• Joulupata-kerääjät jälleen työssään – tavoitteena miljoonan euron avustuspotti

    Patojen tuotto käytetään vähävaraisten perheiden, nuorten, syrjäytyneiden ja vanhusten auttamiseen.
    Joulupata-keräys järjestetään tänä jouluna 111. kerran. Keräyspatoja löytyy 30 paikkakunnalta eri puolilta Suomea, ja keräystavoite on miljoona euroa.
    Joulupata-keräys järjestetään tänä jouluna 111. kerran. Keräyspatoja löytyy 30 paikkakunnalta eri puolilta Suomea, ja keräystavoite on miljoona euroa. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Lukemisto
    15.12.201719:45
    STT

    Pelastusarmeijan perinteinen Joulupata-keräys alkaa tänään. Patojen tuotto käytetään vähävaraisten perheiden, nuorten, syrjäytyneiden ja vanhusten auttamiseen. Keräyksestä saatavilla varoilla jaetaan ruokaa, vaatteita ja lahjakortteja sekä järjestetään muun muassa leirejä ja harrastustoimintaa.

    Joulupata-keräys järjestetään tänä jouluna 111. kerran. Vuonna 1906 patoja oli Helsingin kantakaupungissa, ja keräyksen tuotto oli 3 514 markkaa. Nyt keräyspatoja löytyy 30 paikkakunnalta eri puolilta Suomea, ja keräystavoite on miljoona euroa. Nykyään Joulupata-lahjoituksen voi tehdä myös esimerkiksi tekstarilla tai verkossa.

    Pelastusarmeijan mukaan sotien jälkeen suurin osa avutarvitsijoista oli vähävaraisia yksineläviä ihmisiä. Nykyään apua tarvitsevat muun muassa lapsiperheet, joiden vanhemmat ovat työttömiä tai vakavasti sairaita, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret sekä köyhät eläkeläiset.

    Artikkelin aiheet
    joulupata
    Pelastusarmeija
    hyväntekeväisyys
    keräys
    Suomi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”