• Viihteen moniosaaja Jukka Virtanen on kuollut

    Virtanen tunnetaan erityisesti televisio-ohjelma Levyraadista.
    Tv-persoona, kirjailija, ohjaaja Jukka Virtanen kotonaan Jämsänkoskella heinäkuussa 2013. LEHTIKUVA / JUHA SORRI
    Tv-persoona, kirjailija, ohjaaja Jukka Virtanen kotonaan Jämsänkoskella heinäkuussa 2013. LEHTIKUVA / JUHA SORRI 
    Lukemisto
    1.9.201912:28
    STT

    Taiteen ja viihteen moniosaaja Jukka Virtanen on kuollut tänä aamuna Helsingissä Laakson sairaalassa. Asian vahvistaa Virtasen tytär Riikka Virtanen STT:lle.

    Virtanen kuoli 86-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Virtasen perheeseen kuuluvat tyttären lisäksi vaimo Liisa sekä poika Ville.

    Virtanen syntyi Jämsänkoskella 25. heinäkuuta 1933. Hän oli mukana radio- ja tv-ohjelmissa, elokuvissa, teatterissa ja äänilevyillä. Virtanen tunnetaan erityisesti Levyraadista, jonka juontajana hän aloitti vuonna 1981.

    Hän sanoitti myös lauluja sekä kirjoitti useita kirjoja. Virtasen tunnettuja lauluntekstejä ovat muun muassa "Maalaismaisema", "Seitsemän kertaa seitsemän" ja "Pornolaulu".

    Vuonna 2013 Virtanen kertoi STT:n 80-vuotishaastattelussa olleensa innokas lukija ja haaveilleensa kirjailijan ammatista, mutta hänellä oli kuitenkin vaikeuksia kirjoittamisen kanssa.

    "Sain ensimmäiseltä luokalta ehdot, joiden mukaan minun piti kirjoittaa ruudullinen vihko täyteen Topeliuksen satuja. Äiti kirjoitti ne vasemmalla kädellä, ja pääsin luokaltani", Virtanen kertoi tuolloin.

    Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Virtanen lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan ja liittyi Hämäläis-Osakuntaan. Monista opiskeluaikojen ystävistä tuli myöhemmin hänen työkavereitaan. Osakunnan kautta Virtanen pääsi tutustumaan radiotyöhön.

    Hän pääsi tämän jälkeen käsikirjoittajaksi Allotria Filmiin, joka oli Virtasen elokuva-alan korkeakoulu. Siellä hän oppi leikkaamaan, kuvaamaan ja käsikirjoittamaan.

    Vuonna 1958 Virtasesta tuli toimittaja Yleisradioon, ja hän suunnitteli Yleisradion viihdeohjelmia.

    Hänet tunnettiinerityisesti kansanomaisen viihteen tekijänä, mutta hänelle kaikki työt olivat kuitenkin samanarvoisia.

    "Työt on töitä, ja ne tehdään pois alta kun ne tilataan", Virtanen sanoi STT:n haastattelussa.

    Virtanen jäi vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1967.

    Hän oli mukana perustamassa Uutta Iloista Teatteria sekä raittius- ja urheiluseura Zoomia.

    Virtanen palkittiin useaan otteeseen eri vaiheissa uraansa. Elämäntyöstään hän on saanut muun muassa Kultaisen Venlan, jonka jakaa Televisioakatemia. Virtasen, Aarre Elon ja Matti Kuuslan elokuva Lumilinna voitti vuonna 1965 Montreaux'n Kultaisen ruusun.

    Virtanen on elämänkerrassaan kertonut sairastamistaan syövistä sekä siitä, kuinka joutui alkoholismin takia Kupittaan mielisairaalaan..

    Artikkelin aiheet
    Jukka Virtanen
    Levyraati
    viihde
    televisio
    ura
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan