Airikka mainitsee ainaisen tilanpuutteen kivijalkaliikkeen huonoksi puoleksi. Nykyisin moni antikvariaatti toimii kuluja karsiakseen ainoastaan verkossa. Kuva: Carolina Husu
Antikvariaatin tiskin takana liiketoiminta yhdistyy kulttuurityöhön − kauppias Taisto Airikka paljastaa, millaiset kirjat myyvät hyvin ja millaisia kirjoja hän ei ota myyntiin
Antikvariaattiyrittäjät uskovat, että käytettyjen kirjojen kaupalle on paikkansa myös tulevaisuudessa.TilaajalleLuumäki
Pitkään antikvariaattialalla toimineelle Taisto Airikalle on ehtinyt muodostua selvä käsitys siitä, millaisille kirjoille riittää kysyntää. Kuva: Carolina HusuTaisto Airikka istuu tiskin takana kirjapinojen saartamana. Hän näyttää hymyillen vuonna 2012 otettua valokuvaa, jossa kameraan katsoo punapartainen mies.
”Siitä tulee antikvariaatin nimi, Punaparta. En muistaisi kuvan vuotta, ellei taustalla oleva kalenteri paljastaisi”, Airikka naurahtaa.
Antikvariaatti Punaparta on toiminut nykyisessä liiketilassa Luumäen keskustassa jo vuodesta 2005. Kirjojen myynnin Airikka aloitti vuotta aiemmin.
”Omasta kotikirjastosta tämä lähti liikkeelle. Kirjat kertyivät sängyn alle laatikoihin, ja tarpeeksi kauan niihin varpaita potkittuaan, vaimo kehotti etsimään kirjoille uutta paikkaa. Se karkasi sitten vähän käsistä.”
Väite on helppo allekirjoittaa. Notkuvien hyllyjen ohella kirjoja lojuu myös banaanilaatikoissa ja Ikea-kasseissa.
Kirjoja on arviolta 40 000 ja monet kävijät hämmästelevät liikkeen kirjapaljoutta. Niin myös ruotsalaiset Dan ja Roi Rorsman. Sukulaissuhteet ovat jo vuosia tuoneet heidät kesäisin Etelä-Karjalaan.
”Olemme huomanneet liikkeen jo aiemmin, mutta se on ollut kiinni. Nyt kun pääsimme käymään tänne, on sanottava, että kirjojen määrä yllätti”, Roi Rorsman toteaa.
Airikalle kaaos on vain silmänlumetta. Tämä selviää, kun hän huomaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian sekä Kaarlo Sarkiasta kertovan kirjan menneen kaupaksi verkossa. Käden käänteessä hän noutaa teokset hyllyistä ja laittaa niiden postituksen vireille.
Yleensä Linnan kaltaiset kotimaisen kirjallisuuden klassikot eivät ole myyjälle valttikortti.
”Niitä on painettu niin valtavasti. Lähinnä ensimmäinen painos merkitsee, mutta bibliofiliilit ovat vähän katoava joukko”, Airikka sanoo.
Monet tarjoavat hänelle kirjoja myytäväksi. Silloin hän törmää usein ajatukseen, että vanha kirja olisi itsestään arvokas.
”Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.”
Airikka toteaa, että kirjan ikä on antikvariaateille valttia, jos kyseessä ovat 1700-luvun teokset. Sen ajan suomenkieliset teokset ovat pääasiallisesti uskonnollisia.
Myyjälle ikää tärkeämpää on kysyntä, jolle Airikka toteaa silmän harjaantuneen vuosien varrella. Hän valikoi tarkasti, mitä ottaa myyntiin.
”Yleisesti ottaen tieto- ja harrastekirjallisuus, kuten kala- ja eräkirjat sekä paikallishistoriat, myy hyvin. Myös sotahistoria, filosofia, psykologia, scifi ja fantasia liikkuvat”, Airikka luettelee.
Hän nimeää muutamia esimerkkejä viime aikoina hyvin myyneistä tieto- ja harrastekirjoista.
”Mary Olki ja hänen käsityökirjansa ovat menneet kuumille kiville. Myös kananuorikoiden hoito-opas meni hiljattain kaupaksi 35 eurolla.”
Myyviä kirjoja on vaikea tiivistää yksiselitteisesti. Helpompaa Airikan on nimetä kirjoja, jotka eivät liiku. Niitä hän ei huoli myyntiin.
”Tietosanakirjat ovat täysin boikotissa. Samoin Valittujen Palojen kirjat, joissa on romaanikatkelmia ja vastaavia. Ne ovat punainen vaate.”
Paikallishistoriallisille teoksille riittää kysyntää Antikvariaatti Punaparrassa. Kuva: Carolina HusuAntikvariaatti Punaparta tarjoaa aikamatkan divareiden kulta-aikaan, ja Airikka pitää mielellään kivijalkaliikettä. Kirjapinojen keskellä tapahtuvat asiakaskohtaamiset ovat työn suola.
”Tässä työssä ei tule yhtään samanlaista päivää.”
Kivijalkaliikkeen huonoksi puoleksi hän nimeää kiinteät kulut sekä ainaisen tilan puuteen. Samalla hän myöntää verkkokaupan tärkeyden kaupankäynnille.
”Täällä käy paljon mökkiläisiä ja kivijalka pyörii hyvin kesällä, jolloin se kattaa noin puolet myynnistä. Talviaikaan noin 80 prosenttia myynnistä tulee verkkokaupan kautta ja silloin se on elintärkeä.”
Yksittäisen myydyn kirjan kate on pieni. Kulujen karsimiseksi moni antikvariaatti toimii nykyisin kokonaan verkossa.
Yksi tällainen antikvariaatti on loviisalaisen Jukka Kostiaisen pyörittämä VinkkeLit. Hän on uusi tulokas alalla, sillä yritys aloitti toimintansa maaliskuussa 2023.
”Katselin omaa kirjahyllyä, josta hahmottui laajempia aihekokonaisuuksia. Ajattelin, että on hienoa, jos niillä on jotain annettavaa ostajille”, Kostiainen kertoo.
Hänen mukaansa verkkokauppa on vaivaton ja edullinen toimintaympäristö. Hän myy kirjoja sekä liikkeen omilla sivuilla että Antikvaari-sivustolla.
Jälkimmäistä hän kehuu asiakkaan kannalta hyväksi kanavaksi, sillä se mahdollistaa hintavertailun. Haasteita verkkokaupalle tuovat lähinnä ostosten päälle tulevat postitusmaksut, sillä niihin yrittäjä ei voi vaikuttaa.
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että kivijalkaliikkeelle tyypillisissä paikan päällä käytävissä neuvotteluissa ja asiakaskohtaamisissa on puolensa.
”Siinä mielessä kivijalan pitäminen olisi totta kai kivaa.”
Kostiainen uskoo, että antikvariaatin painottuminen ja jopa erikoistuminen jollekin tietylle tiedon alueelle voi edistää pysyvien asiakassuhteiden rakentamista.
Jo lyhyellä otannalla Kostiainen nostaa Airikan tapaan tieto- ja harrastekirjat myyvimpien tuotteiden joukkoon. Lisäksi erinäiset mediassa esillä olleet tapahtumat ja henkilöt näkyvät piikkeinä myynnissä. Esimerkkinä hän mainitsee hiljattain menehtyneen laulaja Tina Turnerin, jota käsittelevät teokset ovat käyneet kaupaksi.
Myös Kostiainen on huomannut kotimaisten klassikkokirjojen heikon menekin. Hän myöntää jopa yllättyneensä jyhkeiltä vaikuttavien arvoteosten, kuten Kalevalan ja Vänrikki Stoolin tarinoiden heikosta kysynnästä.
”Myöskään kevyt kaunokirjallisuus ja bestsellerit eivät juuri liiku. Harvoissa tapauksissa ne voivat hyötyä siten, että kirjasta tehdään elokuvaversio tai kirjailija menehtyy.”
Poikkeuksena kaunokirjallisuuden puolelta hän nostaa esiin virolaisen Indrek Harglan Apteekkari Melchior-sarjan kirjat. Kysyntää on riittänyt etenkin Moreeni-kustannuksen painoksille.
”Ne ovat tyylikkäitä painoksia, ja ehkä sama syy selittää osaltaan Tammen Keltaisen kirjaston kestosuosiota”, Kostiainen arvelee.
Viro-aiheinen kirjallisuus näkyy vahvasti Kostiaisen myymissä kirjoissa. Itsekin kirjoittava Kostiainen innostui Virosta 2010-luvun alkuvuosina, kun hän tutustui Aino Kallaksen ja Tatu Vaaskiven tapaisiin, etelänaapurissa vaikuttaneisiin suomalaiskirjailijoihin.
Kun antikvariaatin lähtökohtana on oma kotikirjasto, näkyvät myyjän omat mieltymykset selvästi. VinkkeLit myy myös paljon elokuva-aiheisia kirjoja.
Kostiainen uskoo, että antikvariaatin painottuminen ja jopa erikoistuminen tiettyyn aiheeseen voi edistää pysyvien asiakassuhteiden rakentumista.
”Silloin asiakkaalla on lupa odottaa myyjältä tietoa ja asiantuntemusta. Arvojen kautta muodostuu yhteisyyttä ja sellaista liikettä on helppo kannattaa ihan periaatteenkin puolesta”, Kostiainen sanoo.
Antikvaarien keskuudessa riittää uskoa alan tulevaisuuteen ja painetun kirjan elinvoimaan. Kuva: Carolina HusuEräs Punaparran hyllystä löytyvä laaja kokonaisuus keskittyy venäläiseen ilmailuun. Se kulkeutui liikkeeseen sotilasasiamiehen apulaisena Moskovassa työskennelleen everstin kuolinpesästä.
Nykyisin Airikka ei haali juurikaan uutta myytävää. Se vaatii vaivaa, kuten vuonna 2016, jolloin hän hankki Hämeenlinnassa lopettaneen antikvariaatin kirjat.
”Kirjojen tuomiseen tarvittiin viisi pakettiautollista ja kaksi kuorma-autoa. Enää en lähde siihen, kun ikääkin alkaa jo olla.”
Antikvariaattialan ikääntyvä yrittäjäkunta nousee esiin sekä Airikan että Kostiaisen puheissa. Suomen Antikvariaattiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Surojeginiä se ei yllätä.
”Eihän tämä varsinaisesti koskaan ole mikään nuorten ala ollut, sillä myyjältä vaaditaan tuntumaa aiheeseen. Monesti tiskin edestä päädytään tiskin taakse oman harrastuneisuuden kautta.”
Surojegin arvioi Suomessa olleen noin 200 antikvariaattia 1970-luvulla. Vaikka liikkeiden määrä on vähentynyt rajusti, hän muistuttaa siitä, etteivät numerot kerro koko totuutta.
”Divarien kulta-aikana monilla antikvariaateilla saattoi olla aika vähän tekemistä vanhan tavaran myynnin kanssa. Lainsäädäntö laahasi perässä ja monet saattoivat myydä niissä esimerkiksi tupakkaa ja miestenlehtiä.”
Nykyisin alojen rajat ovat selkiytyneet. Surojegin toteaa sen olevan hyväksi kaikille.
Samalla hän muistuttaa, että kulttuuriperinnön näkökulmasta antikvariaatiala on tietynlainen vastuunkantaja. Se korostuu, kun esimerkiksi kirjastot karsivat vanhoja aineistojaan.
”Jokainen kauppias tekee kulttuurityötä joutuessaan lähes päivittäin valikoimaan, mitä otetaan myyntiin ja mitä ei. Näissä tapauksissa otan itse ennemmin myyntiin harvinaisen lehtipainatteen kuin kolmen euron dekkarin, joita saa mistä tahansa.”
”Puhetta siitä, etteivät nuoret lue, on ollut aina. Pikemminkin kyse on kuitenkin siitä, etteivät nuoret lue samoja kirjoja kuin heidän vanhempansa”
Surojegin pyörittää omaa kivijalkaliikettään Helsingissä, jossa hän kohtaa paljon nuoria asiakkaita. Se antaa uskoa siihen, että käytetyille kirjoille on kysyntää myös jatkossa.
”Puhetta siitä, etteivät nuoret lue, on ollut aina. Pikemminkin kyse on kuitenkin siitä, etteivät nuoret lue samoja kirjoja kuin heidän vanhempansa”, hän toteaa.
Kostiainen näkee, että alalle on markkinarakoa myös kirjakauppojen varjossa. Niissä uutuuskirjat ovat esillä vain lyhyen aikaa, ja toisaalta mahdolliset muutokset arvonlisäverossa voivat jouduttaa käytettyjen kirjojen myyntiä.
”Nykyisin kirjoja laitetaan aika helposti kiertoon. Jos vain jaksaa olla hieman kärsivällinen voi antikvariaateista tehdä hyviä ostoksia”, Kostiainen sanoo.
Airikan näkemys ei poikkea edellisistä. Hän ei näe ensimmäistäkään syytä sille, miksi alalla ei olisi tulevaisuutta.
”Sähköiset kirjat ovat jo vuosia tehneet tuloaan, mutta osuudet ovat edelleen varsin pieniä. Ei kirja kuole.”
Antikvariaatit tekevät osaltaan kulttuurityötä valikoidessaan, millaisia teoksia ne ottavat myyntiin ja millaisia eivät. Kuva: Carolina Husu- Osaston luetuimmat
