Aamun pimeinä tunteina kirjeitä, lehtiä ja paketteja jakoi Helsingin keskustassa nuori postinjakaja. Hänen nimensä oli Jussi Rautio, nykyiseltä nimeltään isä Joona.
”Kaikki näytti ulkoisesti hyvältä. Talous oli kunnossa ja asuin paritalossa. Silti minulla oli tunne, että jotain puuttuu”, isä Joona kuvaa työvuosiaan.
Postia jakaessaan miehen mielessä pyöri ajatus elämänkumppanin löytämisestä. Sopivaa vaimoehdokasta ei ollut osunut kohdalle.
”Kaipasin rakkautta. Kun sitä ei tullut, ajattelin, ettei perheen perustaminen ole minun juttuni.”
Työ postinjakajana oli hänestä mieluista.
”Jakeluhomma oli itsenäistä ja yksinäistä. Olen aina viihtynyt omissa oloissani”, hän kertoo.

13 vuoden kuluttua isä Joona pääsi jakeluryhmän vastaavaksi Helsingissä ja siirtyi siten esimiestehtäviin. Siihen aikaan Postin nimi oli Itella. Pöydälle tuli työvuorojen suunnittelua ja paljon vastuuta.
”Aluksi se oli shokeeraavaa, kun muiden asiat ja murheet tulivat hoidettavaksi. Kun pääsin työhön kiinni, pidin hommasta paljon.”
Isä Joonan mukaan jo 1980-luvulla puhuttiin postin jakelupäivien harventamisesta. Hänen mukaansa Itella oli monille myös suojatyöpaikka.
”Posti halusi karsia niin sanottuja suojatyöpaikkoja. Turhat ukot, kuten juopot irtisanottiin pois.”
Joona syntyi luterilaiseen perheeseen. Perhe kävi joulukirkossa ja oli hänen mukaansa perususkovainen.
Mystisyys kiehtoi pientä poikaa. Tietosanakirjojen kuvat Kreikan Athos-vuoren luostareista olivat hänestä vaikuttavia.
Lapsuudenperhe vieraili pari kertaa Valamon luostarissa Heinävedellä Itä-Suomessa.
”Pidin vanhoja munkkeja jotenkin ihmeellisinä. Ajattelin, että olisipa mukava olla osa tuota yhteisöä.”

Työskenneltyään Itellalla 18 vuotta isä Joona otti puhelimen käteensä. Hän soitti Valamon luostariin igumeni Sergeille ja tiedusteli, olisiko hänen mahdollista päästä luostariin. Igumeni tarkoittaa luostarin johtajaa.
Miehen mieltä kalvoi kuitenkin epäilys. Kelpaisiko hän luostariin? Opiskeluaikoina oli tullut vietettyä villiä nuoruutta.
”Igumeni toivotti minut tervetulleeksi noviisiksi eli kahden vuoden koeajalle. Olin siitä todella ilahtunut.”
Valamon luostariin pääsemiseen vaatimuksena on miessukupuoli, 18 vuoden ikä ja hyvä fyysinen sekä etenkin psyykkinen terveys.
”Naimisiin meno eivätkä lapsetkaan ole enää este, mutta täytyy olla eronnut ja lasten on oltava täysikäisiä. Mitään isoja velkoja ei saa olla.”
”Posti halusi karsia niin sanottuja suojatyöpaikkoja. Turhat ukot, kuten juopot irtisanottiin pois.”

Isä Joona marssi pomonsa toimistoon elokuussa vuonna 2008. Hän päätti irtisanoutua Itellalta.
”Päätös oli helppo. Kerroin pomolle, että haluan lähteä luostariin. Pomo sanoi, että olen tervetullut takaisin, jos en viihdykään paikassa.”
Irtisanoutuminen oli aika rohkea veto, hän ajattelee jälkikäteen.
Syy luostarin lähtöön oli selvä: isä Joona halusi elää yksin hieman erityislaatuista elämää.
Makea suitsuke tuoksuu Valamon luostarin kirkossa. Seinäkello raksuttaa, iholla tuntuu kylmältä. Vain smaragdinvihreissä ja viininpunaisissa lampukoissa palavat tuohukset hohkaavat lempeää lämpöä.
Isä Joona istuu kirkon penkillä lokakuisena keskiviikkoaamuna 2024. Hän kertoo, että jumalanpalveluselämä ja rukous ovat luostarin tärkein asia. Aamun ja illan jumalanpalveluksia pidetään ympäri vuoden.
Ensimmäinen jumalanpalvelus alkaa aamukuudelta. Aikaisin herääminen sopi isä Joonalle jo postin aikoina.
”Ei täällä kukaan tule herättämään, jos nukkuu pommiin. Itse olen aina ollut jumalanpalveluksessa paitsi, jos on ollut pakollisia työtehtäviä.”
Hän kokee Jumalan johdatuksena luostarissa viihtymisen. Veljestön välillä vallitsee hyvä yhteys. Toisia tuetaan ja autetaan.

