Vanhemmilla syntyy yhdessä vietetyn ajan myötä kokonaisvaltainen yhteys lapsiinsa. Todellista läsnäoloa tai vuorovaikutusta ei synny, jos älylaitteet kaappaavat huomiomme.
Lapsen tunteista ja pohdinnoista ei olla perillä, kun hän keskittyy intensiivisenä ketjuna jatkuvaan pelimaailmaan tai ”tsättäämiseen”.
Älylaitteita ei uskalleta hiljentää tai ottaa jäähylle, koska lapset vaativat niitä raivoisin ottein takaisin käyttöönsä. Raivolla osataan kiristää.
Ongelmat alkavat näkyä päiväkoti-ikäisissä. Ja niitä ongelmia on hankala hoitaa – etenkin, kun vanhemmilla on sama riippuvuus.
Sosiaalisen median alustat, kännykkäsovellukset ja nopeasti avautuvat viihdepalvelut on kehitetty juuri sellaisiksi, että laite olisi jatkuvasti kädessä tai ainakin käsillä.
Huoli lasten terveydestä on suuri. Istuminen ei kehitä motorisia taitoja, eikä kohota fyysistä kuntoa.
Fyysisestä kömpelyydestä on tullut uusi normi. Ryhtiongelmat näkyvät jo alakoululaisilla. Keskittymisongelmia ilmenee syvenevänä epidemiana.
Kännykkää on lentänyt hankeen ja peliohjaimia on kätketty jopa leipäkoneeseen, jotta asioita saadaan tehtyä ja voidaan välttää yöllistä valvomista.
Tarkkailemalla oppii.
Pihapiirissämme istuu joukko lapsia, omiin kännyköihinsä uppoutuneina.
Vieressä hyppii ja kiipeilee lapsia. Pihapelit ovat käynnissä. Osissa perheitä on sovittu, että kännykät pidetään osan iltapäivää vain turvalaitteina.
Meilläkin on aikanaan asiasta väännetty. Pelaamisen rajoittaminen vaatii tehokeinoja. Kännykkää on lentänyt hankeen ja peliohjaimia on kätketty jopa leipäkoneeseen, jotta asioita saadaan tehtyä ja voidaan välttää yöllistä valvomista.
He eivät sentään saaneet laitteita vielä taaperoikäisinä käyttöönsä, mikä on nykyään yleistä. Porukassa tekeminen ja harrastukset ehtivät muodostua rutiineiksi.
Harrastusten ja töiden myötä aika kuluu ilman laitetta. Muun muassa kirjallisuus, luontoharrastukset ja urheilu vaativat läsnäoloa. Vesillä ja hirvijahdissa voi laitetta käyttää apuvälineenä, muttei viihdekeskuksena.
Huomio ja tunteet kiinnittyvät muualle ja alamme kärsiä tunnevuodosta.
Eräässä keskusteluohjelmassa tutkija kutsuu aikuisten somettamiseen käytettyä aikaa ”parisuhdepaastoksi”. Emme ole todella läsnä viestitellessämme laitteen välityksellä jonnekin.
Huomio ja tunteet kiinnittyvät muualle ja alamme kärsiä tunnevuodosta.
Hyviäkin puolia älylaitteessa riittää. Sillä voi hoitaa raha-asioita, navigoida ja hakea tietoa. Kamera on mahtava apuväline. Hauskoja tilanteita tai reissupäivityksiä voi jakaa vaikkapa perheryhmässä videoina.
Sanomalehden digiversion artikkeleita tulee luettua julkisilla matkustaessa. Ja kun puskee kaupungin äänisaasteen läpi, voi vastamelukuulokkeilla kuunnella vaikkapa radiouutisia.
Laulurastaan, mustarastaan ja satakielen laulujen erot olen oppinut tunnistussovelluksen avulla.