
Tallinna on useimmille suomalaisille tuttu matkakohde, mutta Viro tarjoaa paljon muutakin ja erilaista kuin koti-Suomi. Jos tavoitteena on vaikkapa käydä maan kaikissa kansallispuistoissa, se onnistuu Virossa paljon helpommin kuin Suomessa, sillä pienessä maassa puistoja on vain kuusi.
Kirjassa Luontoretkelle Viroon toimittaja Mikko Virta kertoo 30:stä Viron luontokohteesta, myös kansallispuistoista. Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä vaellusreiteiksi ja retkieväiksi.
Virta luonnehtii kirjaansa inspiraatiokirjaksi, ja sitä se on. Paksuna ja vähän kankeasti avautuvana sitä on helpointa lukea kotisohvalla, ja kirjasta syntyy heti monta matkaideaa.
Lukuisilla Tallinnan-reissuillani en esimerkiksi koskaan ole kuullut, että Tallinnasta voi kesällä tehdä päivän veneretkiä esimerkiksi Aegnan ja Pranglin saarelle tai Naissaarelle. Jokainen näistä on erilainen kokemus, kuten Virta hyvin kuvailee kirjassaan.
Lahemaan kansallispuiston soisella pitkospuureitillä olen patikoinut, mutta kirja sai minut kiinnostumaan Haanjan luonnonpuistosta. Haluaisin päästä kokemaan, millaista on savusaunoa Haanjan tähtitaivaan alla – Haanjan savusaunaperinne on päässyt Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle vuonna 2014.
Haluaisin päästä kokemaan, millaista on savusaunoa Haanjan tähtitaivaan alla.
Virta on asunut Virossa parikymmentä vuotta. Hän on kotoisin Oulusta, missä hänen isänsä oli maakotkien tutkija. Isä vei Mikon usein suolle, ja suosta tuli pojan sielunmaisema ja linnuista kiinnostuksen kohde.
Niinpä ei ole ihme, että Virta ihastui Viroon, missä on maailman toiseksi eniten soita Suomen jälkeen pinta-alaan suhteutettuna ja parikymmentä sellaista lintulajia, joita Suomessa näkee harvoin. Naapurimaahan ja Pärnuun asettumista selittävät myös Virran virolainen vaimo ja kaksi lasta.
Luontoretkelle Viroon -kirja poikkeaa tavanomaisista matkaoppaista juuri omakohtaisuudessaan. Virta vie lukijaa retkille omien kokemustensa kautta, vähän kuin kädestä pitäen, ja jakaa samalla tietoa niin Viron historiasta, tavoista, perinteistä kuin luonnostakin.
Kirja on ennen kaikkea inspiraatiokirja, mutta myös hyödyllinen opas, sillä sen lopusta löytyvät linkit ja lähdesivustot, joiden avulla voi alkaa suunnitella kesän luontoretkeä vaihteeksi Viroon.
Kirjan piirroskuvitus on virolaisen taiteilijan Nestor Ljutjukin.