Isä Joonan mukaan Valamon luostari on aika vapaa yhteisö verrattuna moniin muihin ortodoksisiin luostareihin Euroopassa.
Valamon luostarissa munkki saa käyttää nettiä ja olla sosiaalisessa mediassa. Jälkimmäistä hän ei itse käytä, koska pitää sitä turhana.
”Moni luulee, että emme tiedä mitään ulkopuolisesta maailmasta. Se ei pidä paikkaansa, koska tämä ei ole suljettu vaan niin sanotusti avoin luostari.”
Luostarista pääsee joskus lomallekin. Itse hän kävi syyskuussa Athos-vuoren luostareissa ryhmämatkalla.
”Siellä luostarielämä on aika ankaraa. Yhdessä luostarissa aamupalvelus alkoi jo puoli kolmelta yöllä.”

Viime viikolla munkki oli viisi päivää lomalla veljensä luona Helsingissä.
”Juttelimme urheilusta ja lepäsin. Loma on munkille omaa yksityistä aikaa, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla, kunhan käyttäytyy munkille sopivalla tavalla.”
Munkeilla saa olla harrastuksia. Isä Joona käy joka vuosi juoksemassa Helsinki-maratonin.
”Juoksen vain kahdeksan kilometrin lenkin kolmesti viikossa. Enempää en voi juosta, koska työ täällä on aika fyysistä. Juokseminen on minulle elämäntapa.”

Maallisista asioista munkki ei ole kokenut joutuneensa luopumaan. Pikemminkin hän on saanut elämältä enemmän kuin voisi toivoa.
Hänen mukaansa alkoholin juominen ei ole munkkina kiellettyä, mutta päihtyneenä ei saa esiintyä. Herkkujakin saa syödä, mutta paastoaikana vain kasvisruoka on sallittua.
”Vanhan ortodoksisen perinteen mukaan luostarissa saa juoda viiniä kolme lasia päivässä. Se on aika paljon”, isä Joona tuumii.
”Törttöilystä voi saada lähtöpassit, mutta ensin annetaan varoituksia. Lähteminen on vasta viimeinen vaihtoehto.”
Omaan lasiin Isä Joona ei kuitenkaan ota pisaraakaan alkoholia.
”Vanhan ortodoksisen perinteen mukaan luostarissa saa juoda viiniä kolme lasia päivässä. Se on aika paljon.”

Isä Joona pitää surullisena sitä, että postia jaetaan nykyisin yhä harvemmin. Jakelupiiritkin ovat vähentyneet selkeästi.
”Aika on muuttunut. Suunta on varmaan se, että rakennetaan uusia kerrostaloja, joihin tulee alas postilaatikkojen rivistö. Tämä nopeuttaa hirveästi jakelua eli jakajia tarvitaan yhä vähemmän. Norjassa vastaava systeemi on ollut 1950-luvulta lähtien.”
Paperisen postin merkitys on isä Joonalle vähäinen. Hän katsoo itse uutiset puhelimeltaan. Ortodoksiset Aamunkoitto- ja Ortodoksiviesti-lehdet hän lukee paperisina.
Nyt viesti paperisesta lehdestä on isä Joonalle kuitenkin toisenlainen. Päämääränä on lähentyä Jumalan kanssa.
Vihittiin munkiksi vuonna 2012, jolloin metropoliitta Arseni antoi hänelle nimen Joona.
Asuu Valamon luostarissa, jossa toimii oppaana ja veljestön työnjohtajana.
Rekisteröidyltä nimeltään Jussi Rautio.
Työskennellyt postinjakajana 1990–1994 ja postinjakajien esimiehenä 1995–2008 Itellalla.
Hoitanut kanoja ja tiskannut kibbutseilla eli israelilaisilla kollektiivitiloilla Naanissa ja Ruhamassa.
Kahden kissan, Mustikan ja Minnin omistaja.
Syntynyt vuonna 1962 Helsingissä.
Harrastaa kestävyysjuoksua ja hengellisen kirjallisuuden lukemista.