Kirja-arvio: Sisareni, sarjamurhaaja -romaani on koukuttava kertomus sisarusten välisestä luottamuksesta, jota edes veriteot eivät horjuta

Miten pestään veri kylpyhuoneesta, niin ettei edes tiivisteisiin jää jälkiä tehdyistä synneistä? Miten ruumis siirretään autoon kenenkään huomaamatta? Ja ennen kaikkea: miten tämän kaiken voi unohtaa?

Korede on aina jäänyt pikkusiskonsa Ayoolan varjoon. Sisko on huumaavan kaunis ja lahjakas, Korede lähinnä uuttera. Mutta ehkäpä kaikki vastaantulijat eivät rakastuisi päätä pahkaa Ayoolaan, jos he vain tietäisivät tämän synkän salaisuuden. Koreden sisko on sarjamurhaaja.

On tilanne mikä hyvänsä, on isosiskon tehtävä suojella pikkusiskoa. Vaikka se sitten tarkoittaisi sarjamurhaajan jälkien peittelyä.

Oyinkan Braithwaite ei edes yritä ymmärtää sosiopaatin ajatuksenjuoksua Sisareni, sarjamurhaaja -kirjassa, vaan hän keskittyy Koreden näkökulmaan. Mihin kaikkeen sisko on valmis taipumaan? Milloin raja tulee vastaan?

Lyhyet luvut kirittävät lukemista ja romaani on pakko ahmaista parilla istumalla. Romaanin lähtöasetelma on ainutlaatuisuudessaan kutkuttava. Nigeriaan sijoittuvia kirjoja tulee myös harvoin luettua, joten miljöö herättää suurta kiinnostusta.

Kirjan mainoslauseessa on romaanille tyypillistä karmivuuden läpi tuikkivaa lakonista huumoria: ”Veri on vettä sakeampaa. Ja vaikeampaa saada irti matosta!”

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.