• Vaikka omaa venettä ei olisi, laiturikävely on viihdyttävää puhaa — huumori on ohittanut veneissä naisten nimet

    Nimissä näkyvät kaipuu vapauteen ja rakkaus alukseen.
    Nämä veneissä näkyy, että alla on ratsu, joka laukkaa isommissakin aalloissa ja seuraavassa mahdollisesti lasiinsylkijä. Alarivin keskellä oli kuulemma entisen nimellä nimetty uusi vene, ei uusi Nina-vaimo.
    Nämä veneissä näkyy, että alla on ratsu, joka laukkaa isommissakin aalloissa ja seuraavassa mahdollisesti lasiinsylkijä. Alarivin keskellä oli kuulemma entisen nimellä nimetty uusi vene, ei uusi Nina-vaimo. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lukemisto|Liikenne
    26.6.202219:00
    Eija Mansikkamäki

    Vaikka et veneilisi lainkaan tai haaveilisi esimerkiksi paatin vaihdosta, satamien laitureilla kävely voi olla hauskaa puuhaa myös perheen pienemmille. Soutuventtä suuremmilla aluksilla on näet usein nimi, joka näkyy venhon kyljessä.

    Tarinan mukaan vanha merimiesperinne suositti antamaan veneelle kolmitavuisen, a-kirjaimeen päättyvän ja parittoman kirjainmäärän sisältävän naisen nimen, jotta onni kulkisi mukana kelissä kuin kelissä.

    Esimerkiksi Kolumbuksen retkikunta teki Amerikan-reissunsa vuonna 1492 aluksilla nimeltä Nina, Pinta ja Santa Maria, joten a-pääte ja naisen nimi toteutuivat.

    Nykyisinkin monen veneen kyljessä näkyykin vaimon tai tyttären nimi — jälkimmäinen voi olla viisastakin elämänmuutosten tyrskyissä. Ehkä juuri siksi veneitä on nimetty myös pikemminkin hauskuus kuin perinteet edellä.

    Nimissä näkyvät myös kaipuu vapauteen ja rakkaus alukseen.

    Alla muutamia Suomen meri- ja järvilaitureissa köllötelleitä moottori- ja purjeveneitä.

    Ranskan ja latinan kieli näkyvätkin nokkeluuksissa taajaan. Vai mitä sanot nimestä La Eva: onko se ranskaa vai savolainen laiva?

    Kuvan ensimmäisessä paatissa vietetään luultavasti koko loma, toisella on perinteinen kolmitavuinen naisen nimi ja viimeisessä siirrytään vapauteen, kun köydet irrotetaan.
    Kuvan ensimmäisessä paatissa vietetään luultavasti koko loma, toisella on perinteinen kolmitavuinen naisen nimi ja viimeisessä siirrytään vapauteen, kun köydet irrotetaan. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Nimien lisäksi useimmissa aluksissa näkyy myös sen kotipaikka. Perälipun eli Suomen lipun vaakunasta voi puolestaan arvailla venekerhoa ja veneen perässä voi myös olla sen maan lippu, josta se on seilannut Suomeen.

    Ylhäältä alkaen: Tartu hetkeen, satamaryyppy, asennevene ja joko pikaistuksissa ostettu tai nimetty pursi.
    Ylhäältä alkaen: Tartu hetkeen, satamaryyppy, asennevene ja joko pikaistuksissa ostettu tai nimetty pursi. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Lue myös:

    ”Kauppa kävisi, jos myytävää olisi” – Venekauppaa tekevät agrologit näkevät paljon yhteistä vene- ja traktorikaupassa ja paljastavat vinkkinsä talvimyyntiin ja asiakkaiden koukuttamiseen

    Saaristo odottaa matkailijoita ‒ satamien palvelut kohenevat ja viipymät pitenevät, kun liikkuminen kallistuu

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin