä. Vanhassa sikalassa lapsivieraat voivat kokeilla onneaan hauskassa Heitä sikaa -pelissä.

    ”Esimerkiksi lehmän nänni on nykykoululaisille vieras termi. He luulevat sitä nakiksi”, Anna-Kaarina Jaakkola havainnollistaa.

    Kuvassa on Antti Jaakkolan isän reservin kapteeni Olavi Jaakkolan tykistösatula ja asepuku.
    Kuvassa on Antti Jaakkolan isän reservin kapteeni Olavi Jaakkolan tykistösatula ja asepuku. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Nyt jo puretussa tilan vanhassa päärakennuksessa asuivat vuokralla myös kirjailija Juhani Aho ja hänen puolisonsa taiteilija Venny Soldan Brofeldt vuosina 1895–1897.
    Nyt jo puretussa tilan vanhassa päärakennuksessa asuivat vuokralla myös kirjailija Juhani Aho ja hänen puolisonsa taiteilija Venny Soldan Brofeldt vuosina 1895–1897.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Antti Jaakkolan isoisä Väinö Jaakkola muutti Hausjärvelle Satakunnasta Paneliasta vuonna 1915.

    ”Isovanhemmillani oli jo kolme lasta, kun he muuttivat Karhin kylälle. Neljäs lapsi Maili syntyi täällä 1924. Etunimi tuli kuulemma siitä, kun Paavo Nurmi voitti samana vuonna mailin juoksun Pariisin olympialaisissa”, Antti Jaakkola naurahtaa.

    Yli-Rekola (nykyinen Jaakkola) oli puolikas yhdestä Karhin kylän viidestä kantatilasta. Nyt jo puretussa tilan vanhassa päärakennuksessa asuivat vuokralla myös kirjailija Juhani Aho ja hänen puolisonsa taiteilija Venny Soldan Brofeldt vuosina 1895–1897.

    Kylän vanhin rakennelma on 1700-luvulla rakennettu holvattu Vennyn kellari, jossa taiteilija säilytti ruokatavaroitaan.

    ”Ahojen esikoinen Heikki Taavetti syntyi päärakennuksessa, ja hänen sänkynsä on yhä vintillä. Täällä Hausjärvellä Juhani Aho aloitti myös salasuhteen Vennyn pikkusiskon Tilly Soldanin kanssa”, Anna-Kaarina Jaakkola sanoo.

    Anna-Kaarina ja Antti Jaakkola ottavat mielellään tilalleen vastaan myös pieniä ryhmiä. Kotimuseo on auki sopimuksen mukaan.
    Anna-Kaarina ja Antti Jaakkola ottavat mielellään tilalleen vastaan myös pieniä ryhmiä. Kotimuseo on auki sopimuksen mukaan. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Lehmän nänni on esimerkiksi nykykoululaisille vieras termi. He luulevat sitä nakiksi.

    Toinen Karhin kylän kuuluisuus on kirjailija ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ensio Rislakki (1896–1977). Hän kehitti esimerkiksi Lapatossun laiskimushahmon, jota Aku Korhonen näytteli kolmessa elokuvassa.

    Ensio Rislakki toimi Antti Jaakkolan isoisällä Väinöllä maatalousharjoittelijana 1920-luvulla, ja kirjoituksissaan hän on kertonut esimerkiksi sonnanajosta tilan Pekka-hevosella.

    Rislakin isä, pastori Hjalmar Svanberg toivoi, että varreltaan hoikka poika vahvistuisi maataloustöissä , mutta hänen annettiin ennemminkin jutustella väen kanssa. Väinö Jaakkola kirjoitti Ensio Rislakille seuraavanlaisen työtodistuksen: ”Herra E. Rislakki on ollut tilaisuudessa osallistumaan tilan töihin.”

    Kuvitteellinen Taka-Hikiä viittaa yleensä syrjäiseen ja takapajuiseen paikkaan. Anna-Kaarina Jaakkolalla on kuitenkin termille toinen selitys.

    ”Ensio tuli Helsingistä tänne Hikiän taakse Karhin kylälle, ja siitä hän keksi kirjoihinsa kuuluisan käsitteen Taka-Hikiä.”

    Karhista tai ”Taka-Hikiästä” on lähtöisin myös Sirkka Hämäläinen. Mäki-Hinkkalan maatilan tyttärestä tuli myöhemmin 1990-luvulla Suomen pankin pääjohtaja ja Euroopan keskuspankin ensimmäisen johtokunnan jäsen.

    Vuonna 2018 perustettu Jaakkoloiden kotimuseo on auki sopimuksen mukaan.

    ”Täytyy vain ensin soittaa, että tiedetään olla kotona. Lomat eivät kuulu kulttuuriimme. Käymme joskus kaupassa, ja välillä minulla on vaikkapa MTK:n kokouksia”, Anna-Kaarina Jaakkola kertoo.

