• Korona kutisti paikallismuseopäivän tapahtumia, mutta Asutusmuseolla pääsee tutustumaan vuosikymmenten takaiseen elämänmenoon

    Työnäytöksessä esitellään hevosella vedettävä niittokone, ja paikallinen murretaitaja opettaa karjankutsuhuudon.
    Asutusmuseona toimii vuonna 1952 valmistunut rintamamiestalo Lapinlahdella.
    Asutusmuseona toimii vuonna 1952 valmistunut rintamamiestalo Lapinlahdella. Kuva: Suomen Asutusmuseo
    Lukemisto
    27.6.202000:00
    Tuovi Mäkipere

    Sotien jälkeiseen elämänmenoon pääsee tutustumaan lauantaina Suomen Asutusmuseolla Lapinlahdella Pohjois-Savossa.

    Tänä vuonna Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto ry:n oli tarkoitus pilotoida paikallismuseopäivää 27. kesäkuuta, mutta korona laittoi kapuloita rattaisiin ja suurin osa museoista perui Paikallismuseopäivän tapahtumat.

    Asutusmuseo kuitenkin järjestää tapahtuman, vaikkakin pienimuotoisemmin kuin oli suunniteltu.

    "Halusimme osallistua, sillä museolla on 20-vuotisjuhla ja maatalousmuseo Sarka valitsi meidät vuoden kesäkohteeksi. Lisäksi työnäytökset kiinnostavat ihmisiä, ja ulkosalla on helppo säilyttää turvavälit", kertoo museovastaava Ilona Tuomi.

    Suomen Asutusmuseossa pääsee tutustumaan maanviljelykseen ja elämänmenoon 1940-luvulta 1970-luvulle. Museoon kuuluu rintamamiestalo, johon päästetään vain 10 ihmistä kerrallaan, jotta kävijät voivat liikkua riittävän väljästi. Navettaan ja navetan ylisille pääsee viisi ihmistä kerrallaan. Myös siivousta on tehostettu.

    "Olemme myös siirtäneet pois kosketusetäisyydeltä ne esineet, joihin ihmiset todennäköisimmin koskisivat", Tuomi kertoo.

    Työnäytöksessä esitellään hevosella vedettävä niittokone, ja paikallinen murretaitaja opettaa karjankutsuhuudon.

    Tuomi toivoo, että ensi vuonna paikallismuseopäivää on mahdollista viettää isommin.

    "Tälle vuodelle oli suunniteltu esimerkiksi karjalanpiirakkatalkoita. Ehkä ne onnistuvat ensi vuonna."

    Artikkelin aiheet
    paikallismuseopäivä
    Suomen Asutusmuseo
    Lapinlahti
    Pohjois-Savo
    maataloushistoria
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä