• Vinkit metsäjuhliin

    Parhaimmat juhlat syntyvät keskellä korpea. Vieraat tutustuvat toisiinsa tehtävärasteilla.
    Yksi tehtävärasti vieraille voi olla vastan eli vihdan teko. Siinä voi antaa pisteitä niin persoonallisuudesta kuin taidokkuudestakin.
    Yksi tehtävärasti vieraille voi olla vastan eli vihdan teko. Siinä voi antaa pisteitä niin persoonallisuudesta kuin taidokkuudestakin. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto
    25.6.201617:29
    Riitta Ryynänen

    1. Laadi juhlien aikataulu niin, että varaat yöksi metsään jääville pari tuntia aikaa telttojen pystytykseen ennen varsinaista lähtölaukausta. Pienen tervehdyksen jälkeen lähetä vieraat tehtävärasteille. Saat itse aikaa ruuan esillepanoon ja muihin järjestelyihin.

    2. Mieti suunnistusryhmien kokoonpano jo etukäteen, kuten tekisit istumajärjestystä pöytiin. Sekoita tuttuja 
ja tuntemattomia sopivasti keskenään niin, että joukossa 
on hiljaisia ja äänekkäitä. Näin vieraat tutustuvat 
luontevasti toisiinsa, eivätkä ryhmäydy pelkästään 
kavereidensa kanssa. Nelisen rastia puolessatoista tunnissa on sopivasti. Mieti tehtävät ja vie rastimerkit paikoilleen etukäteen: hyviä ovat esimerkiksi kasvien tunnistaminen, mato-onginta ja laulun laatiminen. Piirrä kartat etukäteen. Pidä reitti niin selkeänä, ettei tarvitse lähteä etsimään eksyneitä. Pyydä joku kilpailunvalvojaksi, sillä suomalaiset ovat kilpailuhenkisiä ja haluavat voittaa. Varaa pienet palkinnot.

    3. Varaudu Suomen yllätykselliseen 
suveen muutamalla viltillä. Etenkään 
metsästä vieraantuneet eivät ehkä älyä ottaa tarpeeksi vaatetta mukaan. Telttasauna on hyvä myös senkin takia, 
että sinne voi aina mennä lämmittelemään.

    4. Suojaksi sateen sattuessa sopivat isot pressut, joita voi kiinnittää puihin vaikka hämähäkeillä. Juhlavampaan menoon saa koottavan teltan muutamalla sadalla eurolla, mikä tosin tarkoittaa 
entistä rankempaa rahtausta. Koottava autokatos tai kevyt puutarhakatos on hyvä suoja tavaroille, joita väkisin isoon juhlaan kertyy.

    5. Varaa aikaa leirin jälkiraivaukseen, 
sillä tavaranpaljous 
takaisin päin yllättää aina. Pakota ystävä­joukkoa auttamaan. Joka tapauksessa varaudu ainakin lieviin välilevynpullistumiin.

    6. Puupöytä voi jäädä paikoilleen ja sitä 
voi hyödyntää retkikäytössä myöhemmin. Poissa ollessa voi kuvitella kuinka metsän eläimet kokoontuvat sen ympärille neuvonpitoon.

    Lue myös:

    Pääjuttu: Synttärit keskellä metsää: työleiri, telttasauna ja hyinen, mystinen yö.

    Näin rakennat hulppean telttasaunan.

    Vaihtelu totisesti virkistää: vihta eli vasta nokkosesta tai katajasta.

    Artikkelin aiheet
    metsäjuhlat
    ulkoilma
    telttasauna
    Suomi
    juhlasuunnittelu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin