• Tiesitkö: Maailman ensimmäisen pitkän automatkan ajoi nainen – reissun aikana eräästä apteekista tuli kaikkien aikojen varhaisin huoltoasema

    Bertha Benz halusi valaa uskoa mieheensä, joka ei luottanut oman patenttimoottorivaununsa menestykseen.
    Antiikkiautot herättävät nykyään ihastusta. Nekin ovat uutta tekniikkaa verrattuna siihen, millaisten ongelmien parissa autoilun pioneerit painivat.
    Antiikkiautot herättävät nykyään ihastusta. Nekin ovat uutta tekniikkaa verrattuna siihen, millaisten ongelmien parissa autoilun pioneerit painivat. Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Lukemisto|Liikenne
    5.11.202216:00
    Tuovi Mäkipere

    Kukahan ajoi ensimmäisen pitkän automatkan? Vastaus riippuu tietenkin matkan määritelmästä, mutta yleensä maailmanhistorian ensimmäisen kahden pisteen välisen, moottoroidulla ajoneuvolla suoritetun matkan taittajana pidetään Bertha Benziä.

    Bertha Benzin automatkalla oli kaksi syytä: ensinnäkin hän halusi vierailla vanhempiensa luona ja toiseksi valaa uskoa mieheensä Carl Benziin, jonka automobiili oli aiheuttanut ihmisissä lähinnä silmien pyörittelyä.

    Bertha Benz ei kysellyt elokuussa 1888 lupia mieheltään tai viranomaisilta, vaan hyppäsi kahden vanhimman lapsensa kanssa Benzin patenttimoottorivaunuun numero 3 ja lähti yli sadan kilometrin matkalle Lounais-Saksan Mannheimista Pforzheimiin.

    Päällystämättömillä teillä ja lisää tuotekehitystä vaativalla kulkupelillä matkaan kului yli 12 tuntia. Bertha Benz muun muassa avasi tukkeutuneen polttoaineputken pitkällä hattuneulalla ja pysähtyi Wieslochin apteekkiin ostamaan liuotebensiiniä polttoaineeksi.

    Kyseinen apteekki on edelleen olemassa, ja sitä voikin pitää maailman ensimmäisenä huoltoasemana.

    Apteekkiin voi pysähtyä, jos haluaa ajaa saman reitin kuin Benz. Reitti sai museotien statuksen vuonna 2008 ja se tunnetaan nimellä Bertha Benz Memorial Route.

    Lähde: Bertha Benz – Gründerin und Wegbereiterin

    Lisää aiheesta
    • Amerikkalainen vuosimallin 1926 on kiertänyt monella omistajalla vuosikymmenien saatossa. Tässä autosta säilynyt ainoa "poseerauskuva". Nykyisin Nash on Vilkunan suvun omistuksessa ja kokenut melkoisen muodonmuutoksen.

      Koneviesti: Nash-auto palasi entiselle omistajalleen 34 vuoden jälkeen – katso, miltä vuosimallin 1926 auto näyttää entisöinnin jälkeen

    • Buick on ikäisekseen erittäin hyvä ajettava, Timo Pihlajamaa sanoo. ”Kevyesti tämä kulkee. Moottori on tehokas ja vääntävä. Ykkösvaihdetta ei tarvitse liikkeelle lähtiessäkään.”

      Tämä upea Buick vuodelta 1938 on ollut presidentin perheen auto: "Se on nyt kotona, auto pysyy Nivalassa"

    • Vanhat Valmetit -yhdistyksen yli 300 neliön kerhotila on Nurmijärvellä. Traktorit ovat uuden veroisessa kunnossa, pikku-Valmetiin kipuava Kimmo Kirveslahti kertoo.

      Katso video: Täällä vaalitaan suomalaista traktoriperinnettä

    • Noin 65 vuotta vanhat kottikärryt toimivat Surfinia-kesäkukkien kasvupaikkana Maskussa Varsinais-Suomessa.

      Piha ja puutarha | Vanhat autot, traktorinrenkaat ja maitotonkat – tällaisia romusta tehtyjä kukka-alustoja komeilee lukijoiden pihoilla

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin