• Leviteannostelija pienentää hävikkiä

    Lukemisto
    22.5.201516:00
    MT toimitus

    Naantalilainen Foodduck Oy on kehittänyt koneen, joka annostelee halutun määrän levitettä leivälle. Pöydällä olevan laitteen suuttimen alle laitetaan leipä, jonka koneen sensori tunnistaa. Usein annoskoko on seitsemän grammaa eli yhden voinapillisen verran.

    Annostelija toimii samalla tavalla kuin kädet tunnistava automaattinen vesihana.

    Laite nopeuttaa ruokajonon etenemistä sekä vähentää levitteen hävikkiä ja syntyvän roskan määrää. Se on myös perinteisiä rasialevitteitä hygieenisempi ja mahdollistaa sen, että esimerkiksi keliaakikot voivat käyttää samaa levitettä kuin muut.

    ”Annostelijassa oleva levite on pakattu pussiin, mikä on ainutlaatuista maailmassa. Pussi vähentää pakkausmateriaalin kymmenesosaan tavalliseen muovirasiapakkaukseen verrattuna”, Foodduckin toimitusjohtaja Timo Sorsavirta kertoo.

    Laite on käytössä useissa kouluissa, lounaspaikoissa ja ravintoloissa, ja käyttökokemukset ovat olleet hyviä.

    ”Annospakkaus on yhden kilon. Siitä voidaan saada jopa 200 leviteannosta. Hävikkiä ei synny, koska toisin kuin nopeasti sotkeutuva ja murusista täyttyvä rasia, pussi voidaan käyttää loppuun.”

    Sorsavirta uskoo, että annostelijalla on mahdollisuus menestyä myös maailmalla. Margariinin lisäksi sillä voidaan annostella ainakin suklaalevitettä, hilloa tai tuorejuustoa.

    ”Olemme hakeneet tuotteelle kansainvälistä patenttisuojaa. Tavoitteemme on, että vuonna 2020 yli neljä viidesosaa liikevaihdostamme tulee kansainvälisestä liiketoiminnasta.”

    Laite valmistetaan Naantalissa, ja sillä on Avainlippu-

    merkki. Anniina Kajander

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    leviteannostelija
    elintarviketeknologia
    Foodduck Oy
    Naantali
    hävikin vähentäminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”