• Vapun kovimmat kännikalat löytyvät Pohjois-Suomesta - Ruutanat ovat humalassa koko talven mutta vappuna ne alkavat vähitellen selvitä

    Ruutana tuottaa alkoholia lihassoluissaan selviytyäkseen pitkästä talvesta hapettomissa olosuhteissa.
    Ruutanat viettävät talven 1,2 promillen humalassa lammen pohjassa isossa porukassa.
    Ruutanat viettävät talven 1,2 promillen humalassa lammen pohjassa isossa porukassa. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    1.5.202215:29
    Janica Pörhönen

    Tällä hetkellä, kun monien vappu on vasta alkamassa, ruutanan muutaman kuukauden pituinen viinanhuuruinen putki on loppumassa ainakin Etelä-Suomessa.

    Kun jäät sulavat, loppuu myös ruutanan elimistössä tapahtuva alkoholikäyminen nopeasti. Asiasta kertoo eläinfysiologian emeritusprofessori Matti Vornanen Itä-Suomen yliopistosta.

    Pohjois-Suomen lammikoissa saattaa olla vielä kännikaloja paksun jään vuoksi. Ruutanaa esiintyy Kittilän ja Sodankylän rajoille asti.

    ”Ruutanalle talvesta toipuminen voi olla aika rankkaa ja kestää muutaman viikon. Kyllähän se jonkinnäköinen krapula tietysti on. Keväällä kalan on poistettava etanoli itsestään ja se alkaa muodostaa uusia proteiineja elimistössään. Ruutanan on oltava kutukunnossa keväästä elokuuhun asti.”

    Alkoholi on ruutanalle elinehto.

    Ruutana elää pienissä lammissa, joissa ei ole saatavilla lainkaan happea jää- ja lumikerroksen vuoksi. Hapettomat olosuhteet tekevät ruutanan elimistöön maitohappoa. Poistaakseen maitohapon ruutana muuttaa sen lihassoluissaan etanoliksi eli alkoholiksi, Vornanen kertoo.

    Koska alkoholia muodostuu jatkuvasti sen elimistössä, alkoholia poistuu kidusten kautta veteen.

    Ruutana on erikoinen kala, sillä vain kultakala pystyy sen lisäksi tuottamaan alkoholia elimistössään.
    Ruutana on erikoinen kala, sillä vain kultakala pystyy sen lisäksi tuottamaan alkoholia elimistössään. Kuva: Matti Vornanen

    Ruutana valmistautuu talveen keräämällä syksyllä muun muassa maksaan ja lihkasiin runsaasti glykogeenia, joka toimii energiavarastona. Glykogeeni hajotetaan glukoosiksi ja maitohapoksi sekä lopuksi etyylialkoholiksi ruutanan kudoksissa.

    ”Promillemäärä on 1,2 senkin jälkeen, kun kidusten kautta poistuu alkoholia veteen. Sen korkeammaksi promillemäärä ei nouse. Se on siis etanolipöhnässä, joka vastaa törkeän rattijuopumuksen rajaa”, Matti Vornanen sanoo.

    ”Se on siis etanolipöhnässä, joka vastaa törkeän rattijuopumuksen rajaa.”

    Ei ole tietoa, miten ruutana itse kokee humalan. Talvisin se mököttää lammen pohjalla liikkumattomana yhdessä muiden ruutanoiden kanssa. Voisi ajatella, että kala on aikamoisessa tuuterissa. Onko asia näin?

    ”Liikkumattomuus ei johdu alkoholista vaan siitä, että ruutana vähentää energiankulutustaan selviytyäkseen talvesta. Kaikki elintoiminnot hidastuvat eikä kala esimerkiksi juuri näe mitään verkkokalvon toiminnan heiketessä.”

    Kaikki elintoiminnot hidastuvat, eikä kala esimerkiksi juuri näe mitään verkkokalvon toiminnan heiketessä.”

    Jo puolen promillen humala voi tehdä ihmiselle kömpelyyttä. Ruutanaa ei viinanhuuruisuus muuta kuitenkaan kömpelöksi, Vornanen sanoo.

    ”Kömpelyyttä saattaa tehdä kylmän kohmeisuus, kun ruutana alkaa toipua talvesta. Toisaalta kala on itsessään kömpelö verrattuna esimerkiksi mateen.”

    Ruutana on sosiaalinen kala. Talven se viettää lajitovereidensa kanssa lammikon mutaan kätkeytyneenä hiprakassa ja liikkumattomana.
    Ruutana on sosiaalinen kala. Talven se viettää lajitovereidensa kanssa lammikon mutaan kätkeytyneenä hiprakassa ja liikkumattomana. Kuva: Jaakko Haverinen

    Lue lisää:

    Vauhdilla leviävä hopearuutana pilaa elinolot muilta lajeilta

    Professori: 1500-luvulla oltiin aina jonkinlaisessa hiprakassa – Suomessa siemailtiin aluksi simaa ja metua, mutta 1800-luvulla "Viina-Suomi lakkasi olemasta"

    Asuvatko kovimmat kalastajat Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa? Näissä maakunnissa maksetaan ainakin ahkerimmin kalastonhoitomaksua

    Artikkelin aiheet
    ruutana
    alkoholi
    talvi
    Pohjois-Suomi
    eläinfysiologia
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”