


Kun takaluukku heilahtaa auki, on syytä varautua todistamaan kauniita loikkia. Koirankasvattaja Katia Marttilan lemmikkejä ei tarvitse takakontin kuljetushäkkiin houkutella, ne kyllä tietävät, miten homma kuuluu hoitaa.
Marttilan lemmikit ovat varsinaisia reissukoiria. Ennen korona-aikaa näyttelymatkoja tuli tehtyä ulkomaille, esimerkiksi Latviaan asti viitisen kertaa vuodessa. Lisäksi Virroilla asuvan perheen kesämökki sijaitsee Kuusamossa. Sinnekin on 600 kilometrin ajomatka.
”Kymmenkunta liki tuhannen kilometrin matkaa tulee normaalisti vuodessa”, Marttila kertoo.
Marttilalla on neljä omaa paimenkoiraa, ja joukon jatkona on hänen miehensä metsästyskoira.
Näyttelymatkoille kaikki karvakorvat eivät lähde mukaan kerralla, mutta mökille mentäessä ne pakataan autoon. Kuusamoon perhe ajaa kahdella autolla, sillä koirien ja aikuisten lisäksi mukaan pitää mahtua lapset.
”Minulla on katumaasturi, jonka peräluukun kalterien taakse mahtuu kolme koiraa. Vanhalla rouvalla on takapenkillä häkki, koska se haluaa omaa tilaa eikä tahdo, että sitä tökitään. Niin vältytään stressiltä ja murahtelulta.”
Kuljetushäkkien kanssa Marttila on ehdoton – hänen koiransa eivät ajon aikana kirmaile vapaasti takapenkillä. Itse asiassa koko aihe saa hänet hieman kuohahtamaan, sen verran huolettomasti monet suomalaiset tuntuvat edelleen lemmikkejään autossa kuljettavan.
”Yritän joka välissä paasata koirien autohäkeistä, mutta monella se tuntuu olevan rahasta kiinni. Ehkä joillekin sata euroa on liikaa, ja he ottavat mieluummin 30-kiloisen koiran takapenkiltä niskaansa, jos tulee äkkijarrutus.”
Helteinen kesäsää on piinallinen autossa hikoileville ihmisille mutta etenkin lemmikeille.
Eläinlääkäri Emma Lagerstedt Yliopistollisesta eläinsairaalasta kehottaa tarkkailemaan lämpötilan lisäksi pilvisyyttä ja auton sisälämpötilaa. Aurinkoinen +15 asteen sää voi olla lemmikille tukalampi kuin pilvinen +20 astetta.
Auton ilmastointi auttaa paljon, kunhan se ylettyy auton takaosaan saakka. Lisäviilennystä tarjoavat uima- ja juomatauot sekä kosteat viltit.
Katia Marttila on joutunut turvautumaan nikseihin esimerkiksi näyttelymatkoilla ulkomaille, kun koirat on pitänyt jättää laivamatkan ajaksi autoon. Silloin hän on jäädyttänyt isoihin limsapulloihin vettä. Kotitekoiset kylmäpatruunat on sujautettu koirien matkustustilan reunoille peitteen alle.
Lisäksi autossa on haka, jonka avulla peräluukun saa hieman rakoselleen. Ilma kiertää, mutta koirat eivät pääse livahtamaan pakosalle.
Joillakin jyrsijöillä on eläinlääkäri Lagerstedtin mukaan vielä koiria ja kissoja huonompi lämmönsäätelykyky.
”Esimerkiksi marsuille ja kaneille ei suositella ensisijaisesti automatkailua etenkään lämpimällä säällä, jos se ei ole välttämätöntä. Jyrsijöillä lämpöhalvauksen oireita voi olla myös vaikeampi havaita kuin koirilla ja kissoilla”, Lagerstedt sanoo.
Lämpötilan tarkkailukaan ei aina riitä, sillä jyrsijät ovat herkkiä alilämmölle, ja myös ilmastoinnin aiheuttama kova veto voi vaikuttaa haitallisesti.
Matkustamisen lisäämä stressi voi olla kohtalokasta, joten etenkin lyhyempien mökkireissujen ajaksi jyrsijälle kannattaa usein ennemmin hankkia hoitaja kotiin kuin patistaa lemmikki kuljetuskoppaan.
Marttilan koirat viihtyvät hyvin autossa. Jos kuuma sää ei pakota uinti- ja juomatauoille, saatetaan seitsemän tunninkin ajomatka tehdä yhdellä pysähdyksellä.
Turhan tiheät pysähtelyt saattavat Marttilan kokemuksen mukaan tehdä matkanteosta jopa vaivalloisempaa. Koska koirille ei anneta häkkeihin matkaviihdykettä, ne usein nukkuvat ajon aikana. Pysähtyminen ja lastin purkaminen siis katkovat päiväunet.
Auto toki pysähtyy useammin, jos matkassa on nuoria koiria, joiden pidätyskyky on vielä heikko.
”Kasvatan koiria, joten pentujenkin elämän ensimmäinen pidempi automatka on usein seitsemän tunnin mittainen. Pyrimme viemään jokaisen pentueen mökillemme ennen luovutusikää.”
Muutama Marttilan kasvattama koira on kärsinyt pentuna matkapahoinvoinnista, mutta ikävästä vaivasta on päästy yleensä eroon totuttamalla lemmikki autoiluun lyhyiden ajomatkojen avulla.
”On tietysti sellaisiakin koiria, jotka eivät malta istua tuntiakaan. Niidenkin totuttelu kannattaa aloittaa lyhyistä matkoista.”