    ”Psykiatri Hannu Lauerman isä Matti Lauerma, myöhemmin professori, toimi historianopettajana Keravan yhteiskoulussa. Hänen ansiostaan koko meidän koululuokastamme tuli historiafriikkejä”, emäntä jatkaa.

    Kuvassa on trillat eli hevosen vetämät vaunut.
    Kuvassa on trillat eli hevosen vetämät vaunut. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Antti Jaakkola eli lapsuutensa Karhin kylällä isovanhempiensa hoivissa, sillä äiti kuoli pojan synnytykseen ja Olavi-isällä oli virka Helsingissä. Poikkeuksellisesti Antti siirtyi isoon oppikouluun Helsinkiin vain kolmevuotisen kansakoulun jälkeen.

    ”Se oli pieneen kyläkouluun tottuneelle aikamoinen kulttuurishokki.”

    Antti Jaakkolan isä Olavi Jaakkola (1914–2001) työskenteli vastuunalaisessa tehtävässä Pellonraivaus oy:n toimitusjohtajana. Yritys perustettiin MTK:n aloitteesta talvisodan jälkeen raivaamaan Karjalan siirtoväestölle uusia viljelysmaita. Vuonna 1946 se laajensi toimintansa koskemaan myös salaojituksia.

    Kun Karjalan siirtoväki oli asutettu, yrityksen nimi muutettiin 1968 Perusyhtymäksi. Olavi Jaakkola työskenteli pääjohtajana rakennusyhtiössä, joka vastasi esimerkiksi monista isoista rakennushankkeista Neuvostoliitossa.

    ”Perusyhtymä rakennutti esimerkiksi Kostamuksen kaivosteollisuuskaupungin Karjalaan. Pääsin nuorena miehenä 1950-luvun lopulla isän matkaan käymään Neuvostoliitossa. Veikko Vennamo piti huolta suomalaisporukassa hauskoista jutuista, jotka olivat enimmäkseen painokelvottomia”, Antti Jaakkola muistelee.

    Vuonna 1975 Jaakkolan tilalla vieraili itse presidentti Urho Kekkonen metsästämässä jäniksiä ja fasaaneja.

    Antti ja Anna-Kaarina Jaakkolaa pyydettiin hakemaan vierailulle tulleelle Kekkoselle sikareita. Savuton pariskunta löysi vain vanhoja kuivuneita savukkeita, joten presidentin adjutantti haki autosta kiireen vilkkaa tuoreita sikareita.

    Vuorineuvos Olavi Jaakkola toimi Kekkosen jahtipäällikkönä, ja teollisuusjohtaja isännöi usein presidenttiä myös Saariselän hiihtoretkillä.

    Nukkekodissa riittää yksityiskohtia.
    Nukkekodissa riittää yksityiskohtia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Erilaisia perinneasuja.
    Erilaisia perinneasuja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Kotimuseossa on näytteillä myös laaja mitalikokoelma.
    Kotimuseossa on näytteillä myös laaja mitalikokoelma. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Antti Jaakkola väitteli maatalous- ja metsätieteen tohtoriksi vuonna 1972 kasvien molybdeenin saatavuudesta.

    Hän työskenteli muun muassa erikoistutkijana Maatalouden tutkimuskeskuksessa ja maanviljelyskemian ja -fysiikan professorina Helsingin yliopistossa. Jaakkola pyrki tiivistämään maataloustieteiden ja elintarviketieteiden yhteistyötä.

    ”Pellolta kasvatetuista kasveista joko suoraan tai eläinten kautta kaikki päätyy lopulta ruokapöytään. Osalle elintarviketieteilijöistä se tuntui silti liian lannanhajuiselta.”

    Päätyönsä ohella professori viljeli kotitilaansa. Suurin osa yli 200 hehtaaria käsittävistä Jaakkolan pelloista on vuokrattu naapurille. 81-vuotiaalla Antti Jaakkolalla on edelleen 25 hehtaaria peltoa viljelyksessä.

    ”Olen hankkinut kevääksi Repekka-ohran siementä. Tämä on sellaista harrasteviljelyä, mutta on minulla vielä oma puimuri, pari traktoria ja kylvökone. Täsmäviljelykin, jota on harjoitettu 1990-luvulta saakka, jatkuu. Ei siitä maanviljelystä pääse eroon.”

    Jaakkolan tilalla sijaitseva rauta-aita on Pellonraivaus Oy:n (sittemmin Perusyhtymä Oy, nyt YIT Oyj) pääkonttorin pihalta Helsingistä Yrjönkatu 2:sta. Siellä tehtiin muutostöitä 1960-luvun lopulla. Antti Jaakkolan isä Olavi Jaakkola oli tuolloin yrityksen pääjohtaja ja rauta-aita olisi joutunut romuksi, jollei hän olisi sitä "pelastanut". Nykyisin kiinteistö Yrjönkatu 2 on asuntoina.
    Jaakkolan tilalla sijaitseva rauta-aita on Pellonraivaus Oy:n (sittemmin Perusyhtymä Oy, nyt YIT Oyj) pääkonttorin pihalta Helsingistä Yrjönkatu 2:sta. Siellä tehtiin muutostöitä 1960-luvun lopulla. Antti Jaakkolan isä Olavi Jaakkola oli tuolloin yrityksen pääjohtaja ja rauta-aita olisi joutunut romuksi, jollei hän olisi sitä "pelastanut". Nykyisin kiinteistö Yrjönkatu 2 on asuntoina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Jaakkolan tilan pellolta löytyneitä muinaisia esineitä, joista vanhin on peräisin 1720-luvulta.
    Jaakkolan tilan pellolta löytyneitä muinaisia esineitä, joista vanhin on peräisin 1720-luvulta.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    81-vuotias Antti Jaakkola viljelee yhä kotitilansa peltoja. Maanviljelyskemian ja -fysiikan professori harjoitti Karhin kylällä myös yli puoli vuosisataa koeviljelytoimintaa.
    81-vuotias Antti Jaakkola viljelee yhä kotitilansa peltoja. Maanviljelyskemian ja -fysiikan professori harjoitti Karhin kylällä myös yli puoli vuosisataa koeviljelytoimintaa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Jaakkolan tilalla ehdittiin harjoittaa koeviljelytoimintaa yli 50 vuotta. Koekenttä tehtiin pelloille 1978, kun Antti Jaakkola työskenteli vielä maatalouden tutkimuskeskuksessa. Tutkimustoiminta jatkui yliopistoaikana ja vielä eläkkeellä vuoteen 2017 saakka.

    ”Helsingin yliopistolla ei ole mitään mahdollisuuksia koekenttätoimintaan, mutta yhteistyössä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa koeviljelyä saattoi tehdä omillaan pelloillaan.”

    Jaakkolan koepelloilla vieraili vuosikymmenten aikana niin geologeja, yliopiston opiskelijoita kuin tutkijoita eri maista sekä Luken edeltäjän Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ihmisiä.

    Antti Jaakkola lannoitti koekentän eri kaistoja esimerkiksi kaliumilla, fosforilla ja typellä 40 vuoden kokeessa. Parhaiten satoa tuotti kaliumin, fosforin ja typen yhdistelmä.

    ”Koepellossa oli kaksi ongelmaa. Sen aikaiset lannoitustasot olivat paljon korkeampia kuin nykyään, ja lisäksi pellossa oli tavallista enemmän ravinteita.”

    Agronomi ja maatilan emäntä Anna-Kaarina Jaakkola on lähtöisin maatilalta Tuusulasta. Hänen isänsä maanviljelysneuvos ja agronomi Einar Winqvist (1917–1968) toimi muun muassa MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, presidentin valitsijamiehenä ja Tuusulan kunnanjohtajana

    Anna-Kaarina Jaakkola kummastelee, miten alentuvasti maataloudesta puhutaan nykyään julkisuudessa.

    ”Jussi-gaalassa juontaja Jaana Saarinen sanoi, että elokuva-ala on teollisuusalana suurempi kuin esimerkiksi maatalous. Miten näitä kahta voi edes verrata? Kai näyttelijöidenkin pitää syödä?” Jaakkola sanoo.

    Kuvassa on 100-vuotias pusero. Taka-alalla näkyy myös gallerian piirustuksia.
    Kuvassa on 100-vuotias pusero. Taka-alalla näkyy myös gallerian piirustuksia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Antti Jaakkolan hankkima raamisaha 1920-luvulta on yksi museon vetonauloista. Saha toimii edelleen, vaikka sitä ei ole käytetty viiteen vuoteen.
    Antti Jaakkolan hankkima raamisaha 1920-luvulta on yksi museon vetonauloista. Saha toimii edelleen, vaikka sitä ei ole käytetty viiteen vuoteen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koululaiset jonottavat museossa heittämään sikaa pienellä kettingillä. Vanhassa sikalassa on ollut eläimiä viimeksi 1960-luvulla.
    Koululaiset jonottavat museossa heittämään sikaa pienellä kettingillä. Vanhassa sikalassa on ollut eläimiä viimeksi 1960-luvulla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Kuudentoista vuoden koesarjassa näkyy selkeästi, että viljelykierrosta on hyötyä riippumatta muokkauksesta, mutta erityisesti suorakylvössä, toteaa erikoistutkija Marja Jalli Lukelta.

      Merkittävät satovaikutukset alkoivat tulla esiin viiden vuoden kuluttua – pitkäaikaisen viljelykierron hyödyt osoitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa

    • Pellot eivät ole kaatopaikkoja

    • Tuusulassa on metsänomistajat ulkoistettu

    • Värityskirja kertoo maatilan vuodesta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta