• Tiesitkö: Eteläisellä pallonpuoliskolla Kuu näyttää olevan ylösalaisin, jos katsoja on tottunut suomalaiseen kuutamoon

    Osalla maapallon asukkaista on alkamassa valoisampi vuodenpuolisko. Jos suomalainen matkaa vaikkapa Uuteen-Seelantiin, kannattaa auringonvaloa etsiessään katsoa keskipäivällä pohjoiseen.
    Asiat näyttäytyvät usein sellaisina, mistä vinkkelistä niitä katsotaan. Se pätee myös kiertolaiseemme.
    Asiat näyttäytyvät usein sellaisina, mistä vinkkelistä niitä katsotaan. Se pätee myös kiertolaiseemme.  
    Lukemisto|Luonto
    22.9.202423:00
    Tuovi Mäkipere

    Kuten tiedetään, syyspäiväntasauksen aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan päiväntasaajalle ja valaisee kotiplaneettaamme hetken tasaisesti.

    Tänä vuonna syyspäiväntasauksen tarkka hetki on syyskuun 22. päivänä kello 15.43 Suomen aikaa.

    Tämän jälkeen pohjoisella pallonpuoliskolla on luvassa pimeämpi vuodenpuolikas, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla alkaa vuoden valoisampi puolisko, sillä meidän syyspäiväntasauksemme on heille kevätpäiväntasaus.

    Kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitsee kaksi maanosaa, Etelämanner ja Australia, sekä valtaosa Etelä-Amerikasta, noin kolmasosa Afrikasta sekä eteläisen Aasian saaria. Planeettamme ihmisasukkaat ovat pakkautuneet voittopuolisesti pohjoiselle pallonpuoliskolle, sillä vain noin 10 prosenttia ihmisistä asuu eteläisellä pallonpuoliskolla.

    Lisää aiheesta
    • Auringonpimennys syntyy, kun Kuu sattuu radallaan sellaiseen paikkaan, että sekä Aurinko, Kuu että Maa ovat samassa linjassa.

      Luonto | Tiesitkö? Auringonpimennysten loppu häämöttää – tosin hyvin kaukana tulevaisuudessa

    Vain noin 10 prosenttia ihmisistä asuu eteläisellä pallonpuoliskolla.

    Jos syyskuussa vietettävä kevät tuntuu erikoiselta, voi pohjoisella pallonpuoliskolla marinoituja aivojaan nyrjäyttää vielä lisääkin. Jos vaikkapa uusiseelantilaisella rannalla haluaa maksimoida auringonsaannin, kannattaa muistaa, että siellä auringonpaistetta on keskipäivällä luvassa pohjoiselta taivaalta.

    Eteläisen pallonpuoliskon kuutamo tarjoaa myös uudenlaista ihasteltavaa. Jos on tottunut ihastelemaan planeettamme kiertolaista vain pohjoisella pallonpuoliskolla, eteläisen pallonpuoliskon kuu näyttää olevan ylösalaisin.

    Myös kuunsirppiä katsellessa kannattaa muistaa, että täällä Maapallon pohjoiskolkassa opitut muistisäännöt eivät päde kaikkialla maailmassa. Meillä kasvava kuu näyttää D-kirjaimen kaarevalta osalta, kun taas samoilla leveyspiireillä etelässä kasvava kuu on C-kirjaimen muotoinen.

    Lähteet: ThoughtCo 29.6.2019

    Lisää aiheesta
    • Kesäkausi 2022  jää taakse perjantaina syyspäivän tasauksen päivänä. Talviaikaan siirrytään sunnuntaina 30. lokakuuta.

      Luonto | Syyspäivän tasaus päättää kesän, mutta miksi sen päivämäärä vaihtelee eri vuosina?

    • Seuraavan kerran yö ja päivä ovat yhtä pitkiä kevätpäiväntasauksena maaliskuun lopulla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Sää | Tänään on syyspäiväntasaus

    • Tähdenlento syntyy täällä.

      Luonto | Tiesitkö: Tähdenlentoon ei vaadita kummoista kappaletta – taivaan kaunis ilmiö syntyy lähempänä maata kuin arvasitkaan

    • Viime vuonna saatiin ensimmäinen kuva kahdesta eksoplaneetasta (vasen kuva). Hubble-teleskoopin kuvassa on 5 500 galaksia. Alla Venus, josta löydettiin fosfiini-yhdistettä. Se voi olla peräisin mikrobeista.

      Linnunradalla voi olla kuusi miljardia maan kaltaista planeettaa - tutkijat etsivät ja löytävät tähtien kiertolaisilta jatkuvasti vesihöyryä, joka voi mahdollistaa elämän

    Artikkelin aiheet
    eteläinen pallonpuolisko
    Kuu
    syyspäiväntasaus
    Maapallo
    auringonvalo
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä