Yhdeksänkertainen maailmanmestari ajoi kilpauransa huipulla trukkia ja osallistui kissanristiäisiin, jotta pystyi rahoittamaan urheilun

Suupohjan paikallislehdessä on uutinen, jonka mukaan Kristiinankaupungin liikuntapaikkojen vahtimestari Jarmo Virtanen on jäämässä vuorotteluvapaalle.

Ei ole ihan tavallista, että media noteeraa kaupungin työntekijän kolmen kuukauden hengähdysvapaan. Aivan tavallinen ei tosin ole vahtimestarikaan.

Virtasella on voimanostossa yhdeksän MM-kultaa, kuusi kirkkainta mitalia EM-tasolta ja kotimaisia saavutuksia vaikka muille jakaa.

Kilpaura on jo historiaa, mutta saavutukset muistetaan yhä ainakin omassa maakunnassa.

Julkisuudesta osansa saa myös jälkikasvu. 12-vuotias Julius harrastaa voimanostoa ja isoveli Jasper jalkapalloa. Lehdet kirjoittavat heistäkin tavallista herkemmin isän vuoksi, mitä Virtanen ei pidä pahana.

Juniori tunnetaan myös sosiaalisessa mediassa.

”Juliuksella on Tiktokissa 150 000 seuraajaa, ja yksi postaus voi saada tykkäyksiä 4 500.”

Pojat ovat Virtasen toisesta liitosta.

Hän tapasi nykyisen puolisonsa Maria Virtasen Vantaalla vuonna 1999 voimanostoleirillä. Jarmo oli yksi valmentajista ja Maria lupaava, parikymppinen voimanostaja. He menivät naimisiin vuonna 2005 ja asettuivat Kristiinankaupunkiin.

Virtaset pyörittävät uimahallin yhteydessä olevaa kuntosalia. Sieltä resonoi seinän kautta hierojan työtilaan aika ajoin konemainen jyrinä, kun joku pinkoo juoksumatolla.

Kuntosalin pyörittäminen ja hieronta siinä sivussa ovat pääasiassa puolison heiniä, sillä Jarmoa työllistävät kaupungin liikuntapaikat.

Virtasen pariskunta osti vuonna 2003 kuntosaliyrityksen, joka toimii nyt uimahallin yhteydessä. Kuva: Johannes Tervo

Virtanen syntyi vuonna 1963 ja varttui Metsälän kylässä sukutilalla, jonka juuret ulottuvat keskiajalle saakka. Se oli pitkään Siipyyn kuntaa mutta muuttui kuntaliitoksessa 1973 osaksi Kristiinankaupunkia.

Kaksikielisessä kylässä puhuttiin sujuvasti ja sopuisasti molempia kotimaisia. Virtanen oppi ruotsin naapurin pojalta ja toisinpäin. Kumpikaan ei aluksi ymmärtänyt toisiaan, mutta loppujen lopuksi he puhuivat jonkinlaista sekakieltä.

Ruotsin puhuminen onnistuu Virtaselta yhä, mistä oli apua, kun hän haki kaupungille töihin ja joutui suorittamaan kielitestin.

Kotitilan valtava päärakennus toimi myös majatalona. Rakennukset muodostivat suljetun pihapiirin, jonka ulkopuolelle jäi ojan päälle rakennettu mylly. Sen alakerrassa oli Olavi-isän betonista tekemät painot, joita käytiin kesäisin nostelemassa.

Pääasiassa rautaa kesytettiin kyläkoulun alakerrassa.

Suvussa oli voimamiehiä ennenkin ja lapsuuden esikuvat lähellä. Eno Raimo Välineva oli voimanoston pioneereja, ja isä nosteli puntteja puolitosissaan ennen sairastumistaan diabetekseen.

Tellervo-äidin mukaan Jarmo alkoi käydä isän ja enon mukana punttisalilla heti, kun jalat kantoivat. Kuusivuotiaana poika alkoi kanniskella kymmenkiloisia vasikan juottosäkkejä.

Isä kuoli diabeteksen aiheuttamaan munuaisten vajaatoimintaan, kun Jarmo oli vasta 12-vuotias ja aloittanut jo säännöllisen voimaharjoittelun.

Isästä jäi hyvät muistot, sillä hän oli keskusteleva ja tarvittaessa tiukka. Sopeutumista uuteen tilanteeseen pehmensi treeniporukka, mikä samalla piti mielen kasassa ja elämäntavat terveinä.

”Opiskelut loppuivat peruskouluun, vaikka lukiota harkitsin. Ammattikouluun en voinut lähteä, sillä se olisi tarkoittanut muuttoa kauemmaksi. Silloin en olisi voinut hoitaa maatilan töitä ja treenata voimanostoa kunnolla.”

Kerran naapurin isäntä tivasi kotimyllyn alakerrassa treenanneelta 15-kesäiseltä, mitä tämä aikoo ryhtyä tekemään elääkseen. Virtanen oli vastannut, että hän aikoo pärjätä puntteja nostelemalla.

Maatilan töissäkin oli tekemistä, sillä lehmiä oli toistakymmentä ja niille piti saada heinää. Metsääkin oli hoidettava. Virtanen muistelee kovimmaksi työksi pöllien heittelyn.

Kokemuksesta oli yllättävää hyötyä myöhemmin, kun hän ja Juha Mieto kisasivat leikkimielessä viisiottelussa. Virtanen voitti 4–1, ja yksi lajeista oli tukin heitto.

”Luulin, että Mieto voittaisi mennen tullen pitkän vipuvartensa ansiosta. Voimaa hänellä oli kuitenkin vähemmän kuin minulla.”

Lohtupisteen hiihtäjälegenda sai kuitenkin gladiaattoritaistelusta, jossa yritettiin pudottaa vastustaja puomilta apuvälineen avulla. Siinä pitkästä vipuvarresta oli lopulta iloa.

Kisa Miedon kanssa oli oiva osoitus, että voimanostossa ei vaurastunut – olipa kuinka hyvä tahansa. Virtanen ja muut kisakumppanit joutuivat tekemään sekalaisia hommia ja osallistumaan kissanristiäisiin rahoittaakseen matkustuksen täyteistä kilpailu-uraa.

”Parhaana vuotena sain sponsori- ja stipendirahaa 100 000 markkaa, mutta kulujen vuoksi tuskin silloinkaan jäi mitään säästöön.”

Ennen 1990-luvun lamaa seura saattoi vielä maksaa kilpailumatkat ja myöntää stipendejä, mutta myöhemmin oli toisin.

Medianäkyvyyttä Virtanen sai runsaasti ja sitä kautta sponsoreita. Rahapalkinnot sen sijaan olivat pieniä ja harvinaisia.

Lähes koko uransa ajan Virtanen joutui tekemään ainakin osa-aikatyötä. Aluksi maatilalla, sitten pätkätöitä muun muassa rakennuksilla.

Vielä uransa huipulla hän ajoi trukkia ja teki varastomiehen hommia, kun monen muun urheilulajin mestarit saattoivat turvata mukavan loppuelämän tai ainakin keskittyä pelkästään urheiluun.

Virtanen ei ole asiasta katkera.

”Ei täysi ammattilaisuus urheilussa ole kenenkään pääkopalle pelkästään hyvä asia. Muutakin ajateltavaa pitää olla, kuten työ tai opiskelu.”

Samaa hän on sanonut myös omille pojilleen. Esikoinen suuntaakin ensi vuonna lukioon.

Isä-Virtanen puolestaan suuntaa huhtikuun alussa sille vuorotteluvapaalle.

”Klapeja ja terassiremppaa pitäisi tehdä. Kaiteet ja laudoitukset vaativat uudistamista. Lisäksi poikien kanssa on tarkoitus lähteä futisreissuille.”