• Ei heilu puukko minun lanteilla

    Koen, että Etelä-Pohjanmaa on tarjonnut minulle paljon hyvää, joten negatiivisia kommentteja siihen liittyen on vaikea niellä.
    Lukemisto
    5.7.202118:00
    MT toimitus

    Juureni ovat Etelä-Pohjanmaalla. Myös identiteettini pohjautuu suurelta osin siihen – olenhan asunut siellä suurimman osan elämästäni.

    Eteläpohjalaisidentiteetti saattaa toki johtua myös siitä, että miltei kaikki sukuni on sieltä päin.

    Vaikka nyt asun muualla, en ole päästänyt juuristani irti. Päinvastoin, pidän niistä entistä hanakammin kiinni.

    Opiskelupaikkakunnan asuntooni raahaan lato- ja peltomaisemilla koristettuja tauluja ja lakanoita, sillä niistä tulee minulle rauhallinen olo. Kotikonnuille täytyy myös päästä käymään tarpeeksi usein, jotta pää pysyy kasassa.

    Kun muualla päin Suomea liikuttaessa kerron olevani eteläpohjalainen, minut liitetään häjyihin ja aletaan vitsailla, että kannan puukkoa mukanani.

    Joskus jopa hieman pahoitan mieleni, jos joku sanoo Etelä-Pohjanmaasta jotain pahaa. Koen, että maakunnan tarjoama ympäristö on antanut minulle paljon hyvää, joten negatiivisia kommentteja siihen liittyen on vaikea niellä.

    Rakastan kesäistä lakeusmaisemaa ja luontoa sekä maakunnan tarjoamia monipuolisia kesätapahtumia.

    Olen sanonut aina, että jos joskus saan lapsia, haluan kasvattaa heidät Etelä-Pohjanmaalla. Haluan tarjota mahdolliselle jälkikasvulle sen saman, mitä minä olen saanut.

    En kuitenkaan tiedä, onko se enää mahdollista. Maaseutu on kauan aikaa ollut lujaa vauhtia muuttotappiolla ja palvelut ovat vähentyneet romahdusmaisesti.

    Esimerkiksi samanlaista pienen kyläkoulun tarjoamaa koulutietä minun lapseni eivät tule saamaan.

    Se on asia, joka huolettaa minua. Kuumeisesti yritän miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Vielä en ole keksinyt ratkaisua.

    Kasvuympäristöni ansiosta myös suomalainen maatalous on muodostunut minulle yhdeksi elämän tärkeimmistä asioista.

    Olen ollut sänkipellolla keräämässä maanäytteitä, noukkinut multakokkareita perunannostokoneen päällä, jankkuroinut, etsinyt hukkakauraa ja ottanut päiväunia puimurin lattialla.

    Ensimmäinen puhelimeni oli lehmäkuosinen nokialainen. Eipä ollut muilla samanlaista.

    Myönnän, että paheksuvat kommentit suomalaista maataloutta kohtaan ottavat henkilökohtaisesti lujille.

    Ymmärrän ihmisten huolen ilmastonmuutoksesta, minäkin olen siitä huolissani. Siitä ei mielestäni saa kuitenkaan syyttää yksin ruuantuottajaa. Suomalainen maanviljelijä noudattaa parhaansa mukaan annettuja ohjeita ja määräyksiä.

    Syyttelyn sijaan voimme jokainen miettiä, mitä juuri minä voisin tehdä asialle.

    Yhdessä tehden syntyy parhain lopputulos.

    MT:n toimittajat kertovat kesämaanantaisin juuristaan. Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja.

    Opiskelupaikkakunnan asuntooni raahaan lato- ja peltomaisemilla koristettuja tauluja ja lakanoita, sillä niistä tulee minulle rauhallinen olo.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Pohjanmaa
    maatalous
    identiteetti
    maaseutu
    ilmastonmuutos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä