• Tältäkin voi jouluinen hautausmaa näyttää

    Islannissa ei jouluvaloissa säästellä, vaan niillä kuorrutetaan aivan kaikki.
    Islantilaiselta hautausmaalta on harmaus kaukana.
    Islantilaiselta hautausmaalta on harmaus kaukana. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lukemisto
    24.12.201917:00
    Eija Mansikkamäki
    Kirkkaat värivalot koristavat hautoja ja koko kirkkomaan.
    Kirkkaat värivalot koristavat hautoja ja koko kirkkomaan. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Suomalaisiin jouluperinteisiin kuuluu lasten riemua, punaista väriä ja iloisia lauluja, mutta hautausmailla käynti on perinteisesti harras hetki. Haudalle viedään kynttilä, yleensä valkoinen.

    Islannissa on toisin. Hämärässä autoileva suomalainen ei voi kuin hieraista silmiään, kun valtatie sivuuttaa hautausmaan. Se on jo joulukuun alussa niin täynnä värivaloja, että silmiä melkein särkee. Etenkin punaisia, mutta myös sinisiä ja neonvihreitä valoja.

    Jouluvaloilla on tosin kuorrutettu kaikki muutkin paikat eli talot ja pihapiirit. Niitä ei tasaisen harmaasta ja talvisen pimeästä maisemasta oikein muuten erottaisikaan.

    Artikkelin aiheet
    Islanti
    joulu
    jouluvalot
    hautausmaa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”