
Vuoden Teatteriksi on valittu viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Riihimäen Teatteri. Neljän finalistin joukosta voittajan valitsi eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala.
Puumala kertoo, että voittajan valinta oli loppuvaiheessa tiukka. Riihimäen voiton varmisti se, että kovista talouspaineista huolimatta siellä on pystytty tekemään korkealaatuista teatteria.
"Ei liene liioiteltua sanoa, että Riihimäki on teatterikentän piskuinen taistelija. Sijainti lähellä suuria teattereita on haasteellinen, mutta teatteri ei onneksemme suostu luovuttamaan", Puumala sanoo.
Kansanedustaja kehuu myös Riihimäen Teatterin työhenkeä. Hänen mukaansa jokaista henkilökunnan jäsentä kohdellaan yhtä arvokkaana, ja tittelit on jätetty narikkaan.
”Riihimäen Teatterille Vuoden Teatteri –palkinnon saaminen on merkittävä asia. Olemme tehneet valtavasti töitä, jotta nousisimme teatterikentän kärkikastiin”, kommentoi teatterin toimitusjohtaja Matti Arnkil.
Arnkil pitää Riihimäen Teatterin yhteistyötä Tanssiteatteri Minimin kanssa yhtenä merkittävänä syynä palkinnon saamiselle.
"Yhteistyö on etunamme, tämä on myös jotain uutta. Nykyisessä rahoitustilanteessa ei tuppaa pärjäämään yksin", Arnkil sanoo.
Vuoden Teatteri -kilpailun neljän parhaan joukkoon kirivät Riihimäen Teatterin lisäksi Kuopion kaupunginteatteri sekä Helsingistä Arja Tiili Dance Company ja KOM-teatteri.
Voittaja saa 2 000 euroa, jonka teatteri voi käyttää haluamallaan tavalla. Suomen Teatterit ry on jakanut Vuoden Teatteri -palkintoa vuodesta 1997 lähtien.