• "Sosiaalinen eristyminen ja läheisyyden puute voi tappaa kauan ennen kuolinpäivää"

    Miljoona virkaa -palstan kolumnisti Sari Hyvärinen on väsynyt koronauutisiin mutta myöntää pelkäävänsä sosiaalista ydintalvea.
    Lukemisto
    19.10.202016:12
    Sari Hyvärinen

    Olen kyllästynyt, kerrassaan uupunut jatkuvaan koronauutisointiin. Pystyn ummistamaan silmäni otsikoilta ja kauhutarinoilta, mutten oikein voisi. Lapsi kuulee koulussa opettajalta, että on tulossa toinen aalto käynnistäen taas etäopetuksen, ja minun pitää kohdata lapsen huoli ja pelot. Saaremme lintukodossa on ilmennyt ensimmäinen koronaplussaaja ja siihen pitää osata reagoida.

    Arki on muuttunut. Selkäytimestä kumpuavasta kohteliaisuudesta juontuva kätteleminen onkin potentiaalista taudin tartuttamista. Lähikauppaan mennessä pitää muistaa vetää maski naamalle suositusten mukaisesti.

    Eniten sydämellä painaa silti se, mikä ei näy: pelon ja epävarmuuden ilmapiiri. Mistä oikein on kyse? Mihin olemme menossa?

    Googlaan kuolleisuustilastoja. Tätä kirjoittaessa 346 kuolemaa Suomessa. Onko se paljon vai vähän? En ole tottunut lukemaan tällaista dataa, joten vertailun vuoksi yritän etsiä muiden tautien kuolleisuuksia. Eipä löydy, ainakaan yhtä pikaisella haulla.

    Päässäni alkaa pyöriä huono vitsi vertailumuodoista: vale, emävale, tilasto. Millä perustein kuolinsyyksi katsotaan korona? Onko se vain yksi viikatemiestä auttavista osatekijöistä?

    Muiden maiden tilastot näyttävät hurjia lukemia. Olemmeko vain hoitaneet homman harvinaisen fiksusti?

    Tunnen tulevani kiskotuksi eri suuntiin. Muistan lukeneeni, että korona olisi vain ärhäkkä influenssa. Ei kai se silloin saisi tällaista erityiskohtelua, valtakunnallisia rajoituksia, määräyksiä ja vahvoja suosituksia? Olenko välinpitämätön ja ajattelematon, kun tohdin edes pohtia tällaista?

    Joku sanoi, että salaliittoteoriat villiintyivät koronan myötä. Tuskin tässä mistään massahypnoosista kyse on, mutta silti mietityttää.

    En nimittäin enää haluaisi kokea kuluneen kevään sosiaalista ydintalvea. En haluaisi sitä omalle kohdalleni, en haluaisi lasteni kokevan sitä eristyneisyyttä, enkä varsinkaan halua joutua miettimään kaikkia niitä, joille fyysinen eristäminen on vähintään henkinen kuolemantuomio.

    Olemme paraikaa luomassa standardeja uudelle normaalille. Toivon, että lähimatkailun suosio säilyy ja luontoa arvostetaan yhä enemmän. Onnistuneet etätyöoivallukset mahdollistavat monipuolisemman elämäntyylin.

    Käsidesitelineet ovat kenties tulleet jäädäkseen kauppojen kärryparkkialueille. Maski nykäistään jatkossa naamalle yhä useammin, oli hengitysteitse tarttuvan taudin nimi mikä tahansa.

    Mutta en haluaisi, että uudessa normaalissa ei saisi halata. Uskon nimittäin, että sosiaalinen eristyminen ja läheisyyden puute voi tappaa kauan ennen kuolinpäivää.

    Kirjoittaja muistaa pestä kätensä ja aivastaa kyynärtaipeeseen.

    Artikkelin aiheet
    sosiaalinen eristyminen
    läheisyyden puute
    koronavirus
    uusi normaali
    Sari Hyvärinen
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan