

Suomalaisten alueelliset terveyserot ovat pysyneet hyvin samankaltaisina jo sadan vuoden ajan. Idässä ja pohjoisessa sairastetaan etelää ja länttä enemmän, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Suvi Parikka kertoo.
THL:n kansallisen terveysindeksin mukaan terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, ja sairaimmat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Kokonaissairastavuus on onneksi laskenut Suomessa tasaisesti 2000-luvun alusta lähtien, Parikka sanoo.
”Haaste on siinä, että positiivinen kehitys on ollut alueellisesti eritahtista. 2000-luvulla sairastavuus on kohentunut kaikkialla, mutta se on tapahtunut hitaammin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Vaikka alueiden väliset terveyserot ovat kaventuneet, ne ovat edelleen merkittäviä”, Parikka sanoo.
Myös perintötekijät vaikuttavat terveyseroihin. Sepelvaltimotautien ja skitsofrenian esiintyvyys on Suomessa suurinta idässä.
”Ainakin sydäntautien ja skitsofrenian kohdalla geeneillä on merkitystä sairastavuuteen, mutta se ei yksin selitä alueellisia eroja”, Parikka painottaa.
THL:n tutkimuspäällikön mukaan alkoholin liiallisessa käytössä, lihavuudessa ja tupakoinnissa ei enää nykyisin juuri ole merkittäviä alueellisia eroja.
Aikaisempien elämänvaiheiden epäterveelliset elämäntavat voivat silti lisätä sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riskiä pitkällä aikavälillä.
Pohjoismaita vertailevassa tutkimuksessa havaittiin, että suomalaiset miehet menettivät ennenaikaisissa syöpäkuolemissa neljänneksen enemmän elinvuosia kuin ruotsalaiset ja norjalaiset miehet.
”Syynä eroon lienee suomalaisten miesten runsas tupakointi menneinä vuosikymmeninä. Myös alkoholin aiheuttamilla syöpäkuolemilla voi olla osuutta.”
Suvi Parikan mielestä alueellisten terveyserojen syitä on viisainta etsiä ympäristötekijöistä ja yhteiskunnallisesta asemasta. Idässä ja pohjoisessa asuu pienituloisempaa ja vähemmän koulutettua väestöä kuin etelässä ja lännessä.
”Kaupungistuminen on vaikuttanut myönteisesti ihmisten hyvinvointiin. Kaupungeissa yhteys muihin ihmisiin lisääntyy, koulutustaso nousee ja sen myötä elintaso kasvaa. Vastaavasti tyhjenevissä kunnissa kehitys on päinvastainen”, Parikka sanoo.
Tätä kehitystä vielä voimistaa muuttoliike, kun koulutetut ja hyväkuntoiset ihmiset hakeutuvat kasvaviin kaupunkeihin.
Parikan mukaan harvaan asutuilla alueilla sosiaalisten verkostojen puute saattaa aiheuttaa ongelmia ja lisätä esimerkiksi alkoholin käyttöä.
”Yksinäisyys ennustaa huonoa varsinkin miehille sairastavuuden ja jopa kuolleisuuden osalta. Kuihtuvat kylät ja yksinäiset miehet eivät ole hyvä yhdistelmä terveyden näkökulmasta.”
Perheellisyys suojaa terveyttä, ja erityisesti miehet hyötyvät parisuhteesta.
”Miehet hakeutuvat naisia huonommin lääkärin vastaanotolle. Ehkä kumppani patistelee miehiä menemään terveyspalveluihin”, Parikka pohtii.
”Kaupungistuminen on vaikuttanut myönteisesti ihmisten hyvinvointiin.”
THL:n kansallisessa terveysindeksissä pärjäävät poikkeuksetta parhaiten Ahvenanmaan kunnat, ja seuraavalla sijalla tulevat muut Manner-Suomen ruotsinkieliset kunnat.
Parikan mukaan ruotsinkielisten suomalaisten terveyttä selittävät ainakin hyvät tulot, sosiaaliset verkostot ja korkea koulutus.
”He pärjäävät parhaiten, vaikka asuvat maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla. Suomenruotsalaiseen kulttuuriin saattaa liittyä terveyttä edistäviä piirteitä”, Parikka sanoo.
Aiempien tutkimuksien perusteella ruotsinkielisen väestön suomenkielisiä aktiivisempi osallistuminen vapaa-ajan toimintoihin selittäisi eron.
Myös maakuntien sisällä on suuria terveyseroja. Keskuskaupungeissa voidaan hyvin ja syrjäisissä kunnissa huonosti, Suvi Parikka kertoo.
”Maakuntakeskuksiin muuttaa yleensä koulutettua väkeä, jotka pääsevät töihin, saavat hyvän tulotason ja pitävät itsestään huolta.”
”Kuihtuvat kylät ja yksinäiset miehet eivät ole hyvä yhdistelmä terveyden näkökulmasta.”
THL:n terveysindeksin mukaan maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla ovat suurimmat kuntien väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä.
Suurimmat erot sairastavuudessa hyvinvointialueen kuntien välillä havaitaan Pohjois-Savossa. Siellä alueen kaikkien kuntien sairastavuus on korkeampaa kuin koko maassa keskimäärin, Parikka kertoo.
”Pohjois-Savon tilanteeseen on puututtu esimerkiksi Mieliteko-ohjelmalla, jonka tavoitteena on vahvistaa mielen hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä vähentää päihteiden käyttöä maakunnassa.”

Miten alueellisia terveyseroja voitaisiin kaventaa?
Suomalaisten terveyserot ovat monimutkainen vyyhti. Parikka haluaa painottaa, että me ihmiset olemme kokonaisuuksia, emme pelkästään vyötärönympäryksiä tai kolesteroliarvoja.
”Ei ole mikään luonnonlaki, että matalatuloisten sairastavuus on korkeampaa kuin hyvätuloisten. Asiaan voidaan vaikuttaa.”
Parikan mukaan suomalaisten kansansairauksien riskitekijät eivät ole muuttuneet mihinkään. Tupakointi kannattaa lopettaa välittömästi ja alkoholinkäyttöä vähentää. Olennaista on edelleen syödä terveellisesti, nukkua hyvin ja lisätä liikkumista.
”Hyvistä elintavoista huolehtiminen on valtavan tärkeää. Myös mielenterveyden haasteita voi osin ehkäistä ruokavaliolla ja hyvällä fyysisellä kunnolla. Mielekäs tekeminen ja yhteyden säilyttäminen muihin ihmisiin ovat yhtä lailla tärkeitä.”