Kirja-arvio: Huikeat suosionkaudet, naismuusikon mitätöinti ja yksityiselämän ristiriidat vuorottelevat oman tiensä kulkijan tarinassa

Nykyisin elämäkertoja kirjoitetaan jo muutama vuosi sen jälkeen, kun joku on yltänyt alansa huipulle.

Lähes poikkeuksetta kysymys on miehistä urheilun tai viihteen alalla ja teoksissa hehkutetaan tähden huippuhetkiä sekä siihen liittyneitä uhrauksia ja hetkellisiä vastoinkäymisiä.

Toki valinta on yleisön. Silti kysymyksiä herättää ainakin se, miksi näitä teoksia ei kirjoiteta naisista.

Kaija Kokkola eli muusikko Kaija Koo on tähän nähden elämäkertansa todellakin ansainnut.

Ainoana kolme vuoden naissolistin Emma-pystiä voittanut muusikko jatkaa musiikintekoa jo viidennellä vuosikymmenellä.

Kokkola on esimerkillään raivannut tietä nuoremman polven naismuusikoille, jotka uskaltavat pitää kiinni omasta tyylistään. Paula Koivuniemen tavoin hän on rikkonut rohkeasti iskelmällisen suomipopin rajaa.

Kaksikko on tässä mielessä toki kulkenut eri reittiä. Koivuniemi on löytänyt rockimman linjan aikuisena naisena, Kaija Koo taas nimen omaan aloitti rock-bändeistä ja on siitä asti yhdistänyt tuotannossaan eri tyylejä.

Vaikka Kaija Koon hittejä voi moni pitää helppoina rallatuksina, jokainen, joka on niitä yrittänyt suihkussa tai karaokessa laulaa, tietää kappaleiden olevan haastavia sekä rytmiltään että äänialaltaan.

Jouni K. Kemppaisen kirjoittama teos tekee selväksi sen, kuinka Kaija Koota pidettiin 2000-luvun alkuvuosina loistonsa menettäneenä tähtenä. Sitten tuli uusi nousu ensin Katja Ståhlin ja Apulannan levy-yhtiön Päijät-Hämeen Sorron ja Riiston sekä edelleen Asko Kallosen ja Warner Music Finlandin kanssa.

Tämäkin kirja sisältää toki ajan henkeen sopivasti jokaiselle jotain.

Viihdelehdet löysivät siitä heti aviomiehen ja muusikkokumppanin Markku Impiön alkoholismin ja eron raskaat vaiheet. Samoin muutamat viime vuosien itsenäisen elämän lemmensuhteet nostettiin otsikoihin.

Kirja on kuitenkin ennen kaikkea muusikon kasvutarina lapsuuden ristiriitaisesta kasvuympäristöstä 1980-luvun biletyshöyryjen sekä huikeiden suosion ja sitä seuranneiden vaikeiden vuosien läpi.

Se avaa tarkasti mutta ilman pitkäpiimäisyyttä Kaija Koon herkkyyttä ja siitä kasvavaa vahvuutta – ominaisuuksia, joista hänet artistina tunnetaan. Niiden vuoksi häntä myös rakastetaan.

Se, mitä jään ammattijournalistin tarkkuudella kirjoittavan Kemppaisen tekstistä kaipaamaan, on edes muutamia kriittisempiä haastateltavia.

Kaija Kokkola avaa virheitään itse mustaa huumoria ja itsekritiikkiä säästämättä.

Myös yhteistyökumppanien haastatteluista paljastuu lempeän sarkasmin kautta laulajan särmikkyyttäkin.

Silti kokonaisuudesta jää siloitellun sankaritarinan maku, kuten nimi Taipumaton antaakin olettaa. Toki se on lajissaan silti paljon elämänmakuisempi kuin suuri osa elämäkerroista, joissa kohteesta kerrotaan pelkästään onnistumiset ja parhaat puolet.

Kirja sisältää paljon kuvamateriaalia Kaijan uran eri vaiheista, mikä ilahduttaa varmasti faneja.