Syöminen ja pukeminen ovat lapsiperheiden ikuisuuspulmia – Tutkija kertoo, kuinka arkisista tilanteista selviää huumorilla

Nauramisella ja huumorilla on paljon myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen, eikä niitä arvosteta ja tunnisteta kasvatuskeinoja tarpeeksi, sanoo pienten lasten huumoria tutkiva, kasvatusaineiden opettaja Tuula Stenius.

"Valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa ei puhuta huumorista kuin yhden kerran kielellisen kehittymisen yhteydessä ja esiopetussuunnitelmassa ei ollenkaan."

Hyppyjä ilosta. 5-vuotiasta Konsta Tiaista naurattaa kaikenlainen hassuttelu ja pikkusisko Kerttua myös kutittaminen. Usein sisarukset hauskuuttavat toisiaan pelleilemällä. Kuva: Saara Lavi

Stenius muistuttaa, että nauraminen on pääsääntöisesti myönteinen tunne, ja sen avulla voi välttää hankalia tilanteita. Pukeminen, nukkumaan meneminen, syöminen, lähteminen ovat lapsiperheissä ikuisuuskysymyksiä, joita voi maustaa huumorilla.

Stenius ehdottaa kokeilemaan esimerkiksi hidastettua lähtemistä tai robottilähtemistä. Arkinen makaronilaatikko alkaa maistua, kun se muutetaan prinsessan juhla-ateriaksi tai Downton Abbey -illalliseksi, jossa aikuinen näyttelee hassua tarjoilijaa. Märät vaatteet voi ripustaa taideteokseksi ja nukkumaan voi hipsutella hiirenaskelin tai satavuotiaan tyyliin.

Aina ei tietenkään voi toimia näin, mutta aikuisen taitovalikoimassa on hyvä olla olemassa myös huumori hoputtamisen sijaan, Stenius sanoo.

"Hoputtaminen on rasittavaa, ja siihen sortuu helposti. Joskus hoputtamisen voi korvata hassuttelulla, tunnelmakin on silloin mukavampi. Mieti, kuinka paljon lapset joutuvat päivittäin näihin arkitilanteisiin: syö, pue, nyt mennään, syö, pue, laita vaatteet nätisti, syö."

Aivan kuten aikuisillekin, hassuttelu ja nauraminen ovat myös sosiaalista liimaa, joka yhdistää ihmisiä. Nauru rentouttaa ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun lapsi kokee, että hän tuottaa iloa vanhemmilleen, hän tuntee olevansa merkityksellinen.

"Opetuksessa kysyn usein, mitä tai kenet ihmiset muistavat lapsuudestaan, ja monesti muistetaan sellainen aikuinen, joka on hassutellut lapsen kanssa. Aikuinen menee silloin lapsen maailmaan – nousee lapsen tasolle – ja siinä ollaan vahvasti yhdessä."

Steniuksen mielestä suurin hyöty huumorin käyttämisestä on, että sen avulla lapsi oppii selviytymään paremmin elämän vastoinkäymisistä ja jopa traumaattisista kokemuksista. Huumori voi olla vähän kuin opittu elämänasenne.

Aivotutkimuksissa on todettu, että nauraminen vaikuttaa myönteisesti koko kehoon.

Huumori liitetään yleensä kielelliseen kehitykseen. Myös luovuus ja älykkyys on tutkimuksissa liitetty huumorintajuun. Lapsen kyky ymmärtää huumoria kehittyy ikävaiheittain.

Pienet lapset rakastavat toistoa ja hassuttelevat ilmeillä ja äänillä. Koululaisella huumorintaju muuttuu monivivahteisemmaksi ja verbaalisemmaksi. Steniuksen mukaan huumorintajuiset lapset ovat myös tutkitusti suosittuja.

Huumorintaju on ihmisessä sisäsyntyistä, mutta hauskuutta pitää myös vaalia.

Joissakin tutkimuksissa huumorintaju on liitetty Steniuksen mukaan tiettyihin temperamenttipiirteisiin vahvemmin, kuten rohkeuteen ja ulospäin suuntautumiseen, mutta eniten vaikuttaa se, kuinka paljon huumoria käytetään kotona.

Steniuksen mukaan tämä näkyy selvästi päiväkotiarjessa. "Kasvattajat sanovat, että sen huomaa selvästi, jos joku on huumorintajuisempi kuin toinen. Itsekin huomaan nopeasti, jos ryhmässä joku naurattaa muita herkemmin."

"Jos kotona käytetään huumoria, lapsi oppii nauramaan itselleen ja oppii huumorin vivahteita."

Parikkalalaisen päiväkoti Satakielen lapset Viljami Pitkänen, Elmo Näreaho ja Vertti Sysiö heittäytyivät kertomaan hassuja juttuja toisilleen.

Stenius tutkii erityisesti sitä, miten lasten keskinäinen huumorintaju eroaa aikuisen ja lapsen välisestä huumorista. Hän on muun muassa kerännyt päiväkodeissa kirjattuja lasten toisilleen kertomia hassuja juttuja ja huomannut, että lapsia naurattaneet jutut eivät naurattaneet aikuisia ollenkaan.

Steniuksella tulee mieleen erään lapsen tarina, joka meni näin: Leena meni kauppaan, Leena meni kauppaan, Leena meni kauppaan... Aikuisia juttu ei naurattanut, mutta päiväkodin lapsille tuli siitä heidän lempitarinansa.

"He pyysivät, että luetaan taas se satu, ja se oli lasten mielestä aina tosi hauskaa. Olen miettinyt tätä paljon. Aikuisten pitäisi havainnoida enemmän lapsia ja kuunnella heidän juttujaan. Kun kuuntelee, menee samalla niihin mukaan, ja silloin ei voi mennä lasten huumorissa vikaan."

Sen sijaan lasten tahattomasti sanomille aikuisia huvittavien juttujen nauramista Stenius ei hyväksy.

"Aikuiset voivat nauraa niille keskenään muttei koskaan lasten kuullen. Vähintään pitäisi selittää lapselle, miksi hänen sanomansa nauratti, eikä lapsi aina sitäkään ymmärrä."

Myös toisen ihmisen ominaisuuksille nauramista tai kiusaamista ei aikuisen pidä hyväksyä. Esimerkiksi ironian ymmärtäminen edellyttää kehittynyttä huumorintajua.