

Tapetti tuli vahvasti suomalaiseen kodinsisustukseen 1800-luvulla. Kun ennen tätä koristekuviot maalattiin paikan päällä puulle tai paperiin esimerkiksi sapluunan avulla, alettiin tapettitehtaissa tuottaa valmiita tapetteja kertaustyyleihin sopivilla kuvioilla. Usein tehtaiden tapettimallit tulivat 1800-luvulla vielä ulkomailta.
Helsinkiläinen Rieksin tapettitehdas kuului aikanaan Euroopan suurimpiin. Sen tuotannosta Venäjän vientiin meni niin suuri osa, että tehdas siirtyi vuonna 1885 Pietariin.
Tapettitehtaan lähdön jättämää aukkoa paikattiin perustamalla Helsingin Hietaniemeen vuonna 1885 Sanduddin tapettitehdas. Tehtaassa työskenteli useita entisiä Rieksin tehtaan ammattitaitoisia työläisiä. Tuolloin kasvavan Helsingin markkinat kaipasivat tapettien lähituotantoa, sillä Suomen ainoa tapettitehdas sijaitsi Viipurissa.
1900-luvulla tapettien valmistus keskittyi Toijalaan. Vuonna 1903 Toijalaan perustettiin Toijalan Tapettitehdas, vuonna 1927 Uusi tapettitehdas ja vuonna 1930 Pihlgren ja Ritolan Tapettitehdas.

Jokaisella aikakaudella on tapettimuodissa on näkynyt ajalle ominaiset värit, kuvion koko ja näyttävyys. Jugendmalleissa näkyvät luonnonmuodot, kotimaiset kasvit ja myös rakennuksista ja huonekaluista tuttu muotokieli.
1920- ja 30-lukujen tapetit ovat yleisilmeeltään vaaleita ja klassisia, mutta erikoisella tavalla jokaiselle tuttuja. Juhannusruusun, Kirsikkapuun, Lintu sinisen ja Niittyleinikin tuntevat kaikki ullakkohuoneiden tai mummonkammarin seiniltä.
1950-luvulla tapettien väritys ja kuviointi oli niin hillittyä, että niitä täytyy pysähtyä katsomaan. Geometriset kuviot ovat pieniä ja värit hentoja. 1960-luku sai värit jälleen leiskumaan, mutta vastavärien ja optisten kuvioiden käyttö sai vallan vasta 1970-luvulla.
1960-luvulla alkoi muovipintaisten vinyylitapettien aikakausi. Myös kangaspintaiset tapetit nousevat suosituiksi tasaisin väliajoin.
Pihlgren ja Ritolan paperitapetteja ovat suunnitelleet monet suunnittelijat, taiteilijat ja muotoilijat. Rut Bryk, Birger Kaipiainen, Olof Ottelin, Erik Bruun ja Ilmari Tapiovaara ovat suunnitelleet tänäkin päivänä valmistuksessa olevia tapettimalleja. Ritva Kronlund on monen suosituimpien mallien, runsaiden kukkakuosien suunnittelija.
Pihlgren ja Ritolan tapettitehtaalla käytetään samaa liimaväreihin perustuvaa rotaatiopainomenetelmää, jota jo tehtaan alkuaikoina käytettiin. Tehtaalla käytössä olevat koneet ovat 1950-luvulta. Tuloksena on elävä painojälki ja pehmeät värit.
Vanhoja painorullia tehtaalla on lähes 2 000. Yhdellä rullalla painetaan yksi väri, joten moniväriseen tapettiin tarvitaan monta rullaa ja painokertaa.
Tapetti ei ole koskaan mennyt täysin pois muodista, vaikka välillä yksinkertainen rapattu ja yhdellä värillä maalattu seinäpinta onkin noussut suositummaksi lateksimaalien yleistyessä.