• Tiernapoikaesityksillä on kisattu jo 150 vuotta – mistä kilpailussa on oikein kyse?

    Oululaiset esiintyjät olivat edustettuina kisan palkintopaikoilla.
    Leevin laulajat voitti Mukaelmat-sarjan jo toista kertaa. Lassi Alasaarela (Herodes), Osma Tuononen (Murjaani), Allan Karhumaa (Knihti) ja Aapo Saari (Mänkki) kuvattiin viime vuonna Pirilän joulumarkkinoilla Kempeleessä.
    Leevin laulajat voitti Mukaelmat-sarjan jo toista kertaa. Lassi Alasaarela (Herodes), Osma Tuononen (Murjaani), Allan Karhumaa (Knihti) ja Aapo Saari (Mänkki) kuvattiin viime vuonna Pirilän joulumarkkinoilla Kempeleessä.  Kuva: Timo Heikkala
    Lukemisto|Musiikki
    1.12.202322:00
    Jussi Vehkala

    Tiernapoikakilpailujen finaali käytiin sunnuntaina 26.11. Oulun Rotuaarilla. Kyseessä oli 150. vuosi, kun perinteiset kilpailut järjestettiin.

    Vuodet vierivät, mutta vanhat tiernanäytelmät jaksavat edelleenkin kiinnostaa. Tänä vuonna kisaan osallistui 21 tiernajoukkuetta.

    Tiernakaupungin perinnesarjassa ensimmäisen palkinnon pokkasi Lakeuden kuninkaat Tyrnävältä. Toiselle palkintosijalle pääsivät Jyväskylän poikakuoron Tiernapojat ja kolmannelle Ynnin pojat Oulusta.

    Mukaelmat -sarjassa ykkössijalla loisti Leevin Laulajat Oulusta. Toisen palkinnon sai Vauvatiernat, myös Oulusta. Pronssinen kolmas palkinto meni kempeleläiselle joukkueelle Joulusiivous Tiukkuksilla.

    Yleisessä sarjassa palkinnot menivät kotikaupungin esiintyjille. Ensimmäisen sijan voitosta nauttivat Tiernamaan laulajat Oulusta ja Pyhännältä. Toisen palkinnon sai Tiernatytöt ja kolmannen palkinnon Madekosken tiernat. Kummatkin joukkueista olivat Oulusta.

    Kisan uomaristo muodostui joukosta monipuolisia musiikin ammattilaisia. Tuomariston puheenjohtajana toimi laulupedagogi Matti Pelo. Muita jäseniä olivat oopperalaulaja Esa Ruuttunen, musiikinopettaja Terhi Niskanen ja oopperalaulaja Maria Mannermaa.

    ”Lasten ja nuorten laulamisen riemu ilahdutti tämänvuotisen kilpailun tuomaristoa. Laulujen ja esitysten opetteluun ja valmistamiseen oli selvästi käytetty aikaa. Kaikki alkukilpailuun osallistuneet esitykset olivat tasokkaita ja esiintyjien innokasta yhdessä tekemistä oli mukava seurata”, tuomaristo kommentoi kilpailua.

    Tuomaristo kiinnitti kisassa myös erityistä huomiota asusteiden ja tähden perinteikkäisiin ja viimesteltyihin toteutuksiin.

    Koreilla asuilla ei näitä kisoja silti voitettu. Kilpailun arvioinnin päälähtökohtana on laulajien musiikillinen osaaminen ja laulunäytelmän sujuva esittäminen.

    Lisää aiheesta
    • Jouluiset sanat ovat muuttuneet suomen kielessä paljon historian varrella. Esimerkiksi suklaakonvehti on peräisin latinasta ja tarkoittaa yhteen pantua.

      Historia ja perinne | Latinaa, ruotsia ja venäjää – tiedätkö näiden jouluisten sanojen historian?

    • Patrik Ihalainen esittelee kuvassa tekoälyn tekemää videota.

      Musiikki | Tekoäly teki oman versionsa perinteisestä Hoosianna-hymnistä – ”Kirkko on aina dokumentoinut tietyn ajan tapahtumia”

    • Tiernapoika -näytelmä yhdistelee sekä joulunajan että loppiaisen tapahtumia. Helsinkiläisen Alppilan yhteislyseon tiernapojat esiintyivät Tuomarinkylän museossa jouluna 1977. Vanha perinne elvytettiin 1970-luvulla Unicefin lahjakeräyksen sivutuotteena.

      Oletko sinä nähnyt Tiernapojat? Perinne elvytettiin 1970-luvulla Unicefin keräyksen sivutuotteena

    Artikkelin aiheet
    tiernapoikakilpailut
    tiernapojat
    Oulu
    jouluperinteet
    musiikkikilpailut
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä