

Pohjois-Karjalaan liittynyt Heinävesi tunnetaan kenties parhaiten Valamon luostaristaan. Monet saunan ystävät tietävä myös sen, että paikkakunnalta saa tehokkaita ja kestäviä puukiukaita.
"Ulkosaunojen omistajat kehuvat, että kiuas lämpenee pienellä puumäärällä ja nopeasti”, Pata-Met Team Oy:n seppä Tapio Karvinen kertoo.
Kokemus on osoittanut, että pyöreä muoto tekee kiukaasta kestävämmän, mutta tärkein tekijä on jämäköiden materiaalien käyttö valmistuksessa. Puukiukaan ominaisuuksia Karvinen on testannut omassa saunassaan.
"Meillä sauna lämpiää joka päivä ja nykyinen kiuas on ollut käytössä neljä vuotta eikä mitään vikoja ole ilmennyt.”
Karvisen mukaan sisäsaunat ovat usein ehkä liian pieniä tehokkaille jatkuvalämmitteisille kiukaille ja ne lämpenevät liiankin kuumiksi. Kuivilla puilla sauna on reilussa vartissa kylpykunnossa.
Oppinsa Karvinen sai kiukaiden valmistukseen 70-luvulla aloittaneelta apeltaan Paavo Kinnuselta, joka menehtyi parikymmentä vuotta sitten.
"Valmistus keskeytyi ja kun puukiukaita kaipailevat alkoivat niitä kysellä, aloin tekemään kiukaita iltaisin ensin omassa autotallissa. Tulin taksiajosta illansuussa ja kiukaita tein puolille öin.”
Paloviranomaisen esityksestä valmistus oli siirrettävä autotallista nykyisiin tiloihin.
Varsinaisen 47 vuoden työuransa Karvinen teki taksiyrittäjänä, kunnes parjattu taksiuudistus sai hänet jättäytymään eläkkeelle nelisen vuotta sitten. Sen jälkeen kiukaiden valmistuksesta tuli hänen pääasiallinen eläkevirka. Kiukaiden valmistus jatkuu Paavo Kinnusen muistoa kunnioittaen.
”Ei minusta ole toimettomana makoilijaksi. Mieluummin olen työntouhussa”, Karvinen sanoo.
Puukiukaat hän tekee tilaustyönä ja tilaukset tulevat pääasiassa kotisivujen kautta. Neljästä mallista löytyy sopiva koko alle viiden kuution saunoista 40 kuution saunoihin. Kysytyin kiuas on PK 44-malli, joka voidaan varustaa myös vaippasäiliöllä. Kysyntää on myös isoihin ulkosaunoihin sopivalla PK 55-mallilla, johon mahtuu kiuaskiviä 60 kiloa.
"Erityisesti Lappeenrannan suunnalle näitä on mennyt paljon.”
Pajasta löytyy kaikki valmistuksessa tarvittava laitteisto, alkaen kuusitonnia painavasta levyleikkurista, 50 tonnin puristustehoiseen hydrauliprässiin sekä mankeliin ja hitsauslaitteisiin. Valmistuksessa Karvinen käyttää normaaliterästä.
Kiukaan teko alkaa leikkaamalla neljän millin teräslevy levyleikkurilla oikeaan mittaan. Kanttikoneella tehdään levynpäihin alkupyöristys ja mankeloidaan lieriön muotoon.
"Tämä käy samalla voimaharjoittelusta, sillä 55-mallin teräslevy painaa lähemmäs 80 kiloa ja enkä ole vielä nosturin hankkimista edes ajatellut.”
Kivipesän pohja hitsataan 10-millisestä teräksestä ja tulipesän takaseinä vahvistetaan 4-millin teräksellä. Kiukaan sisään tulee savukaasuja polttava kierukka.
Tulipesään mahtuu kiukaan koon mukaan 35–50 senttinen klapi. Koko komeuden viimeistelee ulkokehän kirkas 0,8-millinen harjattu rosteri. Maalia kiukaan valmistuksessa käytetään vain luukkuun, savuputkeen, tuhkaluukkuun sekä rosterikuoren alta näkyviin osiin. Savutorvi kuuluu toimitukseen. Kiukaita on saatavilla myös ulkopuolisella vesisäiliöllä varustettuna. Säiliöt tehdään omalla hallilla rosterista.
"Ei ole järkeä yrittääkään kilpailla hinnalla tehtaiden sarjatuotannon kanssa. Jokainen kiuas on omannäköisensä ja asiakkaan haluamilla toiveilla tehty”, Karvinen tähdentää.
Perustettu 2008 Heinävedellä
Puukiukaiden valmistus ja myynti
Puunkorjuu
Lue lisää: