• Helle sulki 118 miljoonan oppilaan koulut viime huhtikuussa – tällaiselta tilanne näyttää ennusteen mukaan vuonna 2050

    Ilmaston ääri-ilmiöt häiritsivät 242 miljoonan oppilaan opintietä viime vuonna. Nämä maat kärsivät eniten.
    Toukokuussa lämpötila nousi osassa Etelä-Aasiaa 47 celsiusasteeseen.
    Toukokuussa lämpötila nousi osassa Etelä-Aasiaa 47 celsiusasteeseen.  
    Lukemisto|Luonto
    31.1.202523:00
    Jarmo Hankivaara

    Merkittävin syy oppilaiden opiskelujen keskeytymiseen on helle, kertoo Unicef.

    Lastenjärjestön julkaiseman analyysin mukaan sään ääri-ilmiöt kuten helleaallot, trooppiset syklonit, myrskyt, tulvat ja kuivuus, häiritsivät vähintään 242 miljoonan oppilaan koulunkäyntiä 85 maassa vuonna 2024.

    Yli 118 miljoonan oppilaan opetus keskeytyi helleaalloista johtuvien sulkujen vuoksi pelkästään huhtikuussa. Esimerkiksi Bangladeshissa ja Filippiineillä kouluja suljettiin laajalti, ja Kambodžassa koulupäivää lyhennettiin kahdella tunnilla. Toukokuussa lämpötila nousi osassa Etelä-Aasiaa 47 celsiusasteeseen, mikä aiheutti lapsille lämpöhalvauksen riskin.

    ”Lapsen keho on erityisen haavoittuva: se lämpenee nopeammin, hikoilee tehottomammin ja viilenee hitaammin kuin aikuisen keho. Lapset eivät pysty keskittymään luokkahuoneissa, jotka eivät suojaa helteeltä, eivätkä he pääse kouluun, jos tie tulvii tai jos koulut huuhtoutuvat pois, sanoo Unisefin pääjohtaja Catherine Russell tiedotteessa.

    Helleaallot, pyörremyrskyt, tulvat ja myrskyt vaikeuttivat koulunkäyntiä eniten Afganistanissa, Bangladeshissa, Mosambikissa, Pakistanissa ja Filippiineillä.

    Koulujen pitkittynyt sulkeminen vähentää oppilaiden todennäköisyyttä palata luokkahuoneeseen ja lisää lapsiavioliittojen ja lapsityön riskiä.

    Ilmastokriisien odotetaan yleistyvän vuosina 2050–2059. Tällöin äärimmäisille helleaalloille ennustetaan altistuvan kahdeksan kertaa ja äärimmäisille jokitulville kolme kertaa nykyistä enemmän lapsia.

    Lisää aiheesta
    • Lapset ovat vaarassa joutua jättämään kotinsa erityisesti sellaisissa maissa, joissa jo entuudestaan kärsitään erilaisista kriiseistä. LEHTIKUVA/AFP.

      Ympäristö | Yli 43 miljoonaa lasta on joutunut viime vuosina pakenemaan kodeistaan sään ääri-ilmiöiden vuoksi, kertoo Unicef

    • Korkeapaine tuo poutaista ja lämmintä säätä mukanaan. Kuvituskuva.

      Sää | Yli kaksikymmentä vuotta vanha helle-ennätys voi mennä pian rikki

    • Unicef sanoo, että vuoteen 2050 mennessä lähes jokainen suomalainen lapsi kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamista pitkittyneistä helteistä, jos maapallon keskilämpötila kohoaa 2,4 astetta. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Hyvinvointi | Unicefin synkkä ennustus: Vuoteen 2050 mennessä lähes jokainen suomalainen lapsi kärsii ilmastonmuutoksen vuoksi

    Artikkelin aiheet
    helleaalto
    ilmastonmuutos
    Unicef
    koulusulku
    lapset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan