• Tiesitkö: Lähellä Suomea on paikka, jossa sataa niin paljon, että suomalainen keskivertokuukausi olisi vähäsateinen

    Bergenin sateisuutta selittää lämmin meri ja korkea vuoristo.
    Tässä kaupungissa satelee keskimäärin 2 500 millimetriä vuodessa.
    Tässä kaupungissa satelee keskimäärin 2 500 millimetriä vuodessa. Kuva: Erlend Bjørtvedt / Wikimedia Commons
    Lukemisto|Sää
    26.11.202322:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomen asukkaat tietävät yhtä jos toista sateesta, sillä vettä tulee niskaan ympäri vuoden ja erilaisissa olomuodoissa. Maan sateisimmat alueet sijoittuvat Salpausselän eteläpuolelle, sillä Itämeri voimistaa sateita erityisesti loppukesästä alkutalveen, ja Pohjois-Karjalan vaara-alueelle, jossa pinnanmuodot voimistavat sadekuuroja erityisesti kesäaikaan.

    Suomen sateisimmilla alueilla saadaan vettä taivaalta keskimäärin yli 700 millimetriä vuodessa, mutta keskimäärin suomalainen maankamara saa hörpittäväkseen 500–600 millimetrin verran vettä vuodessa. Vuorokautta kohti Suomen sateisimmankin alueen sademäärä mitataan siis parissa millimetrissä per vuorokausi, eikä tämä ole maailman mittapuulla vielä mitään.

    Tropiikissa vuotuinen sadekertymä voi olla jopa kymmenkertainen Suomen lukemiin verrattuna, eli vuotuinen sademäärä voi hyvinkin olla yli 5 000 millimetriä. Jos tämä vesimäärä sataisi kerralla, saataisiin yhden neliömetrin alalle viiden metrin vesikerros.

    Tropiikin ympärivuotinen kuumuus ja kosteus ruokkivat sateita, mutta sateista on myös paikoissa, joissa lämmin meri kohtaa vuoriston. Suomesta ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle, kun pääsee tällaisiin kosteisiin vuoristomaisemiin. Länsi-Norjassa, esimerkiksi Bergenissä, nimittäin satelee keskimäärin 2 500 millimetriä vuodessa.

    Vähäsateisuus on suhteellinen käsite Bergenissä. Esimerkiksi huhtikuussa 2023 kaupungissa satoi vain 43 millimetriä vettä, eli suunnilleen saman verran kuin Suomessa keskimäärin sataa kuukaudessa.

    Lähteet: Foreca 24.5.2021 ja 19.5.2020

    Lisää aiheesta
    • Peltojen märkyys ja pelloilla seisova vesi estää puinnit ja pilaa sadon Peräseinäjoella. Mika (vas) ja Masa Manni pellolla tutkimassa puinnin jälkiä.

      Maatalous | Kuiva alkukesä ja sateinen elokuu on huono yhdistelmä

    • Nurmeksessa joet virtaavat nyt vuolaana.

      Sää | Pohjois-Karjalassa sateinen kesä on nostanut vedenpinnat ajankohtaan nähden korkealle tasolle

    • Suomessa myrskyä havaitaan meteorologien kielenkäytössä ainoastaan merialueilla sekä tunturien huipuilla.

      Sää | Kun meteorologien käyttämät säätermit sekoittuvat arkikieleen, seurauksena voi olla hämminki

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita