• Kohuhiihtäjä syvähaastattelussa: Perttu Hyvärinen jatkaa uraansa vielä ainakin ensi kauden, mutta paljastaa eläkesuunnitelmansa

    Riistaveteläisen maatalonpojan MM-kisareissu Planicassa oli hyvin värikäs myös kilpalatujen ulkopuolella.
    Tilaajalle
    Kesäkuussa 32 vuotta täyttävä riistaveteläinen muistuttaa, että hänen kehityskäyränsä on edelleen nousujohteinen. Hän aikoo jatkaa hiihtämistä niin pitkään kuin vauhti kiihtyy.
    Kesäkuussa 32 vuotta täyttävä riistaveteläinen muistuttaa, että hänen kehityskäyränsä on edelleen nousujohteinen. Hän aikoo jatkaa hiihtämistä niin pitkään kuin vauhti kiihtyy. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto|Urheilu
    7.3.202320:00
    Juho Mäkelä

    Planican MM-hiihtojen viestimitalisti Perttu Hyvärinen jatkaa kilpauraansa ainakin ensi kauden. Maajoukkuehiihtäjä vahvistaa asian MT:lle.

    ”Tunnen itseni vielä niin nuorekkaaksi. Ei tästä ladulta jouda vielä mihinkään pois hyppäämään. Elän oman urani primetimea tällä hetkellä ja nautin ammatista valtavasti”, hän kertoo.

    Kesäkuussa 32 vuotta täyttävä riistaveteläinen muistuttaa, että hänen kehityskäyränsä on edelleen nousujohteinen. Hän aikoo jatkaa hiihtämistä niin pitkään kuin vauhti kiihtyy.

    Tästä eteenpäin Hyvärinen tekee päätöksen kilpauran jatkosta todennäköisesti vuosi kerrallaan. Ensi kaudella kilpaillaan maailmancupin pisteistä, mutta arvokisoista vietetään välivuotta.

    Seuraavat MM-kisat hiihdetään Trondheimissa 2025 ja olympialaiset ovat edessä Italiassa 2026.

    ”Ne kisat ovat sen verran kaukana, että en uskalla luvata mitään. Käytetään nyt vuosi optioita kerrallaan ja katsotaan sitten”, Hyvärinen sanoo.

    Maastohiihtäjän ammatissa eläköityminen tapahtuu Hyvärisen mukaan luontevasti silloin kun nuoret miehet painavat ohitse oikealta ja vasemmalta.

    Henkilökohtainen arvokisamitali on edelleen savolaisen maatalonpojan unelma, mutta Planican MM-kisat osoittivat, että helpolla palkintopallille ei nousta.

    ”Planicassa Suomi oli yhdessä Italian kanssa miesten hiihdon mitalitilaston kakkonen. Molemmat maat saivat yhden hopean. Kaikki kultamitalit menivät Norjaan”, Hyvärinen huomauttaa.

    Planican MM-kisoista Perttu Hyväriselle jäi päällimmäisenä mieleen hieno viestihiihto. Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Hyvärinen ja Niko Anttola saavuttivat MM-hopeaa 4x10 kilometrin viestissä.

    Viestimitali on Suomen miesten ensimmäinen arvokisoissa 14 vuoteen. Edellinen tuli Liberecin MM-kisoista 2009, silloin pronssia.

    ”Viestimenestys on ollut tosi tärkeä pitkän tähtäimen tavoite. Se saavutettiin, mikä on huikea juttu. Saimme vielä kaveriporukkaan mukaan ankkuriksi nuoren kaverin Anttolan.”

    Henkilökohtaisten hiihtomatkojen tuloksiin Perttu Hyvärinen on pettynyt. Yhdistelmäkisassa eli skiathlonissa hän oli kymmenes ja vapaan 15 kilometrin väliaikalähdössä 13.

    ”Skiathlonissa oli hyvä päivä, mutta en vain saanut tulosta ulos. Ei ole mitään merkitystä, onko sija 5 vai 15, jos ei ole mitalitaistelussa mukana”, Hyvärinen sanoo.

    Planican MM-hiihdot päättyvät 50 kilometrin yhteislähdössä Perttu Hyvärisellä keskeytykseen. Hän pysähtyi ennen keskeytystään useaan kertaan tervehtimään suomalaisfaneja, mikä aiheutti kotimaassa hämmennystä.

    Hyvärinen on saanut tempauksestaan palautetta laidasta laitaan.

    ”Meillä oli mahtava porukka kannustamassa suomalaisia hiihtäjiä. Tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta käydä kiittämässä yleisöä.”

    Otsikoihin Perttu Hyvärinen nousi yhdistelmäkisan jälkeisten tapahtumien takia. Hän rikkoi Suomen hiihtoliiton urheilijasopimusta esittelemällä median edessä henkilökohtaista sponsoriaan näyttävästi.
    Otsikoihin Perttu Hyvärinen nousi yhdistelmäkisan jälkeisten tapahtumien takia. Hän rikkoi Suomen hiihtoliiton urheilijasopimusta esittelemällä median edessä henkilökohtaista sponsoriaan näyttävästi.  Kuva: Pentti Vanska

    Perttu Hyvärisen MM-kisareissu oli hyvin värikäs myös kilpalatujen ulkopuolella.

    Otsikoihin Hyvärinen nousi yhdistelmäkisan jälkeisten tapahtumien takia. Hän rikkoi Suomen hiihtoliiton urheilijasopimusta esittelemällä median edessä henkilökohtaista sponsoriaan näyttävästi.

    Hyvärinen sai Hiihtoliitolta 3 000 euron sakot urheilijasopimuksen ehtojen rikkomisesta ja mediamylläkkä jatkuu edelleen.

    ”Kohu ei vaikuttanut itse kisasuorituksiin. Totta kai siinä aikamoinen hässäkkä pyöri ympärillä ja Planicassa puhelin soi kuumana”, Hyvärinen kuvailee.

    Sponsorikohusta ja mediahuomiosta on koitunut Hyvärisen mukaan paljon hyvää näkyvyyttä yhteistyökumppaneille. Kyseessä ei ollut suunniteltu tempaus, vaan vahinko, hiihtäjä kertoo.

    ”Se oli oma pieni virhe, josta syntyi hirveä soppa. Olemme pikkuisen ravistelleet systeemiä. Minua on pidetty mediassa kohuhiihtäjänä, mikä ei haittaa yhtään.”

    Perttu Hyvärisen kilpailukausi jatkuu vielä Falunin ja Salpausselän maailmancup-kilpailuissa. Holmenkollenin hän jättää väliin.

    ”Olisi kiva hiihtää Salppurissa kauden paras suoritus, sitä en ole saanut vielä itsestäni irti. Pertsan 20 kilometriä yhteislähtönä on tosi hieno ja kova kisa.”

    Elän oman urani primetimea tällä hetkellä ja nautin ammatista valtavasti.

    Kun lumi Savossa sulaa Perttu Hyvärisellä ovat edessä peltotyöt kotitilalla Kuopion Riistavedellä.

    ”Pitkillä kisareissuilla olen miettinyt, voisiko kerääjäkasvia ja aluskasvia kokeilla rehuviljojen alle.”

    Ainoa lomajakso hiihtäjällä osuu huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun. Silloin Hyvärinen menee metsään raivaamaan vesakkoa.

    ”Mulla mehtähomma on vähän hullun hommaa. Meidän korkeuksilla on nimittäin yleensä silloin vielä aika paljon lunta. Metsän raivaaminen on mulle henkireikä ja aika erikoinen lomanviettotapa.”

    Hyvärinen on opiskellut metsätieteitä Joensuun yliopistossa. Hän näkee metsänhoitamisen myös osana urheilijan eläkettä.

    Ainoa lomajakso hiihtäjällä osuu huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun. Silloin Perttu Hyvärinen menee metsään raivaamaan vesakkoa.
    Ainoa lomajakso hiihtäjällä osuu huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun. Silloin Perttu Hyvärinen menee metsään raivaamaan vesakkoa. Kuva: Petri Jauhiainen

    Karjatilan kasvatille maanviljelijän ammatti oli jo lapsuuden unelma, ja ala kiinnostaa häntä edelleen aidosti.

    Hyvärinen seuraa tarkasti, miten suomalaisen ruuantuotannon kannattavuus kehittyy.

    ”Jos siihen hommaan hyppään, niin työstä täytyy saada myös palkkaa. Olen elänyt koko nuoruuteni lypsykarjatilalla, ja tehnyt aamu- ja iltanavettaa lukion kanssa yhtä aikaa. Tiedän sen työmäärän”, hän sanoo.

    Yrittäjällä on oltava nykyään valtava tietotaito. Hyvärinen kuvailee maataloustuottajan ammattia todella vaativaksi ja samalla äärimmäisen kauniiksi.

    Lisää aiheesta
    • Video: Hiihtäjät Perttu Hyvärinen ja Kari Varis raivaavat pajukkoa

    • Hopeajoukkueesta Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola voittivat ensimmäisen mitalinsa aikuisten arvokisoissa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Urheilu | Yli vuosikymmenen odotus on ohi: Suomen miehet hiihtivät hopealle MM-viestissä

    • Marja-Liisa Kirvesniemi ja Harri Kirvesniemi asuivat Etelä-Karjalassa arvokisavoittojensa aikana. Kuva on todennäköisesti otettu Hailikisoissa Virolahdella vuonna 1985.

      Huippuhiihtäjät kasvavat yhä pääosin maaseudulla – katso mihin Suomen maakuntiin suksisankarit sijoittuvat

    • 28-vuotias joensuulainen maajoukkuehiihtäjä Perttu Hyvärinen jatkaa urheilu-uraansa ainakin Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisiin saakka.

      Hiihtotähti Perttu Hyvärinen jatkaa kotitilaansa urheilu-uran jälkeen: "Monet ovat harrastaneet nuoruudessaan jalka­palloa ja suunnistusta, mutta minä heilutin heinähankoa ja paskatalikkoa"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”