

Vaikka on vielä helteinen elokuu, Henri ja Henni Paajanen valmistautuvat kovaa vauhtia talveen.
Sadonkorjuu- ja säilöntäkausi on alkamassa, mikä tietää pitkiä päiviä kuokkien, pilkkoen, pakastaen, kuivaten ja umpioiden. Ja kanoille pitäisi rakentaa ajoissa lämmin talvikanala.
Tuleva talvi on ensimmäinen, jonka pariskunta aikoo viettää vanhassa hirsitalossaan Forssan Raitoossa. Lämpö ja lämmin vesi tuotetaan polttopuilla, tarpeet tehdään ulkokäymälässä ja suuri osa ruuasta tulee omasta maasta.
”Tällaiselle kaupunkilaiselle on aika jännittävää, että selviäisi täällä talven yli. Mennään tämän paikan ehdoilla, samaan tapaan kuin on asuttu jo 100 vuotta”, Henri pohjustaa.
Paajasilla on toinen jalka vielä kiinni kaupungissa. Lapset saavat käydä koulunsa loppuun tutussa kotikaupungissa, joten arkisin jompikumpi vanhemmista on kotona. Kun nuorinkin lapsista on muuttanut omilleen, vanhempien haaveena on asettua tänne kakkosasuntoon kokonaan. Palkkatyöt hoituvat suurimmaksi osaksi etänä.

Taloa ympäröi kookas piha, jonka kasvimaalla vuorottelevat lukuisat ruokakasvit.
Omavaraisuuden tavoittelu on vaatinut paljon erilaisia tietoja ja taitoja. Suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys on tärkeää, Henri korostaa.
”Omavaraisuus ei ole hetken huumaa. Pitää opetella kaikenlaista. Säilöminenkin on vaativaa ja tarkkaa työtä.”
Talven polttopuut tehtiin huhtikuussa, jotta ne ehtivät kuivua ajoissa.
Tämän vuoden perunat ovat vielä maassa, mutta ensi kesän perunamaan valmistelut on jo aloitettu kasaamalla olkea pitkään aumaan.
Olkikerros tukahduttaa rikkaruohot ja perunat pääsevät kuohkeaan maahan, Henri selittää.
Lannoittamisessa aikajänne on vielä pidempi. Paajaset kierrättävät huussin ja keittiön biojätteen ravinteet kasvimaalle. Hygienian varmistamiseksi kasa saa kompostoitua ainakin vuoden, mieluiten kaksi.
Naapurin karjatilallinen tuo joka kevät puutarhaan jättimäisen olkipaalin ja kauhallisen karjanlantaa.
Lisäksi pihan reunalla muovisäkeissä on hevosenlantaa ja haketta, joka odottaa jälkikäsittelyä. Paajaset ovat valmistaneet nokkosistakin lannoitevettä. Viimeisen silauksen antavat kanat.
Piharakennuksessa asustaa Paajasten lihakarja, viiriäiset.
”Syksyllä kanat lannoittavat ja tonkivat maan, niin me saadaan se vielä parempaan kuntoon. Maan parantamiseen ja hoitamiseen pitää panna paukkuja”, sanoo Henri.
”Ne tekevät tosi hyvää jälkeä, syövät vuohenputket ja kaikki muut rikkaruohot”, Henni kiittelee.
Niiden lisäksi kanat nauttivat muun muassa paikallisen ruokakaupan hävikkihedelmiä ja -vihanneksia.
Viisi Brown Nick -kanaa munii aika tasaiseen tahtiin yhden ruskean munan päivässä.
Piharakennuksessa asustaa Paajasten lihakarja, viiriäiset. Tänään niitä on 17, mutta munista kuoriutuu pian lisää poikasia. Viiriäiset ovat vikkeliä lisääntymään, ne alkavat munia jo kuuden viikon ikäisinä.
”Niistä on tarkoitus saada sellainen lauma että talvella voi napsaista 10–20 pois”, Henri kertoo.
Henri ja Henni ovat rakentaneet puutarhaparatiisiaan seitsemän vuoden ajan. Sinä aikana he ovat pelastaneet purkukuntoa lähestyvän talon piharakennuksineen ja raivanneet maan takaisin viljelyyn.
”Kun tultiin, täällä ei ollut madon matoa”, Henni muistelee.
Alussa maa oli vieläpä haitallisen vieraslajin jättipalsamin valtaama. Henri ja Henni etenivät neljän lapsensa kanssa rintamana läpi pihan ja kitkivät jokaisen jättipalsamin juurineen.
”Seuraavana vuonna niitä oli todella vähän, ja sen jälkeen enää yksittäisiä. Onneksi jättipalsami on helppo kitkeä”, Henni sanoo.
Talon historiasta Paajaset ovat kuulleet lähiseudun asukkailta. 1930-luvulla se oli kyläkauppa tai jopa kauppakeskus, sillä kokonaisuuteen kuului myös suutarinverstas.
”Tässäkin on taitoja oppinut tekemällä vaan. Kävin kahden päivän entisöintikurssin. Voin sanoa että ikkunoiden kunnostaminen on tavattoman työlästä”, Henri toteaa.
Remontissa koettiin myös kauhun hetkiä, kun ullakolta löytyi räjähtämättömiä kranaatteja. Silloin oli lähdettävä kotiin, kunnes puolustusvoimien pomminpurkuryhmä sai työnsä valmiiksi.

Kun puheeksi tulevat säilykkeet ja reseptit, alkaa vaikuttaa siltä että Paajasten talvi ei ole mitään ankeaa kärvistelyä. Touhusta paistaa nautiskelu ja kokeilunhalu.
”Siinäkin on opettelemista, ettei säilö sellaista mistä ei pidä. Pahanmakuisia säilykkeitä ei syö kukaan”, Henni toteaa.
Kesäkurpitsaa on piilotettu eri ruokien sekaan, jotta se uppoaisi kaikille. Munakoison kasvatusta kokeiltiin yhtenä kesänä, mutta se ei päätynyt jatkoon.
Paajaset säilövät satoa muun muassa mehumaijan, hapatusastian, kuivurin ja painekattilan avulla. Pakastinkin täytetään talveksi, mutta sen varaan jättäytyminen olisi riskialtista. Syrjäisellä seudulla sähkökatko voi kestää monta päivää. Sokeria ja etikkaa on aina varastossa sellaisen pahan päivän varalle, että koko pakastimen sisältö pitääkin kiireesti säilöä kellariin.
Maakellariin on säilötty jo inkivääriolutta ja mansikka-raparperihilloa. Viime vuodelta on jäljellä vielä umpioituja papuja, pihlajanmarjalikööriä sekä iso purkki pikkelöityjä munia.
Ai kananmuniakin voi säilöä?
Kyllä vaan, keitetyt ja kuorittuna etikkaliemeen säilötyt munat tunnetaan esimerkiksi Britanniassa yleisesti pubiruokana, kertoo Henri.
Ensi talveksi tarkoitus on umpioida erilaisia liharuokia lasisiin säilykepurkkeihin.
”Se on pikaruokaa, avaat ja lämmität. Sama on kuivatuissa ruuissa, heität sekaan ja ne tulee hetkessä”, Henni sanoo.
Umpiointi on Suomessa päässyt vähän unohtumaan. Paajaset huomasivat tavan olevan yleinen muun muassa yhdysvaltalaisilla omavaraistelijoilla. Pienen etsiskelyn jälkeen menetelmään sopivia, 110 asteen lämpötilan kestäviä lasipurkkeja ja tiivisteitä löytyi Suomestakin.
Ai kananmuniakin voi säilöä?
Painekattila on sen kokoinen, ettei riittävän suurta liettä löytynyt mistään. Ratkaisuna on iso kaasupoltin.
Myös kaupasta ostettua satoa säilötään. Kesäkeittiön lasipurkissa on esimerkiksi kuivattua sitruunaa. Periaatteena on ostaa kuivattavaksi suurempi määrä kerralla sopivan tarjouksen sattuessa kohdalle.
”Nyt kun ruuan hinta on noussut, se on ihan hyvä säästökeino”, Henni vinkkaa.
Hiirten takia kaikkea säilytetään lasipurkeissa.

Sadon säilymisen kannalta oleellinen maakellari antoi ensin surullisen ensivaikutelman. Ovet olivat lahonneet, ja kellarin perällä muhi 70 pullollista käynyttä marjamehua. Vaikka mehu haudattiin maahan, tymäkkä haju houkutti supikoiran kuopalle.
Huomionarvoista kuitenkin oli, että pullot olivat säilyneet ehjinä läpi vuosikymmenten. Pakkanen ei siis kellariin päässyt, joten Paajaset päättivät kunnostaa sen. Ovien lisäksi uusittiin hyllyt ja eristeet.
Remontin päätteeksi kellari maalattiin kalkkimaalilla ja desinfioitiin rikkipanoksella. Vanhan hajunpoistomenetelmän aikana kannattaa pysytellä poissa, sillä savussa on myrkyllistä rikkidioksidia.
Rikkiä saa apteekista, tai ainakin pitäisi saada.
”Kotikaupungissa apteekin täti oli kummissaan, kun kysyin rikkipanosta. Täällä paikallisessa apteekissa tiedettiin heti, mistä on kyse”, Henni kehuu.

Rakentamisessa Paajaset suosivat kierrätystavaraa ja perinnemenetelmiä. Talo on maalattu itse keitetyllä punamultamaalilla, kesäkeittiö taas vihermultamaalilla. Kesäkeittiön kaari-ikkunat ovat peräisin jugend-tyylisestä kerrostalosta Helsingin Töölöstä.
Asuinrakennuksesta puretut vanhat lattialankut jatkavat elämäänsä kasvastuslaatikoiden seinissä.
Kun tarvitaan uutta puutavaraa, Paajaset käyvät paikallisen sahayrittäjän pakeilla.

Ennakoinnista ja huolenpidosta huolimatta kasvimaalla sattuu aina yllätyksiä.
”Välillä ottaa kupoliin, kun joku kasvi ei kasva millään”, Henri sanoo.
Kaiken suhteen Paajaset eivät edes halua olla omavaraisia.
Esimerkiksi porkkanaa Paajaset ostavat mielellään kaupasta. Se on osoittautunut vaikeaksi kasviksi, joka ei aina edes idä.
Ostettujen siementen vaihtelevan itävyyden kannustamana Paajaset kokeilevat nyt omien siementen tuotantoa.
Sekin oli hauskaa havaita, että tavallisista kaupan kuivista ruokaherneistä kylvetyt kasvit tuottivat maukkaampaa satoa kuin puutarhasiemeneksi ostetusta pussista kasvatetut.
Säiden armoilla tietysti ollaan, vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä. Viime keväällä puutarhan istutukset alkoivat huhtikuun toisella viikolla. Tänä vuonna toukokuun puolessavälissä maata peitti vielä 60 sentin lumikerros.
Joidenkin mielestä mökki maalla on ikuinen työleiri, vaikka hoidettavana olisi pelkkä nurmikko.
Puutarhan ja eläinten pito on niin sitovaa, että matkusteluun on vähän mahdollisuuksia.
Henrille ja Hennille tämä on kuitenkin juuri sitä, mitä he ovat kaivanneet.
”Se on aika hienoa, kun on itse tehtyä, itse kylvetty, viljelty ja kasvatettu… se tuntuu vaan jotenkin hyvälle”, Henri tiivistää.
Paajasten elämää voi seurata Youtubessa Puutarha49 -kanavalla.

Joka säilöntätavalla on puolensa. Kuivatut ruuat mahtuvat pieneen tilaan. Umpioimalla saa nopeasti valmistettavia lihasäilykkeitä.
Pidä aina kotivarana etikkaa ja sokeria siltä varalta, että pakastin pettää.
Säilö vain sellaista, mistä pidät. Pahanmakuiset säilykkeet eivät tule syödyiksi.
Säilytä kuivatut ruuat lasipurkeissa, niin hiiret eivät pääse niihin käsiksi.
Hedelmien ja marjojen aromit säilyvät myös alkoholissa. Luumuja ja päärynöitä voi säilöä rommiin, pihlajanmarjoista saa likööriä.
Keitettyjä, kuorittuja kananmunia voi säilöä kokonaisina etikkaliemessä maakellariin.
Kaupan tarjoustuotteitakin kannattaa säilöä, esimerkiksi sitruunoita voi kuivata kasvikuivurissa.