

Monella on haave omasta tuvasta maalla, mutta samaan aikaan maaseutu autioituu. Tämän ristiriidan taltuttamiseen on ainakin yhdessä varsinaissuomalaisessa pitäjässä päätetty kokeilla uudenlaisia keinoja.
Uudenkaupungin Pyhämaassa on tehty viime ja tänä vuonna hartiavoimin töitä, jotta maalle muuttaminen olisi kaikille halukkaille mahdollisimman helppoa. Kylän kaikki myynnissä olevat kiinteistöt on nimittäin kartoitettu ja koottu yhteen listaan.
Talojen yhteismyyntitempauksen takana häärää joukko pyhämaalaisia, ja yksi heistä on arkkitehti Hanna Elo.
”Täällä on vaikka kuinka paljon aktiivista väkeä, jotka ovat nähneet vuosikausia vaivaa sen hyväksi, että Pyhämaa saadaan maailmankartalle”, Elo kehuu.
Hän itse osti muutama vuosi sitten Pyhämaasta vanhan kantatilan, jossa riittää remontoitavaa pitkäksi aikaa. Kylään asetuttuaan Elo huomasi, että Pyhämaassa on useita pihapiirejä vailla asukkaita.
”Pyhämaassa meillä kaikilla on sama intressi, eli uusien asukkaiden löytäminen” Hanna Elo
Elo oli aiemmin ollut mukana Eurajoen Linnamaan kylän ja Liinmaan linnan brändäyksessä, ja arkkitehtinä hän on erikoistunut vanhoihin rakennuksiin. Siksi asukkaiden löytäminen tyhjillään oleviin taloihin tuntui mielekkäältä.
”Pyhämaassa meillä kaikilla on sama intressi, eli uusien asukkaiden löytäminen. Sitä paremmin ääni kuuluu, mitä useampi on äänessä.”
Pyhämaa on saari, mutta tie vie perille asti, joten lautta-aikatauluista ei tarvitse huolehtia tai omaa venettä hankkia. Ja vaikka luonto onkin aina lähellä Pyhämaassa, ei sinne muuttajan tarvitse ruveta erakoksi, sillä siellä on alakoulu, kaksi kauppaa, posti, ravintola ja aktiivisia yhdistyksiä.
Pyhämaan kyläaktiiveihin ja useiden yhdistysten taustavoimiin kuuluvat muun muassa Kari Aalto ja Mirkka Ali-Laurila. Heillä on lusikkansa sopassa myös siinä, että talojen yhteismyyntitempaukseen löytyi toistakymmentä kohdetta, joihin etsitään uusia asukkaita.
Kun myytävien talojen etsiminen aloitettiin, saaren jokaiseen kolkkaan nimitettiin vapaaehtoinen agentti kartoittamaan omistajien myyntihaluja. Se olikin itse asiassa helpommin sanottu kuin tehty, kertoo Kari Aalto.
”Eivät rakennusten omistajat aina itsekään tienneet, onko kohde myynnissä edes hiljaisesti.”
Kiinteistö oli saattanut päätyä tällaiseen myynnilliseen välitilaan, jos esimerkiksi perikunnan jäsenet eivät tienneet, keiden kaikkien hallussa se on ja onko sitä edes ajateltu myydä.
Mirkka Ali-Laurila korostaa, että on kaikkien etu, että rakennuksille saadaan uudet omistajat ja pihapiireihin elämää, ennen kuin kohde pääsee ränsistymään ja villiintymään.
Eikä Pyhämaassa tarvitse vanhaan taloon muuttaa, vaan siellä voi pian rakentaa upouuden talon kaava-alueelle. Kettelin kylään on nimittäin tekeillä kyläyleiskaava, mikä on maalaispitäjässä varsin harvinaista.
Kaikki uudet asukkaat ovat tietenkin tervetulleita Pyhämaahan, mutta aivan erityisesti sinne toivotaan lapsiperheitä. Jos Mirkka Ali-Laurilan pitäisi nimetä Pyhämaasta yksi ylivoimainen vetovoimatekijä, se olisi oma kyläkoulu. Onhan lasten mukavampi viettää arkipäivänsä muuten kuin istumalla 25–30 kilometriä suuntaansa matkalla Uudenkaupungin keskustaan ja takaisin.
Pyhämaassa pidetään tarkkaa lukua, minkä ikäisiä lapsia siellä asustaa ja kuinka paljon. Uudenkaupungin kaupunginhallitus on linjannut, että koulu pidetään auki, jos siellä on vähintään 20 oppilasta. Toistaiseksi määrä on saatu täyteen joka vuosi.
Mirkka Ali-Laurila palasi Pyhämaahan 23 vuotta sitten. Vuosikymmenten aikana hän on huomannut hienoisen muutoksen asukkaiden omassa aktiivisuudessa.
Muutoksen voisi tiivistää vaikka niin, että paikalliset ovat huomanneet, että yhdessä tekemällä saadaan aikaan vaikka mitä. Tämä näkyy yhtäältä hyvänä talkoohenkenä, mutta toisaalta uusillekin käsipareille riittää tekemistä, jotta kuorma ei kaadu liiaksi muutamien henkilöiden niskaan.
Talkootyön voima on kieltämättä ihmeellinen, jos katsoo vaikka Pyhämaan Telakanrantaa. Mukavan kesäpäivän viettäminen on tehty helpoksi, sillä rannassa on muun muassa pukuhuoneet, saunat, kahvio, kajakkivuokrausta ja grillikota.
Yhdessä tekemällä saadaan aikaan vaikka mitä.
Rannasta pääsee myös tuliteriä kulttuurikuntoportaita pitkin polulle, jonka varrelle kiinnitetyt QR-koodit paljastavat lisätietoa niin mamsellimyllystä kuin uhrikirkostakin.
Talkoita on tänä vuonna tehty myös Tervetuloa Pyhämaahan -päivää varten. Koko saaren yhteinen tempaus järjestetään lauantaina 18. toukokuuta, ja tuolloin Pyhämaassa pääsee muun muassa tutustumaan esittelyissä oleviin kohteisiin. Ovet ovat auki myös esimerkiksi koulussa, rantasaunassa ja paikallisissa yrityksissä ja pisteissä, joissa esitellään yhdistysten toimintaa.

Aurinkoisena kevätpäivänä sekä meri että taivas loistavat sinisenä, ja kumpikin näistä näkyy Anna-Kaisa ja Antti Kuokkasen ikkunoista.
Kuokkaset kuuluvat niihin pyhämaalaisiin, jotka etsivät parhaillaan kotiinsa uusia asukkaita. Talo on viime vuosikymmenellä remontoitu sellaiseksi, että siellä pystyisi liikkumaan vaikka rollaattorilla, mutta eläkeläispariskunta on ajatellut muuttaa Uuteenkaupunkiin kerrostaloasuntoon niin sanotusti hyvän sään aikana.
Muuttaminen on heille tuttua, sillä työ vei heitä vuosikymmenten mittaan niin Keniaan kuin Kemiönsaaren Hiittisiin. Antti Kuokkanen luuli Hiittisistä lähdön jälkeen, ettei vastaavaa lämminhenkistä yhteisöllisyyttä löydy muualta Suomesta.
”Mielipiteeni muuttui, kun muutimme tänne Pyhämaahan.”
Anna-Kaisa Kuokkanen on nauttinut Pyhämaassa erityisesti luonnonläheisyydestä. Talon pihalta näkee monenlaisia eläimiä, ja lintuharrastus onnistuu helposti vaikka keittiön pöydän äärestä.
”Täällä ilmakin tuntuu niin raikkaalta, että kaupungissa käymisen jälkeen täytyy pestä kasvot”, Anna-Kaisa Kuokkanen kertoo.
Tervetuloa Pyhämaahan -päivä 18.5. pyhamaa.fi