• Tarvitsemme onkikilpailuja, nuotanvetoja ja hirvijahteja, sillä niiden todellinen merkitys on pintaa syvemmällä

    Kolumnissaan Petteri Summanen kertoo ajavansa jahtiviikonloppuna 500 kilometriä, mutta hän ei tee sitä hirvenlihan vuoksi.
    Erilaiset kilpailut vievät ihmiset yhteen aikana, jolloin netti vie huomion ja piirtää rajoja välillemme.
    Erilaiset kilpailut vievät ihmiset yhteen aikana, jolloin netti vie huomion ja piirtää rajoja välillemme.  Kuva: Joel Rosenberg
    Lukemisto|Ihmissuhteet
    22.6.202406:00
    Kolumni
    Petteri Summanen

    Sain puhelimeeni viestin viestipalvelun Nuottaryhmästä. Sisältö oli pitkän talven jälkeen ilahduttava. Huomenna voitaisiin kokoontua vetämään iltanuottaa.

    Porukan vetäjä on taipalsaarelainen paluumuuttaja, joka kaivoi navetan ylisille hylätyn vanhan nuotan, korjasi sen ja kutsui vapaaehtoisia elvyttämän vanhaa, edesmenneiden paikallisten pientilallisten perinnettä.

    Nyt olin töiden vuoksi estynyt, mutta tiesin, että tilaisuus toistuisi kesän edetessä.

    Samoja aktiiveja näkee kalastuskunnan talkoissa ja hirviporukassa.

    Hirvijahti alkaa hirvimaksun suorittamisella. Sillä sitoudutaan osallistumaan itse jahtiin, tai hommaamaan esteen sattuessa ajoporukkaan tuuraaja.

    Nimenhuudossa nähdään tuttuja naamoja, vähemmän uusia. Harjulan Erän rivit harvenevat. Melkein joka vuosi joku jää saapumatta. Hiljaiset hetket ovat osa nimenhuutoa.

    Jahtiin osallistuu entisten aikojen tapaan paljon paikallisia.

    Maaseudun perinteisten ammattien harjoittajia ei enää ole samaan malliin kuin viime vuosituhannella. Metsänomistus yhdistää useimpia meistä.

    Myöhäissyksyn viikonloput varataan jahdille. Valtaosa ajaa paikalle kauempaa. Joillekin entinen kotitalo on muutettu vapaa-ajan asumukseksi, jota pitää tukikohtana.

    Itselleni kertyy viikonloppuun yli 500 ajokilometriä, mutta ne kannattaa taittaa. Ei lihan vuoksi, vaan sen porukan.

    Lisää aiheesta
    • Noin neljä viidestä Haikaran kyläkoulun 4.- ja 5.-luokkalaisista sanoo tulevansa hyvin toimeen koulukavereidensa kanssa kouluterveyskyselyn 2023 mukaan. Luku on samalla tasolla kuin muissa kouluissa. Vasemmalta pikkumökeissä Veeli Saarimaa, Jonne Vähäsöyrinki, Valtteri Kivioja ja Aatu Sikala. Kuvituskuva.

      Hyvinvointi | Tässä kunnassa on 10 kyläkoulua ja koulukiusaamista puolet vähemmän kuin valtakunnallisella tasolla – tutkija kertoo, mitkä asiat estävät koulukiusaamista

    Yhteisöllinen toiminta on kuplaantumisen vastavoima.

    Puhutaan kuplaantumisesta. Ihmiset eivät kohtaa. Mielipiteet kärjistyvät, aatteet radikalisoituvat ja keskustelukulttuuri polarisoituu. Yhteisöllinen toiminta on tälle ilmiölle terveellinen vastavoima.

    Yksilöllisyyttä korostava nykyaika saattaa surkastuttaa sosiaaliset taidot. Kontakteille altistuminen näyttää, millaisia todella olemme ihmisinä.

    Mökkikesän kohokohtia on onkikilpailu. Lähialueen asukkaat ja mökkiläiset lapsista vanhuksiin kokoontuvat narraamaan kaloja mato-ongilla.

    Punnitustilaisuus ja palkintojenjako saattaa porukan kokoon. Perinne vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja poistaa turhia epäluuloja. ”Mökkiläiset” integroituvat paikalliseen yhteisöön.

    Lisää aiheesta
    • Jalankulkijan osa on väistellä ja sopeutua, kirjoittaa Petteri Summanen.

      Liikenne | Helsingin pyöräilijät ovat liikenteen huligaaneja – osa ei hallitse pyöräänsä eikä kukaan liikennesääntöjä

    Hyvä lääke välttää oma bunkkerisoituminen on kohdata ihmisiä ja myös niitä, jotka eivät ole kaikessa samaa mieltä. Tulemme hyvin toimeen monenlaisissa yhteyksissä erilaisten ihmisten kanssa.

    Erilaiset kontaktit vahvistavat siteitämme ympäristöön. Koulu, harrastukset ja pihapiiri tarjoavat lapsille yhteisöllisyyttä kotinurkilla. Kesälomilla ja viikonloppuisin voi laajentaa kokemuspiiriään ja avata uusia näkymiä.

    Tynnyrissä kasvaneiden pahin toimintaympäristö on internet. Siellä asiat vääristyvät. Eurovaaleissa ääriliikkeet saivat huolestuttavan paljon kannatusta. Aidot kohtaamiset kasvattavat ja opettavat tervettä suhtautumista muihin. Näin vältetään radikalisoituminen.

    Yksin olemme vain yksin ajatustemme kanssa. Juhannuksena naapurusto kokoontuu yhdessä kootun kokon äärelle.

    Lisää aiheesta
    • Koska öljyä ei pysty määräänsä enempää kuluttamaan, on kuluttajan valittava, mitä tuotetta käyttää. Valintoihimme yritetään vaikuttaa jatkuvasti. Arkistokuva.

      Ruoka | Rypsiöljystä ja voista levitetään perättömiä terveysväitteitä

    • Suomalaisten lasten Pisa-tulokset ovat heikentyneet merkittävästi, parhaimmat oppimistulokset löytyvät Pohjois-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta. Kuvituskuva.

      Perhe | Opettajia syytetään lähes kaikista oppilaiden ongelmista – todellinen syy voi löytyä vanhemmista, jotka kasvattavat pieniä kuninkaallisia

    • Kyläasumisen messut kuhisivat väkeä lauantaina.

      Koti | Kyläasumisen messuilla esitellään maalaiskylien lumoa − ”Luopioinen on ainutlaatuinen esimerkki kyläasumisen edistämisestä”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin