• Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa tavoittelee kuusi romaania – kirjailijoista Saisio, Liksom ja Viikilä on palkittu Finlandialla myös aiemmin

    Voittajan valitsee elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Palkinnonsaaja julkistetaan 1. joulukuuta.
    Pirkko Saisiolle ehdokkuus on peräti seitsemäs. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Pirkko Saisiolle ehdokkuus on peräti seitsemäs. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto 
    Lukemisto
    11.11.202111:49
    STT

    Suomen Kirjasäätiö on julkaissut kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon tämän vuoden ehdokkaat. Palkinnon saajaksi on ehdolla yhteensä kuusi teosta: Joel Elstelän Sirkusleijonan mieli (WSOY), Rosa Liksomin Väylä (Like), Marjo Niemen Kuuleminen (Teos), Matias Riikosen Matara (Teos), Pirkko Saision Passio (Siltala) ja Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto (Otava).

    Kirjailijoista Saisio, Liksom ja Viikilä on palkittu kaunokirjallisuuden Finlandialla myös aiemmin.

    Saisio sai vuonna 2003 Finlandian romaanistaan Punainen erokirja, joka oli omaelämäkerrallisia aineksia sisältävän trilogian päätösosa. Myös kaksi aiempaa osaa olivat ehdolla Finlandia-palkinnon saajiksi. Yhteensä Saisio (s. 1949) on ollut ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandian saajaksi nyt seitsemän kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1992 salanimellä Eva Wein.

    Rosa Liksom (s.1958) palkittiin Finlandialla vuonna 2011 romaanistaan Hytti nro 6. Jukka Viikilä (s. 1973) puolestaan sai palkinnon esikoisromaanistaan Akvarelleja Engelin kaupungista vuonna 2016. Nyt ehdolla oleva Taivaallinen vastaanotto on myös runoja julkaisseen Viikilän toinen romaani.

    Joel Elstelälle (s. 1961), Matias Riikoselle (s. 1989) sekä Marjo Niemelle (s. 1978) Finlandia-ehdokkuus on ensimmäinen.

    Kuusi ehdokasromaania valinneen valintalautakunnan puheenjohtajana toimi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.). Lautakunnan muut jäsenet olivat Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen ja Helsingin keskustakirjaston johtaja Anna-Maria Soininvaara.

    Ehdolla olevista teoksista useampi sijoittuu menneisyyteen. Liksomin Väylä sijoittuu Lapin sotaan vuoteen 1944 ja kertoo sodan jaloista pakenevista ihmisistä. Elstelän Sirkusleijonan mielessä puolestaan liikutaan vuoden 1940 Berliinissä. Saision Passiossa seurataan erään korun kulkeutumista 1400-luvun lopun Firenzestä 1900-luvun Helsinkiin.

    Niemen Kuulemisessa minäkertoja purkaa tuntojaan kirjemuodossa. Viikilän moniääninen Taivaallinen vastaanotto kertoo kirjailijasta nimeltä Jan Holm ja siitä, miten lukijat hänen teostaan tulkitsevat. Riikosen Matara puolestaan kuvaa leikkivien poikien luomaa valtakuntaa, jossa sota tekee tuloaan.

    Voittajan valitsee elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Palkinnonsaaja julkistetaan 1. joulukuuta. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

    Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto perustettiin vuonna 1984. Viime vuonna Finlandian voitti Anni Kytömäen romaani Margarita.

    Nykyään myös tietokirjat sekä lasten- ja nuortenkirjat saavat vuosittain omat Finlandiansa.

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan