• Tosielämän koe kouluissa selvitti maskien todellista tehoa koronalta suojautumisessa

    Yhdysvalloissa koulujen maskipakosta luovuttiin, mutta osa kouluista jatkoi maskien käyttöä. Näin tutkijat pääsivät testaamaan maskien tehoa todellisissa ympäristöissä.
    Tutkijat esittävät, että viranomaiset voisivat suositella maskipakkoa, kun esimerkiksi jätevesien seurannassa todetaan virusta olevan paljon liikkeellä.
    Tutkijat esittävät, että viranomaiset voisivat suositella maskipakkoa, kun esimerkiksi jätevesien seurannassa todetaan virusta olevan paljon liikkeellä. Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Hyvinvointi
    18.12.202213:00
    Heikki Arvilommi

    Pitkin koronapandemiaa on hengityssuojaimia eli maskeja käytetty ja ei käytetty. On kiistelty niiden tehosta, ja viranomaiset ovat eri maissa suositelleet ja jättäneet suosittelematta maskien käyttöä. Tutkimuksia on tehty koetiloissa, erilaisilla pisaroilla ja mittareilla. Todellisia vertailevia tutkimuksia ihmisten keskuudessa on ollut käytännössä lähes mahdotonta tehdä. Yhdysvalloissa tarjoutui kiinnostava tilaisuus tosielämän vertailuun, kun koulujen maskipakosta luovuttiin, mutta osa kouluista jatkoi maskien käyttöä.

    Terveysviranomaisten suosituksesta viime helmikuussa kumottiin pakko käyttää maskeja kouluissa Massachusettsin osavaltiossa. Suurin osa kouluista luopui maskien käytöstä, mutta kahdessa koulupiirissä käyttöä jatkettiin. Tämän tilanteen tutkijat huomasivat ja käynnistivät oitis vertailevan tutkimuksen maskien tehosta koronaviruksen tarttumisen ehkäisyssä.

    Tutkimus kesti kesäkuulle asti koko loppulukukauden. Koulupiireissä oli oppilaita yhteensä noin 300 000 ja henkilökuntaa 46 000. Kouluissa tehtiin seuranta-aikana taudin tunnistamiseksi koronatestit sekä oppilaille että henkilökunnalle.

    Ennen maskipakon kumoamista kaikissa koulupiireissä oli todettu koronatartuntoja yhtä yleisesti. Vajaan neljän kuukauden aikana tämän tosielämän kokeen alusta maski näytti suojaavan sekä koulun oppilaita että henkilökuntaa.

    Kouluissa, joissa maskin käyttö oli lopetettu, koronatartuntoja oli 30 prosenttia enemmän kuin maskikouluissa, sekä oppilaissa että opettajissa. Se tarkoitti muun muassa 17 500 menetettyä koulupäivää oppilaille ja 6 500 poissaolopäivää opettajilla. Maskit vähensivät eniten tartuntoja viikkoina, jolloin ympäristössä esiintyi tautia paljon.

    Tutkijat esittävätkin, että viranomaiset voisivat suositella maskipakkoa, kun esimerkiksi jätevesien seurannassa todetaan virusta olevan paljon liikkeellä.

    Koronapandemia ei meillä nyt varsinaisesti riehu, eikä maskien käyttö ole enää kovin yleistä. Koska koronavirus voi silti vieläkin yllättää, saattaa olla viisasta pitää mielessä tämän tutkimuksen viesti.

    Lähde: New England Journal of Medicine

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Krista Kiuru palasi reilu viikko sitten perhevapaalta koronan hoidosta vastaavaksi ministeriksi.

      Terveydenhuolto | IL: Koronaministeri Kiuru peräänkuuluttaa työikäisten tehosterokotuksia ja tarkistaisi maskisuositusta

    • Työmarkkinajärjestöt uskovat, että neljäs rokotekierros työikäisille vähentäisivät sairauspoissaoloja.

      Talous | EK ja SAK vaativat neljänsiä koronarokotuksia myös työikäisille

    • Jos haju meni, ei hätää. Hajuharjoitus voi tuoda helpotuksen.

      Hyvinvointi | Lääkärin palsta: Korona saattaa viedä hajuaistin, joka ei aina palaudu täysin – mutta tätäkin häiriötä voidaan hoitaa

    • Ensimmäisen koronaroketteen suoja kehittyy noin kahdessa viikossa.

      Lääkärin palsta: Millainen on koronasuoja yhden rokotuskerran jälkeen?

    • Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin musisoinnin aikaansaamien aerosolien määrää.

      Onko musisointi turvallista korona-aikana?

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa