• Kirja-arvio: Puhu puolisollesi kuten ystävällesi ja muita tärkeitä vinkkejä lapsiperhearkeen

    Raisa Mattila ja Julia Thurén kirjoittivat Lapsiperheen parisuhdekirjan, mutta eniten sen sisällöstä hyötyvät ensimmäisen lapsensa vasta saaneet.
    Raisa Mattila ja Julia Thurén: Lapsiperheen parisuhdekirja. 240 sivua. Otava.
    Raisa Mattila ja Julia Thurén: Lapsiperheen parisuhdekirja. 240 sivua. Otava. Kuva: Juho Leskinen
    Lukemisto
    19.4.201917:04
    Heli Virtanen

    Mikä avuksi, kun puolison kanssa tulee jatkuvasti kinasteltua tekemättömistä kotitöistä? Miksi tuntuu niin kamalalta, kun puoliso saapuu töistä kotiin vartin myöhemmin kuin on luvannut?

    Siinä pari kysymystä, joita lähes jokainen kotiäiti tai -isä on pohtinut. Muutama vuosi sitten ensimmäiset lapsensa saaneet Raisa Mattila ja Julia Thurén ovat kirjoittaneet oppaan niille, joilla vaihe on vasta edessäpäin.

    Selkeä ja helppolukuinen tietokirja on nimetty harhaanjohtavasti. Lapsiperheen parisuhdekirja lataa liikaa odotuksia perhe-elämän myöhemmille vuosille, joten osuvampi nimi olisi ollut vaikkapa Vauvaperheen parisuhdekirja.

    Eskari-ikää lähestyvän lapsen vanhemmalle lukemisesta tarttui sentään muutama rakentava neuvo matkaan, kuten tämä: puhu puolisollesi kuten ystävällesi.

    "Miksi aina jätät likaiset lautaset ruokapöydälle?" on lausahdus, joka ei varsinaisesti yllytä toista mukavaan keskusteluun. Ystävälle noin ei tulisikaan sanottua, puolisolle valitettavasti kyllä.

    Enimmäkseen kirjassa annetaan muista oppaista ja lehdistä tuttuja vinkkejä: ruoki vauvaasi myös pullomaidolla, niin et ole täysin sidottu vauvanhoitoon, käyttäkää rohkeasti lapsenvahteja alusta alkaen ja huolehtikaa, että kotityöt jakautuvat molempia aikuisia tyydyttävällä tavalla.

    Plussaa siitä, että kirjaan on koottu tiivis viiden sivun lista, joka kertoo, mistä kannattaa hakea apua eri tilanteisiin, kuten masennukseen, parisuhteen vaikeuksiin, seksipulmiin ja rahaongelmiin. Tieto vanhenee nopeasti, mutta vielä muutaman vuoden ajan listauksesta on lukijoille konkreettista hyötyä.

    Artikkelin aiheet
    kirja-arvio
    lapsiperhe
    parisuhde
    vauvaperhe
    Raisa Mattila
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan