• Tiedätkö, mistä "siltarumpupolitiikka" sai alkunsa? MT:n toimittaja ylitti kuuluisan sillan - katso video

    Valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok.) hermostui sisäministeri Mauri Pekkariselle (kesk.) suureellisesta siltahankkeesta 1990-luvulla.
    Maaseudun Tulevaisuuden Keski-Suomen aluetoimittaja Jukka Koivula esittelee videolla Kärkistensalmen siltaa, joka ylittää suurjärvi Päijänteen sen kapeimmalta kohdalta.
    Maaseudun Tulevaisuuden Keski-Suomen aluetoimittaja Jukka Koivula esittelee videolla Kärkistensalmen siltaa, joka ylittää suurjärvi Päijänteen sen kapeimmalta kohdalta. Kuva: Jukka Koivula
    Lukemisto
    5.9.201723:00
    Jukka Koivula

    Keski-Suomen maakunnan yksi tärkeä maamerkki, Kärkistensalmen silta, osui työmatkalleni eilen maanantaina ollessani juttukeikalla Jyväskylän Korpilahdella.

    Vuonna 1997 valmistunut 787 metriä pitkä silta paransi aikoinaan merkittävästi Keski-Suomen maakunnan liikenneyhteyksiä, sillä aiemmin Kärkistensalmi ylitettiin lossilla.

    Samana vuonna valmistui myös Pohjanmaan rannikolle, Mustasaaren kuntaan rakennettu Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin.

    Raippaluodon ja Kärkistensalmen sillan rakentamisesta päätettiin osana samaa hankekokonaisuutta.

    Kärkistensalmen sillan ympärillä vellonut yhteiskunnallinen keskustelu on jäänyt sittemmin elämään Suomen poliittiseen kielenkäyttöön.

    1990-luvulla valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen (kok.) nimittäin hurjistui siltahanketta voimallisesti lobanneeseen silloiseen sisäministeriin Mauri Pekkariseen (kesk.) syyttäen tätä "siltarumpupolitikoinnista."

    Siltarumpupolitiikkaa on sittemmin käytetty synonyyminä politiikalle, jossa suuren mittakaavan hankkeita lobataan vimmatusti maakuntiin.

    Siltarumpupolitiikka henkilöityy erityisesti jyväskyläläiseen Pekkariseen sekä tämän edustamaan puolueeseen keskustaan.

    Tiettävästi ensimmäisen kerran siltarummuista poliittisessa mielessä on kuitenkin puhunut, jo paljon ennen valtiovarainministeri Viinasta, kansanedustaja Jörn Donner (skdl. / sd. / r.).

    Juttua on muokattu lisäämällä maininta Jörn Donnerista.

    Artikkelin aiheet
    siltarumpupolitiikka
    Kärkistensalmen silta
    Suomen politiikka
    1990-luku
    Iiro Viinanen
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan