

Prellin Pojat -yrityksen teollisuushallissa Kaustisen Salonkylässä on valmistumassa perinteisen tyylin saunarakennus, joka on aivan mahdottoman nätti.
Saunaosa on tehty kuusituumaisesta pelkkahirrestä. Nurkkiin on veistetty lohenpyrstösalvokset. Pukuhuonepäädyn seinissä on pystylaudoitus.
Prellin Pojat ovat Arto ja Ilkka Salo. Veljesten leipälaji on saunojen, piharakennusten ja tulevana talvena omakotitalonkin rakentaminen. Perinteitä kunnioittaen.
Heidän rakas harrastuksensa on musiikki, jossa siinäkin Arto ja Ilkka Salo vaalivat perinteitä.
”Mieluisinta soitettavaa on kaustislainen pelimanniohjelmisto. Sitä arvostamme ja toivomme, että se säilyy vastakin.”

Tänään veljeksillä on viulut mukanaan työmaalla – MT:n pyynnöstä.
”Rimpuutelkaa ensin hetki ja alkakaa sitten soittaa”, ohjeistaa videota kuvaava Johannes Tervo.
Näin tapahtuu. Arto ja Ilkka astelevat hallin puolelle Napoleonin marssia soittaen. Kaustislaista hyvärytmistä ja notkeaa soittoa, seudulle tyypillistä jousitusta – on komeaa!
”Minä olin kahdeksanvuotias ja Ilkka yhdentoista, kun 1980-luvulla aloitettiin”, Arto Salo kertoo soittamisen ensivaiheista.
Musiikki oli läsnä Salon veljesten kotona: heidän vanhempansa lauloivat Kaustisen Hääkuorossa. Soittajia riittää sekä äidin että isän suvussa.
Viulutekniikkaan heidät perehdytti Etelä-Suomesta kotikonnuilleen palannut viulisti, musiikkikasvattaja ja aivan armoitettu pelimanni Mauno Järvelä, joka järjesti soittoharjoituksia myös Salonkylän koulussa.
Pitkään ei mennyt, kun Salon veljekset olivat mukana oman kylän maineikkaassa kokoonpanossa.
”Salonkylän pelimanneissa opimme paikallisen musiikkiperinteen ja soittotavan esimerkiksi Hannu Raumalta ja Veli-Matti Puronaholta.”
Salonkylän Pelimannien ohjelmiston ydintä on oman kylän säveltäjämestarin Viljami Niittykosken (1895–1985) tuotanto. Salonkylän Sibeliukseksi kutsuttu Niittykoski oli sekä pelimanni, säveltäjä että sanoittaja.

Salonkylän pelimannien lisäksi Arto ja Ilkka Salo soittavat muissakin kokoonpanoissa, esimerkiksi Aapintuvan pelimanneissa.
Muitakin soittoporukoita on. Monina vuosina he soittivat samassa yhtyeessä mandoliinimestari Heikki Lahden (1934–2019) kanssa.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on soittajien vuodenkierron kohokohta. Festivaaleilla soitetaan joka ilta, esiintymisiä riittää ja jameihin on hauska osallistua.
”Tämän fiulin kanssa sitä on päästy moneen paikkaan”, Ilkka Salo sanoo.
Esiintymiset motivoivat.
”Kun on keikka tulossa, sitä harjoittelee innokkaammin. Kappaleet on osattava, kun esiintymislavalle noustaan.”

Parasta Kaustisen musiikkitouhussa on, että siinä ei katsota kuka on ammattilainen ja kuka harrastaja, veljekset kiittävät. Samaan porukkaan sopivat soittamaan kaikki.
”Pääsee ihtiänsä parempien kanssa soittamaan”, Ilkka sanoo.
Samoihin porukoihin mahtuvat myös kaikenikäiset soittajat. ”Ja niin se pitää ollakin, että nuoret ja vanhat soittavat vierekkäin”, Arto korostaa.
Soittotouhussa musiikki on keskeistä. Kaikki se ei silti ole.
”Harjoitukset ja esiintymiset ovat myös sosiaalinen tapahtuma. Yhteinen tekeminen on tärkeää”, Ilkka sanoo.
Korona on karsinut sekä harjoituksia että varsinkin esiintymisiä, Arto harmittelee.
”On oikein ikävä pelimannikavereita, kun rajoitusten vuoksi ei ole päästy soittamaan eikä kuulumisia vaihtamaan.”
Lue lisää:
Sauna-bluesia ja Tutskovin polskaa: Näppäripelimanneissa on kasvanut jo pari soittajasukupolvea