• Poliisi pidätti Turun bussivarikkopalosta epäillyn

    Turussa paloi lauantaina parikymmentä bussia.
    Varikkopalon jäljet Turun Runosmäessä olivat karut.
    Varikkopalon jäljet Turun Runosmäessä olivat karut. Kuva: Lehtikuva / Vesa-Matti Väärä
    Lukemisto
    25.9.201616:35
    STT

    Poliisi kertoi sunnuntaina pidättäneensä noin 30-vuotiaan miehen, jota epäillään Turun lauantaisen bussivarikkopalon sytyttäjäksi. Poliisi päättää alkuviikosta mahdollisesta vangitsemisesityksestä.

    Mies otettiin kiinni jo lauantaina. Poliisi kertoi tuolloin, että miehellä on vastaavanlaista rikostaustaa.

    Turun Runosmäessä teollisuusalueella paloi varhain lauantaina parikymmentä bussia. Lisäksi kaksiosaisen varikkorakennuksen toinen osa tuhoutui täysin. Vahingot ovat ensitietojen mukaan miljoonaluokkaa.

    Poliisi kertoo kuulustelleensa todistajia sekä aloittaneensa taktisen ja teknisen esitutkinnan. Tapausta tutkitaan törkeänä tuhotyönä.

    Artikkelin aiheet
    Turku
    Poliisi
    bussivarikkopalo
    tuhotyö
    rikostutkinta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”